perjantai 9. syyskuuta 2016

Syksyn kukkijat raksalla [Kukkailottelua]

Tämän viikon #Kukkailottelua -haasteeseen tartun syksyn viimeisien raksan pihassa kukkivien kukkapenkkikaunokaisten kanssa - ja niitä on siis tasan kaksi lajiketta! :)

...Tuo toinen lajike onkin hieman yllättävämpi syksyn myöhäiskukkija - maltathan rullata postauksen alas asti! ;)


Ihanan seesteinen ja kuulaan raikas auringonpaiste ei näissä kuvissa olekaan aamuinen, vaan myöhäisen iltapäivän!

...Niitä ZEN -hetkiä arjen keskellä...


Tämän lajikkeen nimi ei ole minulla tiedossa - vinkkejä?! Olen saanut kukan isältäni vuosia sitten aikeisemman kotimme pihaan, ja viime talvena tehdyn muuton jälkeen kävin keväällä hakemassa puolet taimista vanhan kodin kukkapenkistä tuonne raksalle. Tuon puolikkaan taimimäärän jaoin vielä kahtia, joten raksan pihassa kukkalavassa kasvaa tällainen valtava puska, ja toinen samanlainen nykyisen kotimme pihassa.

Lajike siis leviää mahdotonta tahtia, ja täällä raksan pihassa aionkin pitää taimet näissä kasvatuslavoissa. Toki saisihan tästä kauniin - ja todella helppohoitoisen - pensaikon pihamaalle, tai vaikka kesähuonetta reunustamaan.

Pitkästä varresta huolimatta (kasvaa vajaan metrin korkuiseksi) ei ole juurikaan tukikeppejä kaivannut, vaan pysyy kauniisti ryhdissään - syksyn rankkasateisiin asti.


Näissä kukkasissa myös pörriäiset viihtyvät, joten sijoittaminen omenapuun läheisyyteen taisi olla sadon kannalta hyvä juttu. ;)


Ja sitten se kukkiva yllättäjä: DAHLIA!

...Olisitko arvannut? :D


Tähän kukintaan tosin ei ole syynä tämä erikoislaatuinen kesä, vaan ihan kasvattajien kiireinen kevät... :) Dahliat odottelivat kiltisti tuolla autotallin perukoilla pitkälti heinäkuulle, ennenkuin muistimme (ja ehdimme) ne raksan pihaan istuttamaan. Joten siinä vaiheessa, kun muilla jo kukinta oli parhaimmillaan, nämä meidän mukulat olivat vasta taimella...

Mutta ilo huomata, että ehdimme silti kukista tänäkin kesänä nauttimaan!

Nämä dahliat olen saanut lahjana edelliseltä naapuriltamme, joka rakkaudella kasvattaa lajiketta, ja joka osasi kertoa näidenkin mukuloiden 'sukupuun', eli mistä päin Suomea olivat mukulat tänne Mäntsälän perukoille kulkeutuneet. ....Pitäisi varmaan ottaa hänen kanssaan kahvit ja kertaustunti, sillä nolona myönnän, että olen ihan onnettomasti jo onnistunut unohtamaan...



Osallistun tällä valokuvapostauksella Mansikkatilan mailla -blogin jokaviikkoiseen Kukkailotteluun! :) 

 

15 kommenttia:

  1. Onpa kauniin värinen daalia. Kiva kun ne kukkivat vielä näin myöhään. OLisiko tuo ensimmäinen kukka syysasteri? Minulla on sellainen ja leviää ihan hirvittävän nopeaa vauhtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, pitääkin googlata tuo syysasteri! ..Leviämisvauhti kuulostaa ainakin tutulle... :)

      Poista
  2. Sattui täydellinen iltapäivän aurinko <3

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Tuolla raksan pihamaalla voisin viettää kaikki aurinkoiset päivät puuhastellen... Ehkä vuoden päästä sitten... *sormet ristissä*

      Poista
  4. Kaunis herkkä asteri & upea mystinen daalia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun näitä kukkivia lajikkeita löytyy pihasta syksylläkin - ei kesä lopu liian äkisti, vaan kaunista katseltavaa riittää vielä pitkälle syyskuulle.

      Poista
  5. Kauniit kukat ja ihanaa kun vielä kukkii luonnossa ja puutarhassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnonkukat alkavat täällä meillä olla jo todella vähissä. Joutuu jo kaupankin kukkia taas pitkästä aikaa katselemaan ostoajatuksin... ;)

      Poista
  6. Tuota syysasteria minullakin oli, se leviää tosi nopeeta. Olen vissiin siivousvimmassa hävittänyt sen tältä markilta tyystin. anoppilasta lähtöisin, jotenka varmasti vanha kukkalajike.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelisin, että tämä laji on isäni mukana kulkeutunut tuolta 60-luvulta saakka, joten eihän tätä raaski pihasta hävittää - ja tästä riittää keväisin vaikka jakaa juurakkoa tuttavillekin... :)

      Poista
  7. Mullakin yksi Dahlia kukkii vasta nyt. Asteri on kaunis, mutta kova leviämään, siksi se on jäänyt tällaisen laiskan puutarhurin kukkapenkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooh, laista puutarhuri olen itsekin - siksi olen lyönyt asterin tuohon laatikkoon. Riittää, kun syksyllä leikkaan kukinnan jälkeen varret poikki. :)

      Poista
  8. Noita daalioita olen katsellut monissa syyspihoissa. Josko vaikka ensi keväänä niitä...
    Asteri on kyllä kaunis! Kiva, kun ennätit Kukkailotteluun!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dahlia on kyllä kaunis, mutta juuri siinä rajoilla, että sopiiko kaltaiselleni laiskalle puutarhurille... Kun pitää syksyisin aina kaivaa ylös maasta, ja taas keväällä istuttaa takaisin. Ja yleensä vielä rakennella tuet - tama kesä oli ensimmäinen kerta, kun kasvoivat noin korkeiksi varreltaan, eivätkä kaatuneet ilman tukikeppejä!
      ...Joulua kohti taas syksyn taantuman jälkeen uudella innolla Kukkailotteluun, kun päästään talvisiin kukka-asetelmiin! ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...