sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Ruuhkavuosimutsin uusi työpiste keittiön ja lastenhuoneen välissä...!


...Heti kirjoitettuani tekstin otsikon tajusin, että siitä taitaa helposti saada kuvan, että täällä tämä äiti tuskissaan rimpuilee työn ja kotitöiden välillä...

Todettakoot heti alkuun, että onnea on maailman mahtavin mies, joka meillä taitaa enemmän pyörittää arkea kuin minä...! 

Mies laittaa meillä lähes päivittäin (lastenkin mielestä maailman parasta) ruokaa, sillä hän on iltapäivisin kotosalla ruokkimassa pojat ja kuskaamassa isompaa poikaa harrastuksiin. Minä hoidan puolestaan lasten aamurumbaa; aamupalan, säähän sopivien vaatteiden valinnan kakaroille, koulurepun pakkaamisen valvomisen ja pienemmän päivähoitoon viemisen - sekä ajelen iltaisin hakemassa isompaa poikaa harrastuksista.

...Kuulostaako tutulle läpsystä-vaihto -arjelle? ;)


Tämä uuden työpisteen tarve nousi lähinnä esiin tahtotilana pitää ruokapöytä tyhjänä ja pyhitettynä ruokailuhetkille. Minulla kun on paha tapa levitellä tavarani - paperit, vihkoset, teippirullat ja kaksi läppäriä hiirineen - pitkin tuvan pirtinpöytää...

Alakertaan on rakentumassa erillinen työhuone, mutta tällä hetkellä se toimii vielä enemmän varastotilana, ja toisaalta taas harvoin tässä arjessa kolmivuotiaan kanssa on mahdollisuutta linnoittautua eri kerrokseen piiloon omien askartelujen ja blogin pariin.

Joten vihdoin tämä käytävän päädyssä oleva vanha pikkulipasto otettiin hyötykäyttöön työpisteenä. Tähän tasolle olin aiemmin kasaillut kaikkea pikkutavaraa Kastehelmi -tuikkukipoista lähtien, mutta pakko myöntää, että tuntui hyvälle kerätä kaikki 'roina' piiloon kaappiin.

Ainoastaan pöydällä jo vuoden asustellut peikonlehti sai jäädä valtaamalleen paikalle.


Tuo lipaston vastainen matala seinähän on alakertaan vievän portaikon kaide. Kaiteen korkeus on juuri passeli pöydän korkeuden suhteen; työpöydän ääressä touhutessa voin helposti kurkata kaiteen yli tuvan puolella leikkivän pojan touhuja.

Tuoliksi työpisteelle kannoin vanhan jugoslavialaisen puutuolin, joita hankin Tori.fi kautta vuosia sitten yhteensä kuusi kappaletta. Ne muistuttavat Bonanza -sarjan tuoleja, mutta ovat huomattavasti massiivisemmat sekä selkänojan yläosa kaartuu paljon pidemmälle tuolin etuosaa kohti - ja ovat erinomaiset istua pidemmänkin aikaa!


Keittiön etelän puoleisesta ikkunasta paistaa aurinko valaisten työpisteen ihanasti.

Luonnonvaloa tässä tuvassa on kyllä riittänytkin, vaikka kaikki ikkunat ovat vain yhdellä seinustalla.


Kuten Instassa elämäämme seuraavat ovat varmasti huomanneet, olen täysin hurahtanut oman kalenterin tuunaamiseen! ...Ja juurikin nämä askartelutarvikkeet jäävät jäljiltäni lojumaan ympäriinsä... :)

Rakastan vihkoja ja erilaisia muistikirjoja! 
Ostan niitä aina käydessäni mm. Clas Ohlsonilla, Tokmannilla tai Suomalaisessa Kirjakaupassa - joskus jopa sylillisen. Vihkot ovat myös mahtavia matkamuistoja! Niihin tosin ei meinaa koskaan raaskia kirjoittaa mitään...

Tuossa alakuvassa on päällekkäin viisi työvihkoani (alhaalta ylös: ToDo -listat, ideaprojektit liittyen tuote-/palvelukehitykseen, juoksevat asiat & memot palavereista, messu- ja seminaarimuistiinpanot, esimiesrooliin liittyvät muistiinpanot) ja avoinna tämän vuoden kalenterini, jonka olen tuunannut vuosia vanhaan muistikirjaani, jonka otin uusiokäyttöön.

Paperiton konttori - olen melkein siellä! ;) En enää tulosta juuri mitään, mutta en osaisi pitäytyä puhtaasti sähköisissä muistiinpanoissa. Käsin kirjoittaessa voin eri tavoin korostaa haluamiani asioita, tehdä nopsaan erilaisia listoja ja lisätä sivukommentteja myöhemmin. En ole niin näppärä vielä OneNote -ohjelman kanssa, että kykenisin samaan herpaannuttamatta samalla huomiotani itse palaverin asiasta...


Olen tilannut netin kautta hurjan määrän erilaisia vihkosia täynnä kalenterin tuunaamiseen soveltuvia lippulappusia, sekä tarroja, teippejä ja leimasimia. Teippejä ja leimasimia tarttuu mukaan myös joka kerta vieraillessani Tiger -kaupassa, joten ikioma tarvikevarasto päivittäiseen askarteluun alkaa olla jo melkoinen.


Tähän uudelle työpisteelle nousi ainoastaan eniten käytetyt teipit ja tarrat Tiger -kaupasta ostetuissa rasioissa (kannet ovatkin menossa unohtuneet alakerran työhuoneeseen).

Lipaston pieneen vetolaatikkoon sujahtivat piiloon piirrosmuotit ja muut usein käytössä olevat tarvikkeet; mittanauha, laskin, liima ja kameran kuvien purkamiseen tarkoitettu piuha.

Stabilo -tussit ovat avoimen läppärin takana piilossa turkoosissa Heinz -papupurkissa ja vihkoset lippulappusineen mustaksi tuunaamassani metallirasiassa helposti saatavilla.


Lipaston alle nurkkaan jäi vanha puulaatikko, jonne piiloutuu kasa sisustuskirjoja ja lehtiä, jotka ovat harvemmin käytössä, sekä rulla tapettia ja toinen kaunista saniaispaperia, joka odottelee vielä sopivaa askarteluhetkeä. ...Ajattelin päällystää sillä vanhoja, hieman rumia säilytysrasioita esillä pidettävän kauniiksi.


Tätäkin tekstiä kirjoittelen tässä uudella työpisteellä - ja pakahdun onnesta!

Miten en tullut tätä ajatelleeksi jo kauan sitten!?!



Ihanaa alkavaa lokakuuta kaikille! 


Jos et vielä kurkannut Instasta mille perheemme syyskuu näytti, niin klikkaappa tästä: KLIK!


keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Syksyn parhaat löytöni makuuhuoneeseen


Syyskuun viimeinen viikko - siis miten se on edes mahdollista?!

...Juurihan vasta kesäloma loppui ja pojalla alkoi koulu! Kesäkukat ovat parhaassa kukassa puutarhassa ja tomaatit kypsyvät edelleen avomaalla! ...Ensi viikolla ei todellakaan voi olla lokakuu....

Tänä syksynä innostuin oikeastaan ensimmäistä kertaa vuosiin kausisisustamisesta. Oranssin, ruskean ja tummanvihreän eri sävyt ovat ilmestyneet tupaamme - ja nyt myös makuuhuoneeseen.

Juuri syksyyn sopivan sävyisiä löytöjä olen tehnyt niin omista kaapeista kuin kirpputoreiltakin. Vain yhden tyynynpäällisen tilasin uutena H&M Homen verkkokaupasta ja senkin piti alun perin tulla olohuoneeseen, mutta löysikin lopulta paikkansa makuuhuoneestamme.


Valkoinen päiväpeitto on kulkenut mukanani ainakin kymmenen vuotta, mutta nyt olen vihdoin todennut, että se taitaa olla auttamattomasti pieni tähän sänkyymme. Olen sen aikoinaan ostanut omaan 120cm levyiseen sänkyyn sinkkukodissani, enkä raaskisi siitä vieläkään luopua näin 160cm leveän sängyn kanssa...

Kyseinen päiväpeitto on lisäksi oikein hämmentävän hyvässä kunnossa tällaisen kahden lapsen ja ulkona liikkuvan kissan perheen peitoksi - edelleen kauniin valkoinen ja ryhdikäs!

Luhta Home:n vanha näyteviltti on myöskin kohta kymmenisen vuotta vanha. Sen alle käperryn harva se päivä pienemmän pojan kanssa päivälevolle kera hyvän kirjan.

Tuonne makuuhuoneen seinälle päätin vihdoin nostaa esille noita kauniita punottuja, matalareunaisia koreja. Niitä on kirpputoreilta lähtenyt mukaan 'saa ottaa' -koreista ja muutamilla kymmenillä centeillä useampiakin, mutta vasta tämän viimeisimmän löydön ehdin mallaamaan paikoilleen. Taisi maksaa 0,50€ paikallisella kirpputorilla.


Makuuhuoneen ilme on tämän menneen kesän aikana kyllä muuttunut melkoisesti. Tila on itse asiassa tässä muuttotohinoiden jälkimainingeissa vihdoin löytänyt oman äänensä ja muokkaantunut pienten yksityiskohtien kautta täydelliseksi lepopaikaksi.

Luontevasti puhun täällä kotona nykyisin 'kammarista', en niinkään enää makuuhuoneesta.

Muistatko mille tämä yläkuvan nurkkaus näytti palttiarallaa tasan vuosi sitten - lokakuussa 2017?


Oi, kyllä, olen niin onnellinen tästä makuuhuoneen tämän hetkisestä ilmeestä ja tunnelmasta!


Yksi syksyn parhaita kirpputorilöytöjä oli eilinen mattoaarre paikalliselta kirpputorilta; upean oransseissa sävyissä hehkuva ryijymatto hintaan 15€!

Omaan pihiin luonteeseen ensin irvistin hinnalle - viisitoista euroa 120 x 70cm kokoisesta matosta kirpputorilla - mutta harkinta-aika jäi alle minuuttiin. Eihän tätä voinut jättää ostamatta - tässä olisi ollut esine, jonka ostamatta jättämistä olisin harmitellut vielä vuosienkin päästä!

Tarkistin vielä maton huolella ja totesin, että matto oli erinomaisessa kunnossa. Ja mitoiltaankin täydellinen sängyn ja senkin väliin.


Kyllä nyt kelpaa varpaat laskea sängyn reunan yli koleanakin aamuna.


Makuuhuoneesta puuttuu vielä yksi olennainen osa; ikkunalauta!

Koska minun puolelleni sänkyä ei yöpöytää mahdu, toimii tällä hetkellä patterin yläosa minun laskutasonani - ja säilytyspaikkana kirjoille, käsirasvalle, huonekasveille ja kaikelle muulle pikkusälälle, joita nyt olen innostunut ikkunan ääreen asettelemaan.

...Talvea kohti täytyy kasvit siirtää pois lämpenevän patterin päältä kuivamasta tuvan puolelle. Tähän 'ongelmaan' ei edes ikkunalauta tuo apua...


Yhdet parhaista löydöistäni tälle koko vuodelle tein kyläkoulun myyjäisistä, missä myyntiin laitettiin uuden koulun valmistumista ja vanhan purkamista odotellessa kaikki nostalgiset opetustaulut!

...Teki mieli nostaa kainaloon lähes tulkoon jokainen taulu, mutta lopulta maltoin pitää lukumäärän neljässä. Tähän ratkaisuun toki vaikutti taulujen hinta, 20€/kpl....

Tämä peltokaura -taulu löysi heti paikkansa makuuhuoneen seinältä, samoin kuin omenalaatuja -taulu* tuvan puolella (*tulossa valokuvia lähipäivinä, vinkvink). Lisäksi varaston puolelle nostin odottamaan kaksi muuta taulua, joista toinen on Wendelinin 'Lasten talvi-ilot'.


Itävaltalainen Oberglass -maljakko löytyi joitakin viikkoja sitten kirpputorilta muistaakseni 1,50€ hintaan. Vuosi sitten katselin vastaavaa maljakkoa, mutta en olisi osannut kuvitella sitä kotiimme - ja kuinka täydellinen maljakko onkaan tänne kammariin! 

Täydellinen vaikka pienelle kimpulle ruusuja - kiitos anopille näistä kukkasista, näillä kaunokaisilla somistetaan makuuhuonetta jo kymmenettä päivää.


Ainoastaan lasten omat huoneet  ovat säästyneet tältä syksyisten sävyjen invaasiolta - jopa yläkerran wc- ja suihkutilaan tilasin H&M Homesta uusia käsipyyhkeitä ihan vain koska syksy. :)

Ulos ikkunasta katsoessa voi todeta, että ruska on kauniisti värittänyt maiseman kotimme ympärillä. Pihakoivu on kauniin keltaisessa lehdessä, samoin omenapuussakin voi jo havaita syksyisiä sävyjä. Kotimatkalla kyläkeskuksen vaahtera hohti upeassa punaisessa asussaan ja pihan nurmikko on muuttunut jo syvän tummanvihreäksi.


Mikä ihana väripaletti ottaa käyttöön sisälläkin siis!


maanantai 17. syyskuuta 2018

Havaintoja Habitare 2018 -messuilta


Tänä vuonna varasin Habitaren kalenteriini jo hyvissä ajoin ja anoin perheeltäni lapsivapaata aikaa päästäkseni tuulettamaan päätäni (ja kameraani) oikein ajan kanssa.

Aamulla en meinannut päästä sängystä ylös laisinkaan, sillä jostain syystä olinkin viime metreillä kadottanut innostukseni 'nähdä vaivaa' lähteäkseni Pasilaan saakka messuille. ...Osaksi fiilikset saattoivat johtua tovi sitten samaisessa Messukeskuksessa viettämistäni kahdesta todella intensiivisestä ja takin täysin tyhjentäneistä päivistä Esimies & Henkilöstö -messuilla...

Mietin tosin ääneen miehelle, että ehkä myös oma kotimme on vihdoin siinä pisteessä, etten enää kaipaa suuria inspiroitumisia erilaisista värimaailmoista ja materiaaleista; talomme on löytänyt oman äänensä, sitä ei tarvitse enää etsiä trendioppaista tai maaliliuskoista!

...Mutta kuten olin arvellutkin, löysin lopulta paljon kaunista kuvattavaa ja ihmeteltävää - sekä sen kadonneen innostuksen tunteen! 

Tänään siis luvassa isohko valokuvakooste teemoista, jotka jäivät mieleeni messuilta - ehkä näistä löytyy inspiraatiota sinunkin syksyiseen kotiisi!



LUONNONMATERIAALIT, ERILAISET TEKSTUURIT JA MAANLÄHEISET SÄVYT
'Back to the roots'


 Seinäelementit (yllä vasen), Woodroom




Nietos ja Wolite -valaisimet (yllä oikealla),  Averi




KUOSIT JA PRINTIT TARINAN KERRONNAN VÄLINEINÄ
'Folklore'




KIERRÄTETTYÄ, TUUNATTUA JA ITSE TEKEMISEN ILOA
'Sustainability & Hygge'



 3rd HandMade



VAHVAT VÄRISÄVYT, UTUINEN SAMETTI 





Messupäivän jälkeen olen möbleerannut taas tarmokkaasti olohuonettamme ja vaihtanut jopa valokuvakehyksiä 'syksyisempiin'....

Eli visiitti Habirate -messuilla teki tehtävänsä täydellisesti; herätti jo hieman syksyiseen kaamosmasennukseen nuupahtaneen sisäisen sisustajani!


Näiden kuvien voimaannuttamana taas uudella energialla tähän alkaneseen viikkoon!

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Räävittömän kakaran päivä prinsessana - rohkeita poistumisia mukavuusalueelta


KAUPALLINEN YHTEISTYÖ // Tarja Sirkiä

Sain tovi sitten Keski-Uudenmaan Blogien, Kublon, kautta kunnian päästä nauttimaan päivästä prinsessana valokuvaaja Tarja Sirkiän studiolle Kellokosken kauniiseen ruukkimiljööseen.

Jännitin valokuvaus hieman etukäteen, sillä kaikki minut tuntevat tietävät, että nautin paikastani kameran takana - en niinkään kuvauksen kohteena olosta. Tämän arkailun tunnistan aikuisiän myötä tulleeksi (turhaksi) itseni tarkkailuksi ja tiedostamiseksi, sillä lapsena viihdyin harrasteteatterin lavalla ja koulun näyttämöllä, mutta viime vuosina jopa isommalle tiimille puhuminen on saattanut aiheuttaa jännitystä. Toki pienessä paineessa pääsee parhaimpiin suorituksiin, uskon mä, mutta onhan siellä omalla mukavuusalueella vain niin helppoa piileskellä!

Uudessa roolissani työelämässäni joudun entistä useammin puhumaan yleisölle - ihan vaikka vain kiitospuheiden myötä, kun tiimiläisellä täyttyy pyöreitä palvelusvuosia. Small talk ei tunnu enää luontevalle suuhuni, sillä vanhetessa olen alkanut - tiedostaen ja tiedostamattakin - vetää mutkia suoriksi ja yksinkertaistaa elämää.


Miksi käyttää aikaa pölinää, jonka sisältö on höttöä, eikä suoraan sanottuna lopulta kiinnosta kumpaakaan, mutta vie aikaa itse asialta?

Joudun siis tarkoituksella harjoittamaan tuotakin taitoa ja lyömään itseäni tilanteisiin, joissa en voi piiloutua faktojen ja konkreettisten teemojen taakse, vaan maltan leppoisasti pysähtyä vaikka päivittelemään säätä.

...Luulisi olevan helppoa vanhalle savolaiselle, mutta näköjään vuosikymmenet Hämeessä ja Uudellamaalla ovat tehneet tehtävänsä!


Ehkä siksikin olen viime aikoina haastanut itseäni osallistumaan kaikenlaisiin tempauksiin, joissa joudun laittamaan itseäni henkisesti koetukselle. Voin todeta, että fyysinen haastaminen on huomattavasti vähemmän kuormittavaa!

Yksi tällaisista haasteista saapui ennen kesälomia Kublon kautta. Tartuin haasteeseen heti, ennen kuin ehdin aloittaa turhan liiallisen pohdiskelun ja empimisen, kun valokuvaaja Tarja Sirkiä etsi aikuisia, 30+ naisia henkilökuvauksia varten. '30+ nainen' - BINGO! ...Tuosta 'aikuisesta' voidaan olla montaa mieltä... ;)

Olemme miehen kanssa kovasti pohtineet sitä, miten voi olla, ettei henkinen ikä ja numero-ikä täsmää mitenkään?!

Tiedättekö minkä ikäiseksi tunnen itseni?

Kyllä, palttiarallaa tällaiseksi edelleen:


Henkisen, kurahousut kainaloissa asti virnuilevan kakaran kulkeminen mukana päivittäin on mielestäni se elämän suola, joka pitää mielen virkeänä ja liian vakavoitumisen kaukana! 

Tuo samainen kuriton kakara on se ärsyttävä kyseenalaistaja, joka ei suostu purematta nielemään palavereissa niitä asioita, jotka ovat ristiriidassa logiikkani ja oppimani kanssa. Haastaa, kysyy tyhmiä - ja oppii alati uutta!

Syytän sisäistä lastani kaikesta kärsimättömyydestäni ja siitä, että liian usein menen kolmevuotiaan lapseni tasolle täydellä tunteella. Unohdan liian usein, että olen se aikuinen tässä taloudessa - niin hyvässä kuin pahassakin. Välillä mökötän ja kiukuttelen, kun mies on syönyt viimeisen suklaapalan kaapista, mutta toisaalta minua ei nolota heittäytyä pelleilemään muksujen kanssa - edes julkisella paikalla, kun lapset toivoisivat, etten olisi se 'nolo mutsi'.

...Sen verran olen sentään kasvanut, etten ottanut pienemmästä pojastani kesäistä mallia ja heittäytynyt nudisti -asetuksilla tuonne takapihan trampoliinille. Veikkaan, että naapureilla oli kestämistä jo poikanikin kanssa.... :D

Vaikka jännitin valokuvausta ja ennakko-odotukseni oli, etten takuulla osaisi olla luontevasti kuvattavana, oli kokemus aivan päinvastainen! Tarjan ohjattavana oli todella helppoa asettua kameran eteen - tunnelma studiolla oli muutenkin sekä valmistelujen että itse kuvaustenkin aikana niin kotoisa ja leppoisa, että huomasin N A U T T I V A N I  päivästä huomion keskipisteenä!


Ollessani Salon LK:n uskomattoman taitavan kampaaja-maskeeraaja Laura Simulan käsittelyssä tajusin yllättäen, etten itse asiassa ole koskaan aiemmin ollut kenenkään toisen meikattavana! Ja että kampauksen olen teettänyt ammattilaisella ainoastaan Wanhojen tansseihin palttiarallaa 18 vuotta sitten, sekä Lahden Kaupungin itsenäisyyspäivän vastaanotolle kahdeksan vuotta sitten...

Olo oli näiden oivallusten jälkeen entistä enemmän kuin prinsessalla - ihanaa hemmottelua!

Olen niin onnellinen näistä kahdesta valokuvasta - ne ovat ehdottomat suosikkini monen muunkin onnistuneen joukosta!

Näihin tallentui mielestäni oivallisesti aikuinen Satu, josta pilkahtelee se rääväsuisen kakaran särmäkkyys.

Kiitos Tarja ja Laura tästä mahtavasta päivästä sekä unohtumattomasta kokemuksesta! 



********
...Pssst,

Toinen itseni haastaminen on tulossa lokakuussa julkisen puhumisen muodossa Hyvinkäällä, mutta tuosta kublolaisten tapahtumasta lisää myöhemmin - kannattaa seurata Villa Kotirannan Facebook sivustoa, minne linkkaan pikemmiten kutsun kuulemaan lisää aiheesta bloggaaminen.

Jos pääset paikalle, saa ehdottomasti tulla nykäisemään hihasta ja haastamaan minua juttutuokion merkeissä! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...