Räävittömän kakaran päivä prinsessana - rohkeita poistumisia mukavuusalueelta

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ // Tarja Sirkiä

Sain tovi sitten Keski-Uudenmaan Blogien, Kublon, kautta kunnian päästä nauttimaan päivästä prinsessana valokuvaaja Tarja Sirkiän studiolle Kellokosken kauniiseen ruukkimiljööseen.

Jännitin valokuvaus hieman etukäteen, sillä kaikki minut tuntevat tietävät, että nautin paikastani kameran takana - en niinkään kuvauksen kohteena olosta. Tämän arkailun tunnistan aikuisiän myötä tulleeksi (turhaksi) itseni tarkkailuksi ja tiedostamiseksi, sillä lapsena viihdyin harrasteteatterin lavalla ja koulun näyttämöllä, mutta viime vuosina jopa isommalle tiimille puhuminen on saattanut aiheuttaa jännitystä. Toki pienessä paineessa pääsee parhaimpiin suorituksiin, uskon mä, mutta onhan siellä omalla mukavuusalueella vain niin helppoa piileskellä!

Uudessa roolissani työelämässäni joudun entistä useammin puhumaan yleisölle - ihan vaikka vain kiitospuheiden myötä, kun tiimiläisellä täyttyy pyöreitä palvelusvuosia. Small talk ei tunnu enää luontevalle suuhuni, sillä vanhetessa olen alkanut - tiedostaen ja tiedostamattakin - vetää mutkia suoriksi ja yksinkertaistaa elämää.

Miksi käyttää aikaa pölinää, jonka sisältö on höttöä, eikä suoraan sanottuna lopulta kiinnosta kumpaakaan, mutta vie aikaa itse asialta?

Joudun siis tarkoituksella harjoittamaan tuotakin taitoa ja lyömään itseäni tilanteisiin, joissa en voi piiloutua faktojen ja konkreettisten teemojen taakse, vaan maltan leppoisasti pysähtyä vaikka päivittelemään säätä.

...Luulisi olevan helppoa vanhalle savolaiselle, mutta näköjään vuosikymmenet Hämeessä ja Uudellamaalla ovat tehneet tehtävänsä!

Ehkä siksikin olen viime aikoina haastanut itseäni osallistumaan kaikenlaisiin tempauksiin, joissa joudun laittamaan itseäni henkisesti koetukselle. Voin todeta, että fyysinen haastaminen on huomattavasti vähemmän kuormittavaa!

Yksi tällaisista haasteista saapui ennen kesälomia Kublon kautta. Tartuin haasteeseen heti, ennen kuin ehdin aloittaa turhan liiallisen pohdiskelun ja empimisen, kun valokuvaaja Tarja Sirkiä etsi aikuisia, 30+ naisia henkilökuvauksia varten. '30+ nainen' - BINGO! ...Tuosta 'aikuisesta' voidaan olla montaa mieltä... ;)

Olemme miehen kanssa kovasti pohtineet sitä, miten voi olla, ettei henkinen ikä ja numero-ikä täsmää mitenkään?!

Tiedättekö minkä ikäiseksi tunnen itseni?

Kyllä, palttiarallaa tällaiseksi edelleen:

Henkisen, kurahousut kainaloissa asti virnuilevan kakaran kulkeminen mukana päivittäin on mielestäni se elämän suola, joka pitää mielen virkeänä ja liian vakavoitumisen kaukana! 

Tuo samainen kuriton kakara on se ärsyttävä kyseenalaistaja, joka ei suostu purematta nielemään palavereissa niitä asioita, jotka ovat ristiriidassa logiikkani ja oppimani kanssa. Haastaa, kysyy tyhmiä - ja oppii alati uutta!

Syytän sisäistä lastani kaikesta kärsimättömyydestäni ja siitä, että liian usein menen kolmevuotiaan lapseni tasolle täydellä tunteella. Unohdan liian usein, että olen se aikuinen tässä taloudessa - niin hyvässä kuin pahassakin. Välillä mökötän ja kiukuttelen, kun mies on syönyt viimeisen suklaapalan kaapista, mutta toisaalta minua ei nolota heittäytyä pelleilemään muksujen kanssa - edes julkisella paikalla, kun lapset toivoisivat, etten olisi se 'nolo mutsi'.

...Sen verran olen sentään kasvanut, etten ottanut pienemmästä pojastani kesäistä mallia ja heittäytynyt nudisti -asetuksilla tuonne takapihan trampoliinille. Veikkaan, että naapureilla oli kestämistä jo poikanikin kanssa.... :D

Vaikka jännitin valokuvausta ja ennakko-odotukseni oli, etten takuulla osaisi olla luontevasti kuvattavana, oli kokemus aivan päinvastainen! Tarjan ohjattavana oli todella helppoa asettua kameran eteen - tunnelma studiolla oli muutenkin sekä valmistelujen että itse kuvaustenkin aikana niin kotoisa ja leppoisa, että huomasin N A U T T I V A N I  päivästä huomion keskipisteenä!

Ollessani Salon LK:n uskomattoman taitavan kampaaja-maskeeraaja Laura Simulan käsittelyssä tajusin yllättäen, etten itse asiassa ole koskaan aiemmin ollut kenenkään toisen meikattavana! Ja että kampauksen olen teettänyt ammattilaisella ainoastaan Wanhojen tansseihin palttiarallaa 18 vuotta sitten, sekä Lahden Kaupungin itsenäisyyspäivän vastaanotolle kahdeksan vuotta sitten...

Olo oli näiden oivallusten jälkeen entistä enemmän kuin prinsessalla - ihanaa hemmottelua!

Olen niin onnellinen näistä kahdesta valokuvasta - ne ovat ehdottomat suosikkini monen muunkin onnistuneen joukosta!

Näihin tallentui mielestäni oivallisesti aikuinen Satu, josta pilkahtelee se rääväsuisen kakaran särmäkkyys.

Kiitos Tarja ja Laura tästä mahtavasta päivästä sekä unohtumattomasta kokemuksesta! 

********

...Pssst,

Toinen itseni haastaminen on tulossa lokakuussa julkisen puhumisen muodossa Hyvinkäällä, mutta tuosta kublolaisten tapahtumasta lisää myöhemmin - kannattaa seurata Villa Kotirannan Facebook sivustoa, minne linkkaan pikemmiten kutsun kuulemaan lisää aiheesta bloggaaminen.

Jos pääset paikalle, saa ehdottomasti tulla nykäisemään hihasta ja haastamaan minua juttutuokion merkeissä! :)

Onnea itsenäinen Suomi 100v!

Tässä talossa itsenäisyyspäivä ei ole ainoastaan illan pukuloistoa televisiosta - itse asiassa tänä(kään) vuonna emme edes avanneet televisiota koko iltana. Muutaman asut kurkkasin iltapäivälehtien nettisivuilta, mutta nyt täytyy tunnustaa, että vaatealan ihmisenä olen harvinaisen vähän kiinnostunut tuosta puolesta tätä juhlapäivää.

Täällä vietettiin aamu rauhakseltaan, ulkoiltiin yhdessä koko perheen voimin ja otettiin päiväunia. Illan hämärtyessä suunnattiin isolle kylälle Mäntsälään ja isomman pojan kanssa sytytettiin sankarihaudalle kaksi kynttilää; toinen ukilleni (isäni isälle) ja toinen mummoni (isäni äidin) veljelle, jotka molemmat taistelivat rintamalla, ja jotka selvisivät lopulta kotiin sodasta.

Tosin mummoni veli kuoli joitakin vuosia sodan päättymisen jälkeen, ja ukkinikin ehti nukkua pois hieman ennen syntymääni. Kumpaakaan en siis koskaan ehtinyt tapaamaan, mutta joista olen kuullut niin paljon tarinoita isältäni, että lähes tunnen heidät.

Yksi itsenäisyyspäivän perinteistäni on kaivaa esiin ukkini vanha puulaatikko, johon hän on aikoinaan kerännyt vanhoja valokuviaan. Osa kuvista on varmasti vuosien saatossa hävinnyt matkalle ja ilmeisesti mummonikin tarkoituksella hävittänyt osan rintama-ajan kuvista, mutta tämä isäni luo päätynyt laatikko on pysynyt hyvässä tallessa - ja siirtynyt vuosia sitten jo minun mukanani kulkemaan.

Ukkini sodasta saamat mitallit ovat ehkä jossain vaiheessa siirtyneet jonkun setäni haltuun, sillä niistä isällänikään ei ole tietoa, mutta ainakin osa todistuksista ja muista tuon ajan virallisista papereista löytyi vuosia sitten isäni ullakolta.

Haaveilen, että mitallit myös löytyisivät joskus ja saisin ne yhdistettyä tähän samaan ukin jäämistöön - mielellään vaikka nostettua ne jotenkin kauniisti esillekin kodissamme.

Ukkini, Abel 'Aapeli', syntyi 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Isäni kertoman mukaan Aapeli oli mukava mies, ehkä jopa hieman turhankin leppoisa, ja mummoni, Aili, piti rotia koko talon miesväelle.

...Vanhempani aina nauravatkin, että minusta on tullut mummo-Miettinen (mummoni tyttönimi), sillä kaikki temperamentti ja topakkuus tulee kuulemma mummoni suvun puolelta. :)

Isäni syntyi esikoisena sodan alla vuonna 1938, lähes tarkalleen vuosi ennen sodan syttymistä. Iso kunnioitus mummollenikin, joka jäi nuorena pienen lapsen kanssa kotirintamalle odottamaan sotaan lähteneen miehensä paluuta.

Ukkini onneksi tosiaan palasi sodasta lopulta ja ehjänä, ja isäni perheeseen syntyi vielä neljä muutakin poikaa.

Tämä alla oleva valokuva on ehdottomasti suosikkini ukkini muistojen joukosta; siinä pellolla istuu ukkini ja hänen sylissään pieni isäni. Pikkuisen koosta veikkaisin, että kuva on otettu joskus vuonna 1939, ennen sodan syttymistä.

Ukkini sotakertomuksia olen kuullut isältäni jokusen, mutta ehkä eniten kerrottu on erään joukon pelastuminen väijytykseen joutumiselta; oli tullut ohjeistus marssia pimeän aikaan, eikä tulta saanut missään tapauksessa sytyttää, ettei joukon sijainti paljastuisi viholliselle. Ohjeistuksesta huolimatta eräs sotilas laittoi kuitenkin joukon kärjessä tupakaksi, ja saman tien tupakan sytyttyä oli tarkka-ampujan luoti osunut sotilasta silmään.

Onni onnettomuudessa oli tuo kyseinen sotilas selvinnyt hengissä ampumisesta, ja samalla omalla onnettomuudellaan pelastanut koko joukon varmalta kuolemalta.

Näissä ukkini valokuvissa ehkä kaikkein arvokkainta ovat nuo hänen kirjoittamansa tekstit kuvien taustalle. Ilman niitä eivät kuvat aukeaisi näin lähes 80 vuotta myöhemmin hänen lapsenlapselleen - ja vielä seuraavillekin sukupolville.

Osa teksteistä myös kuvaa sotilaiden tunnelmia ja ajatuksia noilta vuosilta...

Tänä vuonna toteutin yhden jo pitkään hautuneista suunnitelmistani; eräs ukkini todistus kunniamerkistä pääsi kehyksiin ja nousi kotimme seinälle. Olin haaveillut tästä jo pitkään, mutta vasta nyt tässä vanhassa talossa tuo todistus löysi paikkansa.

Todistuksen viereen nostin myös  mummoni veljen rintamalla iltapuhteina veistämän puukontupen, johon isäni on tehnyt käsityönä uuden puukon. Moninkertainen tunnearvo siis!

Mitä minulle Suomen itsenäisyys merkitsee?

Se merkitsee mahdollisuutta luvata lapsilleni, että heistä voi tulla isona ihan mitä he ikinä haluavat olla. Ainoastaan heidän omalla intohimollaan, sitoutumisella, ahkeruudella ja työllään on merkitystä menestymiseen mitä ikinä he haluavatkaan tehdä.

Se merkitsee vapautta valita itse mitä minä edustan, millainen minä haluan olla ja millaisia arvoja haluan lapsilleni opettaa.

Se merkitsee vapautta valita mihin uskon, ja sitouttaa myös kunnioittamaan sitä mihin toiset uskovat. Se merkitsee mahdollisuutta uskoa itseeni, omiin kykyihini, omiin voimavaroihini ja rajattomiin mahdollisuuksiin.

Se merkitsee mahdollisuutta työskennellä valitsemallani alalla, mahdollisuutta opiskella niin paljon kuin ikinä haluan tietoa ottaa vastaan, kehittää osaamistani ja toteuttaa itseäni parhaaksi katsomallani tavalla.

Se merkitsee vapautta olla itsenäinen, päättää omista asioistani ja olla kenestäkään riippumaton.

Se mahdollistaa tasa-arvoisuuden parisuhteessa. Se mahdollistaa tasa-arvoisuuden työelämässä. Se mahdollistaa minun edistää tasa-arvoisuutta, ja tuoda julki näkemykseni ja kantani.

Se merkitsee sitä, että saan herättää lapseni joka ikinen aamu hyvään, tasaiseen ja rauhalliseen elämään. Elämään ilman pelkoa, elämään ilman nälkää, janoa ja sotaa.

Se merkitsee ennen kaikkea suurta kiitollisuutta kaikkia niitä veteraaneja kohtaan, jotka taistelivat itsenäisen Suomen puolesta!

Hyvää itsenäisyyspäivää, 100 vuotias Suomi!

Kukkakaupasta terveisiä [#Kukkailottelua]

*Yhteistyössä Järvenpään Kukkatalo

Tämä viikko on ollut yhtä suurta kampanjailotulitusta - ja vielä muutama päivä Villa Kotirannan omaa somistusviikkoa jäljellä! :)

*Vinkvink: Tässä kohti muistutankin lukijakilpailusta, johon ehdit osallistumaan vielä sunnuntaihin klo 15:00 saakka - kilpailuun pääset tästä; KLIK - ja jossa arvotaan 50€ arvoinen lahjakortti Järvenpään Kukkataloon. Lisäksi muistathan käydä äänestämässä suosikkisomistustasi, joko Kukkatalon myymälässä tai Facebook -sivuilla; äänestäneiden kesken arvotaan 2kpl 50€ lahjakortteja! Mukana kampanjassa myös Järvenpään Kukkatalon oma blogi, Hernepensaskujanne, Mansikkatilan mailla, sekä Kukkala -blogit!

Vietin keskiviikkona pari tuntia Kukkatalon myymälässä, juttelin asiakkaiden kanssa ja siinä sivussa valokuvasin, kunnes kamerastani akku loppui - onnistunut reissu siis! :)

Tänään #Kukkailottelua haasteeseen osallistunkin muutaman jouluisen, ja muutaman vähemmän jouluisen kukkakuvan kera - niin paljon valokuvattavaa tuolla laajassa valikoimassa, että ihmeteltävää jäi seuraavaankin käyntikertaan!

Tänään kuvat kertokoot tarinaa puolestani:

Ensin niitä jouluisempia tunnelmia;

Ja loppuun niitä vähemmän jouluisia kukkasia, joista toki kutakin voisin hyvin kuvitella jouluiseen kattaukseen kimpuksi - ei aina sitä valkoista tai perinteistä punaista! ;)

Osallistun tällä valokuvapostauksella Mansikkatilan mailla -blogin jokaviikkoiseen Kukkailotteluun! :)

Olohuoneeseen eloa nurkka kerrallaan!

Olohuoneessa, keittiön vastaisella seinällä, oli mielestäni aivan liian - miten sen nyt muotoilisi - hiljaista.


Vaikka ihastelenkin Pinterestissa seesteisen karsittuja koteja, ei minusta olisi sellaisessa kuitenkaan asumaan. Rakastan värejä ja hauskoja yksityiskohtia, runsautta ja sen mukanaan tuomaa kodikkuutta.


Joten kehoitin miestä kaivamaan minulle autotallista sopivat ruuvit ja akkuporakoneen, sillä kodissamme tapahtuisi pian pientä kasvojenkohotusta! ;)


Tässä kuva lähtötilanteesta:

Olin aiemmin löytänyt Jyskin alennusmyynnistä taulurimoja, joista yksi jo päätyi aiemmin pienimmän pojan huoneeseen. Kaksi rimaa riitti hyvin tälle seinälle tuomaan hieman eloa nurkkaukseen.

Nämä Jyskin taulurimat ovat loistavan pituiset, mutta pakko sanoa, että niiden leveys ei ole riittävä, jotta paksumpia kehyksiä näihin voisi asettaa - ne eivät yksinkertaisesti mahdu asettumaan riittävän vinoon pysyäkseen tukevasti seinää vasten nojallaan.


Mutta tällaisia ohuita kehyksiä varten juuri passelit - ja sirot tällaiselle kapealle seinän kaistaleelle.

Eikä seinälle tarvitse nostaa ainoastaan tauluja, piirroksia tai valokuvia - myös kauniit kirjat toimivat esillepanoissa! Tämä Swedish Traditions -kirja on lahja Ruotsissa asuvalta serkultani ja hänen ihanalta vaimoltaan, ja se on odotellut lähes kaksi vuotta päästäkseen viimein esille.

Ei näin kauniisti kuvitettua kirjaa voi kiljahyllyyn piilottaa! :)

Kirjan ja Lego-ukon ohella paraatipaikalle ovat päässeet valokuva isommasta pojastani vuosien takaa, piirtämäni taulu, valokuva sileiksi hioutuneista rantakivistä sekä juliste Muotoiluinstituutissa opiskelujen ajoilta - yksi päättötyönäytöksemme mainosjulisteista. Näitä julisteita kuuluu samaan sarjaan vielä kaksi muutakin, jotka odottelevat kehyksissä varaston puolella.

Kurkista uudelleen ylintä valokuvaa lähtötilanteesta ja sitten alla olevia valokuvia - nurkkaus sai uutta ilmettä todella pienellä muutoksella! :)

Samaan vauhtiin möbleerasin myös olohuoneessa olleen askartelupöydän (minun ja isomman pojan jatkuvassa käytössä) lähemmäs nurkkausta, sillä ikkunan äärellä olevan pöydän ovat valloittaneet kevään taimet. Nyt, lähempänä nurkkaa, pöytä pääsee kokonaisuudessaan ikkunan eteen ja taimet suorempaan valoon - ja työpöydän päälle asettuu työvaloksi ikkunan edessä jo aiemmin roikkunut kattovalaisin.

Samalla nostin vanhan lasipullon kehikoineen kuluneen, kirpparilta löydetyn sivupöydän päälle - joka muuten sopii kauniisti tuohon mainosjulisteen värimaailmaan. Työpöytä on vanha ja myöskin kulunut ruokapöytä, joka on kulkenut mukanani muutosta muuttoon ja joka jatkaa Villa Kotirannassakin vielä elämäänsä työhuoneessamme.

Samoin tuo Ikean tuoli on 5euron kirpputorilöytö ajalta, jolloin tuoli oli hetkiseksi poistettu Ikean valikoimasta, ja jolloin kyseisestä tuolista saattoi saada reilut 70euroa nettihuutokaupassa - kuten ystäväni sai! Tuoli on minun ja poikani lempi-istuin, juuri sopivan kokoinen meille molemmille! :)

...Oli muuten ihanaa istahtaa valkenevan aamun valossa tuohon pöydän ääreen nauttimaan aamukahvit ja katselemaan taimien kasvua...!

Olohuoneen kirjakulmaus

Viikonloppu vierähti jo perinteeksi muodotuneena banaanilaatikoita pakaten ja muuttokuormaa kuskaten... Mutta vihdoinkin voi alkaa huokaisemaan helpotuksesta; vanhassa kodissa on enää lamput paikoillaan ja jääkaappi sekä pakastin läpikäytävänä! :)

Sain siis tyhjennettyä viimein myös vanhan kodin vaate-/pukeutumishuoneen, josta yksi Ikean hyllykkö siirtyi uuden kotimme olohuoneeseen kirjahyllyksi.

Vihdoin olohuoneesta yksi nurkkaus valmis - tauluja myöten! :)

Olohuoneessa on wc- ja kodinhoitotilan vastaisella seinällä käytön kannalta hieman haasteellinen kulmaus, joka tosin valjastettiin hyötykäyttöön kirjahyllyille. Myöskin perheen valokuvat pääsivät viimein arvoiselleen paikalle - pois makuuhuoneen lattioilta seiniin nojailemasta.

Kahdestakymmenestäneljästä hyllykkölokerosta on enää 2 tyhjillään - alarivin sisustuslehtiä hieman muuton yhteydessä karsimalla, sekä muotilehtien varastoon säilömisellä sain karsittua lisätilaa tuleville kirjahankinnoille! :)

Kirjahyllyjen päälle nostin orkideat saamaan olohuoneen suurista ikkunoista kaipaamaansa luonnonvaloa, sekä mieheni kauniin lasikulhon, johon olemme säilöneet Villa Kotirannan kätköistä löytyneet aarteet; vanhat pahvirasiat ja avainniput. Suurin rasia, Gaslicht -paketti, on lahja ystävältä.

Myöskin kirpputorilta löytynyt mustalle laatalle tehty maalaus istuu Iittalan kastehelmi -tuikkujen viereen kauniisti. Mustassa laatassa ja puuvärisissä kehyksissä toistuu itseasiassa tämän 1980 -luvun alkupuolen talon ikkunoiden karmien värit, kuvia ikkunoista löydät täältä.

Keittiön puoleiselle seinustalle nousi kirjahyllyn päälle myöskin orkidea, sekä tekemäni piirros ja Finnmarin myymälästä löytynyt taulu. Saaressa -kirjan valokuvat ovat ihanan inspiroivat ja kesäiset, ja kirjaa tuleekin usein selattua.

Lasiset kynttilänjalat kirpputorilöytöjä.

Vielä viimeiset muuttolaatikot purettava, ja voin viimein valokuvata koko uuden olohuoneen - en vain yksittäisiä nurkkauksia siitä! :)