Räävittömän kakaran päivä prinsessana - rohkeita poistumisia mukavuusalueelta

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ // Tarja Sirkiä

Sain tovi sitten Keski-Uudenmaan Blogien, Kublon, kautta kunnian päästä nauttimaan päivästä prinsessana valokuvaaja Tarja Sirkiän studiolle Kellokosken kauniiseen ruukkimiljööseen.

Jännitin valokuvaus hieman etukäteen, sillä kaikki minut tuntevat tietävät, että nautin paikastani kameran takana - en niinkään kuvauksen kohteena olosta. Tämän arkailun tunnistan aikuisiän myötä tulleeksi (turhaksi) itseni tarkkailuksi ja tiedostamiseksi, sillä lapsena viihdyin harrasteteatterin lavalla ja koulun näyttämöllä, mutta viime vuosina jopa isommalle tiimille puhuminen on saattanut aiheuttaa jännitystä. Toki pienessä paineessa pääsee parhaimpiin suorituksiin, uskon mä, mutta onhan siellä omalla mukavuusalueella vain niin helppoa piileskellä!

Uudessa roolissani työelämässäni joudun entistä useammin puhumaan yleisölle - ihan vaikka vain kiitospuheiden myötä, kun tiimiläisellä täyttyy pyöreitä palvelusvuosia. Small talk ei tunnu enää luontevalle suuhuni, sillä vanhetessa olen alkanut - tiedostaen ja tiedostamattakin - vetää mutkia suoriksi ja yksinkertaistaa elämää.

Miksi käyttää aikaa pölinää, jonka sisältö on höttöä, eikä suoraan sanottuna lopulta kiinnosta kumpaakaan, mutta vie aikaa itse asialta?

Joudun siis tarkoituksella harjoittamaan tuotakin taitoa ja lyömään itseäni tilanteisiin, joissa en voi piiloutua faktojen ja konkreettisten teemojen taakse, vaan maltan leppoisasti pysähtyä vaikka päivittelemään säätä.

...Luulisi olevan helppoa vanhalle savolaiselle, mutta näköjään vuosikymmenet Hämeessä ja Uudellamaalla ovat tehneet tehtävänsä!

Ehkä siksikin olen viime aikoina haastanut itseäni osallistumaan kaikenlaisiin tempauksiin, joissa joudun laittamaan itseäni henkisesti koetukselle. Voin todeta, että fyysinen haastaminen on huomattavasti vähemmän kuormittavaa!

Yksi tällaisista haasteista saapui ennen kesälomia Kublon kautta. Tartuin haasteeseen heti, ennen kuin ehdin aloittaa turhan liiallisen pohdiskelun ja empimisen, kun valokuvaaja Tarja Sirkiä etsi aikuisia, 30+ naisia henkilökuvauksia varten. '30+ nainen' - BINGO! ...Tuosta 'aikuisesta' voidaan olla montaa mieltä... ;)

Olemme miehen kanssa kovasti pohtineet sitä, miten voi olla, ettei henkinen ikä ja numero-ikä täsmää mitenkään?!

Tiedättekö minkä ikäiseksi tunnen itseni?

Kyllä, palttiarallaa tällaiseksi edelleen:

Henkisen, kurahousut kainaloissa asti virnuilevan kakaran kulkeminen mukana päivittäin on mielestäni se elämän suola, joka pitää mielen virkeänä ja liian vakavoitumisen kaukana! 

Tuo samainen kuriton kakara on se ärsyttävä kyseenalaistaja, joka ei suostu purematta nielemään palavereissa niitä asioita, jotka ovat ristiriidassa logiikkani ja oppimani kanssa. Haastaa, kysyy tyhmiä - ja oppii alati uutta!

Syytän sisäistä lastani kaikesta kärsimättömyydestäni ja siitä, että liian usein menen kolmevuotiaan lapseni tasolle täydellä tunteella. Unohdan liian usein, että olen se aikuinen tässä taloudessa - niin hyvässä kuin pahassakin. Välillä mökötän ja kiukuttelen, kun mies on syönyt viimeisen suklaapalan kaapista, mutta toisaalta minua ei nolota heittäytyä pelleilemään muksujen kanssa - edes julkisella paikalla, kun lapset toivoisivat, etten olisi se 'nolo mutsi'.

...Sen verran olen sentään kasvanut, etten ottanut pienemmästä pojastani kesäistä mallia ja heittäytynyt nudisti -asetuksilla tuonne takapihan trampoliinille. Veikkaan, että naapureilla oli kestämistä jo poikanikin kanssa.... :D

Vaikka jännitin valokuvausta ja ennakko-odotukseni oli, etten takuulla osaisi olla luontevasti kuvattavana, oli kokemus aivan päinvastainen! Tarjan ohjattavana oli todella helppoa asettua kameran eteen - tunnelma studiolla oli muutenkin sekä valmistelujen että itse kuvaustenkin aikana niin kotoisa ja leppoisa, että huomasin N A U T T I V A N I  päivästä huomion keskipisteenä!

Ollessani Salon LK:n uskomattoman taitavan kampaaja-maskeeraaja Laura Simulan käsittelyssä tajusin yllättäen, etten itse asiassa ole koskaan aiemmin ollut kenenkään toisen meikattavana! Ja että kampauksen olen teettänyt ammattilaisella ainoastaan Wanhojen tansseihin palttiarallaa 18 vuotta sitten, sekä Lahden Kaupungin itsenäisyyspäivän vastaanotolle kahdeksan vuotta sitten...

Olo oli näiden oivallusten jälkeen entistä enemmän kuin prinsessalla - ihanaa hemmottelua!

Olen niin onnellinen näistä kahdesta valokuvasta - ne ovat ehdottomat suosikkini monen muunkin onnistuneen joukosta!

Näihin tallentui mielestäni oivallisesti aikuinen Satu, josta pilkahtelee se rääväsuisen kakaran särmäkkyys.

Kiitos Tarja ja Laura tästä mahtavasta päivästä sekä unohtumattomasta kokemuksesta! 

********

...Pssst,

Toinen itseni haastaminen on tulossa lokakuussa julkisen puhumisen muodossa Hyvinkäällä, mutta tuosta kublolaisten tapahtumasta lisää myöhemmin - kannattaa seurata Villa Kotirannan Facebook sivustoa, minne linkkaan pikemmiten kutsun kuulemaan lisää aiheesta bloggaaminen.

Jos pääset paikalle, saa ehdottomasti tulla nykäisemään hihasta ja haastamaan minua juttutuokion merkeissä! :)

Tervetuloa kevät - kuvia ja ajatuksia pääsiäistunnelmissa

Viime päivät ovat menneet melkein kuin usvassa, kun arki on napannut niskaotteen; aikaiset herätykset, projektit töissä aikatauluineen, isomman pojan harrastuksiin ehtiminen, omien harrastuksien ajan puutteessa väliin jäämisestä kipuilu, eilinen messupäivä... Aamu varhaisesta painettu tukka putkella - eikä iltaisin ole parempaa, kuin miehen kanssa jaettu suklaalevy sohvalla ja pään painaminen tyynyyn.

Mutta valona arkisen tunnelin päässä on lohduttava keväinen aurinko, joka tekee jo nyt maaliskuun puolessa välissä aamuista valoisampia ja piristää kummasti!

Tervetuloa kevät - olet kaivattu ja odotettu!

Nämä tuvastamme otetut valokuvat ovat itse asiassa viime viikonloppuna napattuja, kun aurinko valaisi koko tuvan ja minulla oli hetki aikaa ihmetellä kotiamme kameran kautta.

Tällaisista kevätauringon lämpimistä pilkahduksista valokuvissakin tuntuu omat akut latautuvan ja mieli piristyvän!

Nämä narsissit ovat paikallisesta lähikaupasta ruokaostoksilla ostetut. Kuten hyasintit joulun alla, tulee narsisseja ostettua viikoittain kotiin - nämäkin ostin kolmen kappaleen pakettihintaan.

Toisaalta narsissin parhaat hetket ovat lyhyet; puhjettuaan kukkaan varsilla on pahana tapana notkahtaa ja levähtää ilman tukea vallattomaksi varsien viidakoksi. Onneksi kausikukkana hinta on kuitenkin niin edullinen, ettei kauheasti tarvitse miettiä, kuinka usein vaihtaa kukkaset uusiin.

...Nämäkin sipulit tosin aion säilöä vihreiden varsien lakastuttua ja istuttaa maahan, joten ehkä samaan rahaan saan vielä toisenkin kierroksen ensi keväänä?

Tänä keväänä narsissit löysivät paikkansa tuvassa vanhaan puulaatikkoon aseteltuina. Kenties laatikon korkeat reunat estäisivät varsien pahinta notkahdusta?

Olen kovasti koettanut karsia tavaraa tuvastamme ja keventää kodin ilmettä kevättä kohti. Sinällään tuntuu erikoiselle tuo äskeinen lause, kun olemme vasta vajaat puoli vuotta tässä kodissamme asuneet, mutta kyllä - olen sellainen hamstraaja ja kaiken-pienen-kauniin tilpehöörin rakastaja, että puolessa vuodessa kotiimme on jo muodostunut kivasti sitä kaipaamaani 'kerroksellisuutta'.

...Mies taas menettää hermonsa joka tasolla lojuvien pikkutavaroiden kanssa ja onkin ilmoittanut vetäytyvänsä siivousvuoroista, ellei tasoilta pölyjen pyyhkimistä tehdä vähän helpommaksi... :)

Kuten olen aiemminkin todennut, olen pula-ajan sukupolven lama-ajan lapsi; kodikkuus tulee merkityksellisistä (ja vähemmän merkityksellisistä, mutta omaa silmää miellyttävistä) tavaroista ympärillä. Ilman noita esineitä koti on vain talo.

Lisäksi olen lapsesta lähtien etsinyt aarteita kirpputoreilta isäni innostamana ja edelleenkin voisin viettää hänen kanssaan tuntikausia kiertäen rompetoreja ja kurkistellen jokaiselle hyllylle hyvän löydön toivossa. Olen siis keräilijäksi kasvatettu ja kahta pientä keräilijää itsekin tässä kasvatan...

Katsoessani tuota yllä olevaa valokuvaa tuvastamme voin todeta, ettei siinä ole uutena kaupasta ostettua kuin pari huonekasvia, avohyllyn kannakkeet, hyönteisjulisteet ja osa vitriiniin asetelluista astioista. Huonekalut ja kaikki sisustusesineet ovat löytöjä kirpputoreilta ja Tori.fi -nettikirppikseltä.

Omassa lapsuudessani äitini jaksoi - ja jaksaa edelleen, vaikkei lapsia enää kotosalla asukaan - innostua jokaisesta sesongista; joulua, pääsiäistä, vappua tai vaikka juhannusta varten tehtiin suursiivous, vaihdettiin tyynyt ja verhot, kaivettiin koristeet kaapista esille ja askarreltiin teemaan liittyen.

Yksi rakkaimmista pääsiäisperinteistä, jota nyt omille lapsillenikin jatkan, on pääsiäispäivän  (sunnuntai) aamuna suklaamunan etsiminen; äitini piilotti ennen heräämistäni suklaamunan kotiimme ja minä sain sitä sitten etsiä, äidin vinkatessa välillä termein 'kuumaa' ja 'kylmää'. Kuten 80-luvun lastenleikissä nimeltä 'avaimenpiilotus' - kuka muistaa? :)

Tänä pääsiäisenä olen koristelut aloittanut lähinnä ripustamalla koristemunia kotiimme, ostamalla näitä narsisseja tuomaan ihanaa raikkautta kotiin, nostamalla keltaisia ja vihreitä yksityiskohtia esiin kodissamme - yhdestä uudesta ideasta valokuvia tulossa blogiin huomenna, lupaan - ja askartelemalla pienemmän pojan kanssa vesiväripaperille maalattuja munia.

....Kunpa pajunkissat puhkeaisivat pian, niin pääsisimme taiteilemaan myös virvontavitsoja - ihan vain koristeeksi kotiin. Ehkä mummulassa voisimme käydä virpomassa pienemmän pojan kanssa, mutta muutoin tuo perinne on perheessämme jäänyt lähes kokomaan väliin. Odottelemme toki pieniä virpojia meille käymään ja herkkujakin olemme varanneet, mutta jopa täällä maalla tuntuu virpomisperinne katoavan vähitellen.

Näihin keväisiin pääsiäistunnelmiin on hyvä lopetella - vaikka herätyskello soi tänään taas ennen viittä, tuntuu olo hieman energisemmälle ihan vain pysähdyttyäni katselemaan näitä valokuvia.

Eikä taida jäädä auringonpilkahdusten ihastelu vain valokuviin; täällä Mäntsälän kulmilla näyttää päivä valkeavan kirkkaana ja aurinkoisena!

Voimia kaikille vielä viikon viimeisiin työpäiviin!

Lauantain laatuaikaa [#Kukkailottelua]

Voin näin lauantaina iltapäivästä todeta tämän viikonlopun alkaneen yhtä aikaa todella touhukkaasti sekä mieltä lepuuttaen; aamupalan jälkeen kävimme herättelemässä ruokahalua happihyppelemällä autiolla kylän raitilla. Aurinko paistoi lämpimästi, tuuli ei puhaltanut juuri lainkaan ja pikkupakkanen juuri sopivasti nipisteli nenänpäätä - ja silti kukaan muu ei ollut ulkosalla nauttimassa tuosta ihanasta aamuhetkestä!

...Tai no itse asiassa näimme kaksi tyttöä laskemassa mäkeä, mikä olisi muuten ollutkin loistavaa puuhaa tulevaisuuden toivoille, mutta nämä tytöt laskivat suurta mäkeä alas suoraan isolle tielle ja sen yli - kohdassa, jossa näkyvyyttä on heikosti vain toiseen suuntaan ja ajoneuvoilla helposti viikonloppuisin nopeutta yli 60km/h (vaikka alueella 40km/h rajoitus)...! Tiellä liikkuu myös melkoisesti rekkoja, joten sydän hypähti kyllä kurkkuun. Huih!

Mies kävi jututtamassa tyttöjä ja varoittamassa tiellä liikkuvista autoista, eivätkä he olleet ilmeisesti ymmärtäneet, että autoja tosiaan saattaisi tulla myös sieltä suunnasta minne mäestä ei ole näkymää. Tästä itsekin otin taas yhden oppikokemuksen itsellenikin, että kyläkeskuksissa ja niiden läheisyydessä saattaa lapsia tosiaan singahtaa tielle yllättäen - vaikka pulkalla! ...Toki samaisesta risteykseen johtavasta alamäestä olen aiemmin nähnyt lasten pujahtavan polkupyörällä tien yli - hidastamatta tai edes katsomatta, tuleeko autoja vasemmalta...

Koko kylä kasvattaa - toivottavasti tytöt ottivat oikeasti neuvoista kiinni ja vaihtoivat mäenlaskupaikkaa...

Viikonlopuissa - nyt raksailun päätyttyä (tai ainakin rauhoituttua hetkeksi) - on ihan mahtavaa, kun voi käyttää aikaa kaikessa rauhassa ruuanlaittoon. Täällä uudessa kodissa myös keittiö on meidän molempien mielestä kerta kaikkiaan vain niin onnistunut ja juuri sopiva meidän tarpeisiimme, että ruuanlaittaminen on yhtä lähestulkoon yhtä juhlaa. :)

Innostuinkin lounaaksi kokkaamaan kanarisottoa paholaisenhillolla, sekä raikkaan salaatin siihen kylkeen. Nam! ...Todettiinkin miehen kanssa, että voi kun voisinkin kokata enemmän myös arkisin, sillä nyt työaikataulujen vuoksi iltaruuan laittaminen on pääasiassa miehen vastuulla - minä tartun kauhaan ja kattilaan puolestaan etäpäivilläni sekä näin viikonloppuisin.

Lounaan jälkeen mies pakkasi lapset autoon ja hurautti isolle kylälle ruokaostoksille. Minä sain kaipaamaani laatuaikaa - ihan oikeasti, älkää naurako - ja siivosin koko huushollin! :)

Kaikki ruuhkavuosissa tuskailevat ja arkea pienten lasten kanssa pyörittävät tietävät, että jopa mahdollisuus siivota aivan yksin, keskittyen vain imurointiin ja pölyjen pyyhkimiseen, voi olla arjen luksusta.

Taustalle hyvää musiikkia kovalle ja siivoaminen sujuu hymy korvissa - ja tanssiaskelin! ;)

Tänä viikonloppuna innostuin kantamaan jo aamusta pihalle pakkaseen myös sijauspatjat, täkit ja tyynyt, jotka kävin hakemassa sisälle vasta hetki sitten. Veikkaanpa, että tuuletettujen, raikkaan viileiden täkkien alla tulee ensi yönä uni hyvin.

Kauppareissun jälkeen perheen miehistä ei näkynyt kuin nopean vilahdus, kun ostoskassit nousivat autosta verannalle ja ulkoiluvaatteet vaihtuivat ylle. Mies lähti pienemmän pojan kanssa luistelemaan ja isompi poika suuntasi jäälle tehdylle hiihtoladulle harjoittelemaan uusien suksiensa kanssa. Huomenna olisikin tiedossa urheiluseuran hiihtokisat, ja molemmat pojat ilmeisimminkin osallistumassa into piukeina! ;)

Miesten ulkoillessa minä vielä innostuin viikkaamaan kuusi koneellista puhdasta pyykkiä koreista vaatekaappeihin - puuha, johon koskaan ei tunnu jäävän arkena aikaa. ...Olinkin jo ihmetellyt, minne kaikki puhtaan pyykin korit olivat kadonneet, mutta nehän olivatkin huomaamatta täyttyneet ja odottelivat toimenpiteitä.

....Joskus mietin, että kun nelihenkisen perheen arjessa pesukone tuntuu pyörivät päivittäin, niin millainen pyykkirumba onkaan tuttavaperheissä, joissa perheenjäseniä on kuudesta seitsemään?! Nostan teille, suurperheiden arvon arjen pyörittäjät, hattua arvostavasti ja ihaillen!

Vielä ennen punaposkisten ulkoilijoiden saapumista kotiin päätin yllättää pojat oman lapsuuteni herkkuruualla; porkkanatuuvingilla! Tuo imelä porkkanaherkku maistui vanhemmilleni heidän lapsuudessaan sotavuosien jälkeen, maistui minulle 80- ja 90-luvulla ja maistuu yhä edelleen kolmannelle sukupolvellekin.

Ja vuosien harjoittelun jälkeen itse tekemäni maistuu lähes yhtä hyvälle kuin äitini valmistama tuuvinki. :)

Tänään kuvituksessa esiintyvät viikonloppusiivouksen motivaattorini, kauniit oranssit neilikat. Kauppareissulla mukaan tarttui kimpullinen näitä keväisiä kukkasia, jotka kruunasivat siivouspäivän ja puhtaan kodin.

Ehdin jopa valokuvaamaan neilikoita valoisan aikaan - joten todella tehokas ja touhukas päivä takana! Ja samaan aikaan mieli ja sielu levänneet, kun olen saanut viettää omaa aikaa ja unohtua omiin ajatuksiini - ilman sitä perinteistä arjen tohinaa, hälinää ja kiirettä.

Ihan parasta!

Lauantain huipennukseksi uunissa paistuu miehen leipoma pannukakku ja sauna on lämpöinen. Uskaltaisin väittää melko täydelliseksi päiväksi! ;)

Osallistun tällä valokuvapostauksella Mansikkatilan mailla -blogin Kukkailotteluun! :)

Valokuvia Lepaa 2017 -tapahtuman kukkakahvilasta [#Kukkailottelua]

Vauhdikas päivä remonttitouhujen parissa vei tästä tytöstä kaikki energiat tällä kertaa - vaikka kyseessä olikin harvinaisen helppo raksapäivä vaatekaappeja Ikeasta noutaen ja huoneita siivoille, jotta huomenna pääsemme kasaamaan neljätoista vaatekaappia - joten tämän viikon Kukkailottelua -haasteeseen osallistunkin postauksella, jossa kuvat saavat taas kertoa tarinaa puolestani.

Nämä valokuvat otin Lepaa 2017 -tapahtuman Kukkakahvilasta, jossa oli esillä runsas valikoima kasveja kera tunnistetiedoin.

Mikä loistava keino bongata omaan pihaan ja puutarhaan sopivia lajikkeita!

Toivottelen aurinkoa ja hyvää mieltä viikonloppuunne näiden kuvien myötä, ja lupaan palailla pian viimeisimpien raksakuulumisten merkeissä blogin pariin.

Pitäkäähän peukkuja, että saamme huomenna yli kymmenen metrin pituudelta kaappeja kasattua ja asennettua paikoilleen! ;)

Osallistun tällä valokuvapostauksella Mansikkatilan mailla -blogin jokaviikkoiseen Kukkailotteluun! :)

Tuulahdus heinäkuulta - visiitillä lapsuudenkodissa

Näissä maisemissa vietettiin viikonloppua Pohjois-Savossa!

Lähdimme pienimmän pojan kanssa Mäntsälän sadetta pakoon, ja lähes koko reissun ajan saimme nauttia auringonpaisteesta ja lähes helteisistä keleistä tässä ihanassa ympäristössä.

 

Mansikoita masu pullollaan - ja mummon leipomaa mansikkakakkua! <3

Äidilleni on lasteni myötä syntynyt perinne leipoa täytekakku lähes jokaiselle käynnillemme lapsuudenkodissani. Ei omassa lapsuudessani näin herkuteltu - tapa taitaakin olla niitä isovanhempien etuoikeuksia lelliä pikkuisia... ;)

Pohjois-Savossa mansikkakausi oli vanhempieni puutarhassa juuri parhaimmillaan, ja useamman litran sai äitini päivittäin marjoja jo pakastaakin.

Edes tämä herkkusuu ei onnistunut koko mansikkamaata kerralla tyhjentämään, vaikka kerran vielä  onnistui karkaamaan luvattakin mansikkamaalle napostelemaan ennen kotiin lähtöä... ;)

Isäni marjamaa - pensasmustikoineen, puutarhavadelmineen ja mansikoineen - jota koristavat erilaiset kukkivat lajikkeet peurankelloista lähtien on mielestäni todella kaunis. Koko pihamaa ja puutarha on muutenkin rennolla otteella (ja 'sattumanvaraisella istuttelulla') toteutettu yhdistelmä vanhanajan luontopihaa ja harvinaisempienkin lajikkeiden istutuksia.

Osa kukkalajikkeista on itseasiassa alkujaan 1900 -luvun alkupuolella jo kasvanut isäni lapsuudenkodin maisemissa Tervossa, ja sieltä hänen mukanaan kulkeutunut Pohjois-Savoon.

Valokuvasin puutarhan kukkaloistoa niin paljon, että ajattelin julkaista niistä koosteen perjantain Kukkailottelua -haasteessa! :)

Marjasato näytti runsaalle muuallakin kuin mansikkamaalla; puna- ja mustaherukka-, sekä karviaispensaat olivat täynnä kypsyviä marjoja.

Omaan puutarhaani ei tänä vuonna näytä tulevan omenasatoa lainkaan - toki viime vuoden yli 200kg omenasadosta tehtyä mehua on vieläkin melkoisesti jäljellä - mutta isäni puutarhassa myös omenapuut olivat täyttyneet raakileista!

...Voi, kun Isäni viherpeukalon olisinkin perinyt... ;)

Pojalle mummolan Jami-koira, sekä Musta Kissa ja Rontti-kissa olivat ikävöityjä kavereita, joita kuukauden erossa olon jälkeen rapsuteltiin ja halailtiin urakalla. ...Pihakissoille hieman kova paikka tämän pienen eläintenystävän loputon rakkaus... ;)

...Ja minäkin ehdin viettää muutaman hetken nauttien auringosta ja pienestä palasta rauhaa yksin kameran kanssa puutarhassa kierrellen! :)

Olinkin jo tässä arjen tohinan keskellä unohtanut, miten minun akkuni latautuvat kyykkiessä kukkapuskassa, jahdaten kameran kanssa herhiläisiä ja perhosen toukkia! :)

ZEN!

...Noita luontokuvia tulikin niin paljon, että niistäkin lupailen laittaa vielä koosteita tuonne rinnakkaisblogin puolelle viikonloppua kohti.

Eikä viikonlopun aikana työt raksallakaan pysähtyneet, sillä mies jäi ahertamaan poissaollessamme; yläkerran wc- ja suihkutilan seinät on nyt laatoitettu (laitoinkin valokuvaa Instagramin puolelle) ja portaiden pystysuorille osuuksille vaaleat kuviolaatatkin ovat paikoillaan.

Koetan huomenna ehtiä illalla vielä valokuvaamaan raksalle ja laittaa valokuvia jakoon, sillä muutakin huimaa edistystä remontissa tapahtuu; keittiömme saapui tänään ja kaapistot alkavat suunnitelman mukaan nousta huomenna paikoilleen!! :)

Etenee, etenee... ;)

Mutta nyt kaadun hetkeksi sohvalle vaaka-asentoon - mies lähti käymään asioilla kera pienimmän pojan, ja minulle vapautui pieni pala taivasta hiljaisuuden merkeissä. <3

Tsemppiä viikkoon, ja hei - ihanaa elokuuta!!

Se ois syksy nyt!

*....Harkitsee puolivakavissaan kynttilöiden ja viime talvena kesken jääneiden neuletöiden kaivamista esiin...*