Lupailin jo eilen viimeisimpiä valokuvia lauantain raksailusta, mutta kuinkas ollakkaan; kamerasta loppui akku ja raksaajasta energia! Tänään siis uusi yritys! :)
Lauantaina saimmekin taas hommia nykäyksen eteenpäin - sekä pihalla, että sisätiloissa. Pidimme myös pienen 'suunnittelupalaverin', kuinka kaivuutyöt tontilla tulevat etenemään vielä tämän kesän aikana.
Työt alkoivat sähkökaapeleiden vetämisellä (mieheni varmasti tätä lukiessaan pyörittää päätään, ettei ne mitään 'sähkökaapeleita' ole, mutta tätä blogia pitää nainen, joka ymmärtää enemmän pintaremontin ja sisustamisen päälle, kuin virallisten sähköalan termien, joten tällaiset pienet sanavalintavapaudet minulle sallittakoot...) ja sähkökaapin asentamisella.
Sähkökaapin asentamisen jälkeen, sillä aikaa kun mieheni asensi pihalla lisää patolevyjä talon ympärille (viimeisimmät kuvat rakennuksen ulkopuolelta luvassa lähipäivinä!), minä siirryn sisätiloihin purkamaan verstastilan seinistä lautaseiniä peittäviä levyjä.
Vasaran ja sorkkaraudan kanssa riehuminen lihasvoimin tuntui pitkästä aikaa mahtavalle - ja kun työn tulos oli välittömästi nähtävissä, niin yhden seinän levyjen repimisen sijaan revinkin ne kahdelta pitkältä sivulta.
Jälkeen -kuva tulikin otettua vain yhdeltä sivulta, mutta siitä saa käsityksen, millaiset seinät levyjen alta paljastuivat:
Nuo laudat puretaan pois seinien korjaamisen yhteydessä ja uudet seinälaudat asennetaan tilalle. Samalla nuo ikkunat poistetaan ja tilalle tulee ehjää seinää, ilman ikkunoita tai ovia.
Ensi kerralla, kun menemme raksalle sisätiloja purkamaan, taitaakin olla vuorossa väliseinien purkamista. Lisäksi vanhat sähköjohdot on irroitettava ja vanhan wc-tilan purkutyöt jatkuvat:
Mutta nyt kaadun unille, huomenna taas tiedossa vauhdikasta mammalomailua! :)
P.s. Joka kerta, kun menen raksalle, tarttuu silmiini jotain uusia, pieniä juttuja - niinkuin vaikka eilen tämä vanha hedelmätarra takan kyljessä... Pisti hymyilemään... :)