keskiviikko 19. elokuuta 2015

Kätevät yrttiöljykuutiot talven keittoihin ja muita herkkuja tuoreista yrteistä

Kiitos ihanan anopin, leijailee keittiössämme raikas yrttien tuoksu.
Päätin eilen aamulla aloittaa pikaiset yrttien säilöntätalkoot, ennen kuin mokomat ehtisivät nuupahtaa.

Ensimmäiseksi tein yrttiöljykuutioita; silppusin tuoretta basilikaa ja oreganoa pakasterasioihin niin, että lokerot jäivät hieman vajaiksi. Päälle kaadoin reippaasti neitsytoliiviöljyä ja laitoin pakastimeen jäätymään.
Lisäksi silppusin basilikaa pilttipurkkiin kerroksittain suolan kanssa ja tähänkin lopuksi neitsytoliiviöljyä runsaasti päälle. Annan nyt muutaman päivän jääkaapissa maustua kansi kiinni ja sitten käytän tätä yrtiöljyä voileivän päälle; ruisleipä paahtimen kautta, päälle tätä yrttiöljyä margariinin sijaan ja vielä muutama tomaattiviipale. Nams!
Oma kruunutillini rehottaa edelleen penkissä odottamassa kuivamaan ripustamista. Ajattelin myös silputa sitä tuoreena pakastepusseihin ja pakastaa sellaisenaan esimerkiksi pienemmän poikani ruokien maustamista varten.

Nämä maanantaina saadut tillit saivat saman kohtalon kuin basilika ja oreganokin, eli silputtuna pakasterasiaan ja neitsytoliiviöljyn kanssa pakastimeen. Näitä tilliyrttikuutioita voi heittää jäisinä vaikka kala-tai makkarakeiton sekaan.
Kylmässä oliiviöljy muuttaa koostumustaan - muuttuu kirkkaasta sameaksi - mutta sitä ei tarvitse säikähtää; sulatessaan muuttuu taas kirkkaaksi.
Nyt napsuttelen seuraavaksi kaikki kuutiot irti jääpalarasioista ja siirrän pakastimeen kannellisiin pakasterasioihin odottamaan käyttöä.
Lisäksi laitoin talouspaperin päälle kuivamaan salviaa, timjamia ja oreganoa talven flunssarohdoksi; yrttitee näistä aineksista auttaa flunssan oireisiin, kuten kurkkukipuun. Ainoastaan raskaanaolevien ja imettävien tulee mielellään välttää salvian käyttöä, sillä se ainakin aiheuttaa maidon erityksen ehtymistä. Tosin, jos olet lopettelemassa imetystä, niin salviasta on apua, mutta kyseistä yrttiä tulee käyttää maltillisesti. Salvialla on myös rauhoittava vaikutus, eli sopii siltäkin osin flunssarohdoksi! :)

Tarkoitus onkin säilöä flunssayrttisekoituksena basilika ja timjami, ja laittaa salvia erikseen, jolloin sitä ei tule vahingossa nautittua liikaa.
Aiemmin hehkutin loistavaa yrttiopaskirjaa, Maistuvat ruokayrtit, josta löytyi myös herkulliselle kuulostava salvia-sitruunamelissateen ohje, jota täytyy kokeilla:

Salvia-sitruunamelissatee
(annoksia 2)

2rkl hienoksi silputtua salviaa
3rkl hienoksi silputtua sitruunamelissaa
5dl vettä
1tl hunajaa

Pane salvia ja sitruunamelissa teepannuun. Mittaa vesi kattilaan ja kuumenna kovalla lämmöllä lähes kiehumapisteeseen. Kaada vesi teepannuun. Lisää hunaja ja sekoita. Hauduta 10-15min. Kaada tee sihdin läpi lämmitettyihin kuppeihin.

Ja pitihän yrteistä nauttia heti tuoreeltaankin; näiden puuhastelujen välissä maistui makoisalle vaalea, tuore leipä, joka sai päälleen paksun kerroksen vuohenjuustoa ja reippaalla kädellä basilikaa! Omnomnom!
Loput yrtit, jotka eivät päätyneet pakasterasioihin, niputtuvat tänään roikkumaan leikkimökin kattoon kuivumaan! :)

5 kommenttia:

  1. Mulla on vähän samanmoiset suunnitelmat. Basilikasta tosin teen pestoa <3 minttua ja oreganoa pukkaa siihen malliin että niitä on jo jaettu ympäri kyliä :D

    VastaaPoista
  2. Mulla on vähän samanmoiset suunnitelmat. Basilikasta tosin teen pestoa <3 minttua ja oreganoa pukkaa siihen malliin että niitä on jo jaettu ympäri kyliä :D

    VastaaPoista
  3. Ottaisin mielelläni vastaan hyväksi todetun peston ohjeen - haluaisitko jakaa omasi? En ole koskaan itse tehnyt, mutta nyt näyttäisi basilikaa olevan sen verran paljon, että voisin kokeilla! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon aina tehny vähän mututuntumalla. Mut teen pelkistä lehdistä niin ei tuu niin tikkusta esim kuin kaupan pesto. Öljyn määrää oon pitäny pienenä että pinjansiemenet on tehny enemmän kermasen kuin rasvasen. Valkosipuliakaan ei koskaan voi olla liikaa :D tällä "ohjeella" tulee siis paksua ja vaaleata pestoa :)

      Poista
  4. :D Voi kun itsekin osaisin noin rennolla otteella tehdä! ;) Mutta täytyykin kokeilla. Mulla menee pahimmillaan/parhaimmillaan purkki pestoa päivässä parissa - neljällä juustolla täytetty tuorepasta pestolla, NAM! :) Notta olisihan se kiva, jos itsetehdyllä voisi herkutella...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...