torstai 27. elokuuta 2015

Kesän harvat kesäkurpitsat purkitettu

Tänä kesänä kesäkurpitsasato on jäänyt säälittävän pieneksi; pari keskikokoista yksilöä olen penkistä löytänyt ja kolme pienempää näyttää puoliksi kellastuneen jo penkkiin... :( Miehen mummolta saimme pari kesäkurpitsaa, jotka soseutinkin pikkuiselle ruuaksi. Olemme kahteen kertaan jopa saaneet muutamat viipaleet heitettyä grillivartaisiin ja nyt viipaloin reilun kilon painoisen kesäkurpitsan purkkiin.
Edes säilöntään tarvittavia mustaherukan lehtiä ei yltiöpäisesti kasvanut viime syksynä istuttamaamme pensaaseen ja niissäkin vähäisissä alkoi näkymään jo jälkiä nakertelijoista - joita ei onneksi pensaasta löytynyt!
Olen jostakin raapustanut muistikirjaani talteen kesäkurpitsojen säilöntäohjeen, tässä se teillekin kokeiluun:

Säilötyt kesäkurpitsat

2 kesäkurpitsaa (yht. n.800g)
Punasipulia
Porkkanaa
Mustaherukan lehtiä

Liemeen:
6dl vettä
4dl väkiviinaetikkaa
4dl sokeria
1tl suolaa
Kokonaisia neilikoita
Laakerinlehti
Kokonaisia valkopippureita

1. Pese kesäkurpitsat ja leikkaa viipaleiksi kuorineen.

2. Kuori porkkanat ja viipaloi ne.
3. Leikkaa punasipuli renkaiksi.
4. Lado purkkiin vuorotelleen kesäkurpitsat, sipulit, porkkanat, (piparjuuren lastut,) ja mustaherukan lehdet.
5. Lado aineksia kerroksittain, kunnes purkki on täynnä. Minulla näistä aineksista täyttyi yksi 1litran ja yksi 0,75litran lasipurkki.
6. Keitä liemi ja kaada purkkiin kasviksien päälle niin, että kasvikset peittyvät.
7. Sulje purkit ja säilytä viileässä.
Näistä herkuista pitäisi päästä nauttimaan kolmen viikon kuluttua purkittamisesta - kauhean maltillista puuhaa tämä sadonkorjuun työn tuloksista nauttiminen.... ;)

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ole hyvä - mukavaa, että muutkin inspiroituvat kokeilemaan näitä herkkuja! :) Ja tervetuloa seuraamaan blogia, kaima! ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...