perjantai 11. elokuuta 2017

Kuulumisia raksalta; räväkkää sammakonvihreää isomman pojan huoneeseen

Viime viikonlopun maalausurakan jäljiltä oli myös isomman pojan huoneen parvi saanut vihreän värin kipsilevyseiniin. Alemman huonetilan, wc-ja kylpyhuoneen vastainen seinä (alakuvassa tuo oven oikealla puolella oleva) piti jättää tuolloin vielä pohjamaalille, sillä isompi poika tahtoi itse maalata mahdollisimman paljon omaa huonettaan.


Kesäkuussa kerroinkin, kuinka isomman pojan huoneeseen valikoitui (pojan itsensä valitsemana) tismalleen sama vihreän sävy, jolla maalasin aikoinaan pojan huoneen vuonna 2010 - kuin ihmeen kaupalla tuo seitsemän vuotta vanha värinäyte oli edelleen tallessa ja voimassaoleva! :)

Huoneen hirsipaneelit maalasin Tikkurilan Valkoisella, ja huoneessa parven kulkuaukon vierustalla oleva hormi on tarkoitus maalata harmaalla sävyllä K499 Graniitti - tuosta hormin maalaamisesta lisää, kunhan ehdimme maalaamisen kimppuun.


Pojan huoneen pihan puolelle jäävä 'takaseinä' maalattiin ainoastaan tuolta yläreunasta, sillä kyseiselle seinälle tulee koko seinän levyiset, 200cm korkeat vaatekaapit - ainoastaan katonrajasta jää osa seinää näkyviin.


Tuota alla olevaa valokuvaa katsoessa alkoi oikein naurattaa, että melko tyylikkäät tapetit voisi paikallisesta ilmaisjakelulehdestäkin liisteröidä... ...Ainakin näin riittävän kaukaa valokuvattuna, ja ilman silmälaseja tietokoneen näytöltä katseltuna... ;)


Kyseessä ei kuitenkaan ole DIY-tapettiprojekti, vaan vaaleaksi maalattujen seinäpintojen ylimittainen hätävarjelun liioittelu! :D

Kun 9-vuotias tarttuu maalaustelaan ja jatkovarteen ensimmäistä kertaa elämässään, jokainen vanhempi ymmärtää katsella tilaa aivan uusin silmin; minne kaikkialle voi fyysisesti olla mahdollista sutaista/roiskuttaa/tiputtaa maalia?!


Nopeasti analysoin, että vähintään yhden - mielellään kahden - lehden verran täytyy suojia levittää kattoon ja viereisiin seiniin, ikkunan eteen sekä ympäri paikoilleen nostettua patteria...

Lattioita toin suojaamaan töistä kierrätykseen annettuja lakanoita, pussilakanoita ja pyyhkeitä, jotka ovat suojanneet lattioita erinomaisesti myös tältä maalitelan kanssa heiluneelta, ajoittain hieman suurpiirteiseltä äidiltä... ;)


Autoin poikaa sen verran urakassa alkuun, että maalasin pensselin ja pienen telan kanssa seinän yläosan, jotta pojan ei tarvitsisi ison ja melko painavankin telan kanssa koettaa kurkottaa aivan katonrajaan asti.

Poika sitten itse suti nurkat ja maalasi ison pinnan - ja oviaukon ympäriltä kapeamman seinäkaistaleen.


Nyt on kyllä pakko pikkuisen poikaa kehaista, sillä ensikertalaiseksi tuli maalipinnasta ihan mielettömän tasainen ja siisti!

Ja mikä tärkeintä; pojalla oli hauskaa!

:) Tätä oman huoneen maalausta oli odotettu jo pitkin kevättä...

...Ja keskittymiskykykin riitti ihan urakan loppuun saakka, mistä äiti oli positiivisesti yllättynyt... ;)


Tuolle yllä olevan valokuvan vihreälle seinälle odottelee kehystämistä ja esille nostamista pojan itsensä valitsema, Desenio -verkkokaupasta tilattu Skatebards -juliste (50x70cm) - kertaheitolla muuttuu sisustus kolmasluokkalaisen oman maun mukaiseksi, ja tilasta tuli ison pojan huone.

Tämä vihreän sävy on omaan silmään vuodesta toiseen yhtä kaunis, ja näyttää 2017 jopa trendikkäälle! :)

Vähän yllätyksenä tosin maalausprojektin jälkeen tuli tuon vihreän sävyn runsas heijastuminen viereiselle valkoiselle hirsipaneeliseinälle! ...Ei sillä, pidän siitä - ja ehkä hieman lohduttaa myös poikaa, joka olisi halunnut kokonaan vihreän huoneen, ilman ainoatakaan valkoista seinää... :)


Tuota hohdetta katsellessa tosin huokaisin tyytyväisenä, että onneksi valittiin vihreä sävy pönttöuuniin punaisen sijaan - sopii kauniisti yhteen tuon pojan huoneessa myllertävän värikylvyn kanssa...! ;)

Aurinkoista viikonloppua kaikille!


Täällä Mäntsälän kupeessa aloiteltiin pitkää viikonloppua ja kesälomaviikkoa tänään melkein helteisissä tunnelmissa. ...Vihdoinkin.... ;)

2 kommenttia:

  1. Onpa teillä ahkera poika, hienoa jälkeä teki.
    Tuo suojaaminen on kans yksi työmaa.
    Hienosti pönttömuuri sopii pojan huoneen kanssa, mutta taitaa pojalle olla ovi kiinni, ettei sitä näin avoimesti näy yhdessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, se riski aina on näiden koko ajan isommiksi kasvavien lasten kanssa, että tylsästi haluavat nököttää huoneissaan yhä enemmän ja enemmän ovi kiinni - varsinkin, kun talossa terrorisoi myös vauhdikas ja utelias pikkuveli! ;)

      ....Ja toisaalta välillä huoneessa saattaa kyllä olla sellainen sekasotkukin, että minä itse käyn vetämässä oven kiinni, jos auki on jäänyt! :D

      Tuossa parvessa onkin muuten se hyvä puoli (sain juuri oivalluksen edellisestä lauseestani), että petaamaton sänky ei tuo huoneeseen sotkuista tunnelmaa, sillä se on sopivasta piilossa näkyviltä tuolla ylhäällä. Parasta!

      Miehellekin sanoin äsken, että nostan kyllä pojalle jälkeä tuosta urakasta ja työn jäljestä. ...Välillä seinät ensimmäisen maalauskerran jälkeen ovat itsellänikin raidallisia ja pahimmillaan laikukkaita! Että poika voitti kyllä äidin tässä 100-0! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...