Kun äiti liinavaatekaappia peräkärryllä haki...

Mieheni kanssa olemme monesti ihmetelleet lastenhuoneiden kuvia Pinterestissa ja sisustuslehdissä; harvoin ne näyttävät sellaisille, että siellä ihan oikeasti se Pekka-Tapio 3-vee voi riehaantua leikeistä tai vaikka heitellä palloa.

...Ja kyllä, kaikkien lapset heittelevät palloa huoneessaan, olipa se sallittua sisätiloissa tai ei, kunhan vain sopivasti aikuisen silmä välttää... :)

Meillä lastenhuoneet ovat ainakin asutun näköisiä...! :) Tosin näissä kuvissa pienimmän pojan huone on melkein harvinaisen siisti - ainoastaan yksi pallo piileskelee siivousta kaapin takana.

P.s. Huomaa pojan jalassa isoveikan lenkkarit - missä välissä hän aina ehtii näitä jekkuja keksimään?! :)

Huonekalut on hankittu pääasiassa kierrättämällä; sänky on isomman pojan vanha, pöytä, tuoli ja säilytyspenkki ostettiin anopin ystävältä ja viimeisin löytö, kaunis vanha ja elämääkin nähnyt liinavaatekaappi oli löytö paikalliselta Facebook -kirpputorilta.

...Nyt jo melkein naurattaa tuon kaapin noutamiseen liittyvä episodi... :D

Olin samalla viikolla ostanut Tori.fi -nettikirppiksen kautta meille olohuoneeseen uuden kaapin ja pienen sivupöydän, ja siinä sivussa meille saapui myös kaunis vanha sohva entisöitävien huonekalujen päättymättömälle listalle. Nuo kaikki mies nouti - ihan vain vähän jupisten - peräkärryn kanssa, ja kantoi niitä kaverina puhisten vielä sisälle talon. Kun sitten ilmoitin naapurikylältä löytyneestä liinavaatekaapista, totesi mies rauhallisesti, että neiti on hyvä ja noutaa itse.

No tämä neitihän sitten nouti.

Olin aiemmin kesällä ajanut ensimmäisen kerran elämässäni peräkärryn kanssa, ja tuolloinkin pelkääjän paikalla istui aiemmin työkseen autokoulunopettajana toiminut tukihenkilö, joten hieman pientä jännitystä oli ilmassa, kun molemmat pojat takapenkillä syötin osoitetta navigaattoriin ja poistuimme turvallisesta kotipihasta...

Matkan aikana ajoimme kaksi kertaa harhaan, ja kaksi kertaa jouduin myös kääntämään auto-peräkärry -kokoonpanon. Ensimmäisellä kerralla irroitin peräkärryn suosiolla autosta ja käänsin sen työntämällä, toisella kerralla ajelin tarpeeksi pitkälle väärään suuntaan, että löysin tarpeeksi suuren alueen auton kääntämiseen...

Ilmeisesti toisen harhautumisen jälkeen alkoi posket punoittamaan, kun isompi poika kysäisi takapenkiltä; ''Äiti. Onko tämä niitä kertoja, kun sinä vannot, että 'tämä on sitten viimeinen kerta, kun tänne lähdetään kärryn kanssa'?''

*REPS :D

''Kyllä rakkaani. Tämä on juuri niitä kertoja.''

Lopulta löysimme oikeaan pihaan, saimme kaapin kärryyn ja vielä sidottuakin kiinni. Peruuttelin vähän pidemmän aikaa siinä rauhallisella pihatiellä kärryn kanssa, ja lopulta talon isäntäkin jo tuli näyttämään käsimerkein ohjeita. Mutta humpsahtamatta ojaan sain kärryn ja auton pois pihasta ja vielä ehjin nahoin saavuimme myös kotiin asti. Huh!

...Miehelle tämän tarinan tosin kerroin korostaen rohkeuttani lähteä ajamaan itse, ja selviytymistäni kolmesta peruuttamisesta kärryn kanssa. Jätin kertomatta vaunun irroittamisesta, ja luulin jo selvinneeni tästä hienosta seikkailusta kunniamerkki kiiltäen, mutta....

...Seuraavana päivänä sain mieheltä tekstiviestin töihin, että ''ensi kerralla, kun irroitat kärryn, koetathan laittaa sen töpselin paikoilleen oikein päin? Olet ajellut peräkärryn valot pimeinä...''

Touché! :D

Mutta kaikesta tuosta jännityksestä huolimatta lähtisin seikkailuun uudelleen tuon liinavaatekaapin vuoksi - onhan se nyt vain kaiken tuon vaivan ja hampaidenkiristelyn arvoinen! :)

Ja lipaston päälle nostettiin tällä hetkellä vähän vähemmälle leikkimiselle jääneet lelut, ja muutama kaunis kirpputorilöytökin tuomaan väriä huoneeseen.

Kun aloitin tällaisen kaapin etsimisen kuukausia sitten, olin mielessäni jo maalannut puupinnan piiloon vaalealla kalkkimaalilla,  mutta nyt kun liinavaatekaappi kannettiin huoneeseen, en muuttaisi siitä mitään!

Pienet naarmut ja kulumat kuuluvat tämän kalusteen luonteeseen, ja sopivat lastenhuoneen rentoon tunnelmaan.

Ja saa se pallokin lentää, jos on poika sillä tuulella - ei haittaa vaikka kaapin pinnassa näkyisi uudenkin elämän tuomat jäljet.

...Ja nämä vetimet sopivat tuohon puupintaan niin kauniisti!

Poika on ottanut tuon kaapin heti omakseen ja piilottanut sinne puolet aarteistaan.

Ajatus tosin oli, että sitten Villa Kotirannassa tämä kaappi tulisi toimimaan pienimmän pojan huoneessa vaatekaappina, sillä emme ainakaan muutamaan vuoteen vielä ole hänen huoneeseensa asentamassa kiinteitä kaapistoja - lattiatilaa tarvitaan vielä pitkään enemmän leikkeihin.