Mieheni antoi minulle - todennäköisesti edes tajuamattaan - tervetulleen nimipäivälahjan; pikkuisen irtioton arjen tohinoihin! Hän oli nimittäin pakannut jo aamulla uimakamppeet autoon, ja työpäivän jälkeen jatkui hänellä päiväkodin kautta matka isä-poika -laatuajan viettoon uimahalliin! :)
Vapaa-aikaa, tai paremminkin hiljaista yksinäisyysaikaa, on nykyisin kyllä ihan liian harvoin.
Minä olen näin kolmenkympin rajapyykin ylittäneenä löytänyt itsestäni savolaisen supliikkinaisen lisäksi myös jörön erakkoluonteen; jaksaakseni sosiaalisena niin töissä kuin vapaa-ajallakin, tarvitsen aika ajoin mahdollisuuden ypöillä, olla puhumatta kenellekään, ja uppoutua vain omiin ajatuksiin.
Tänään, kun paketillinen ypöilyaikaa tipahti töiden jälkeen syliini, ei kauaa tarvinnut miettiä mitä tehdä; koko päivän olin selkä kyttyrässä istunut tietokoneen äärellä, ja läpikäynyt editoitavia videoklippejä työprojektin haastatteluista. Kun vapaus koitti, kiskaisin tossut jalkaan ja heitin kamera laukun olalle - ihana, ja kohta harvinainen, ilta-aurinko paisteli niin kauniisti, että lähdin läheiselle rantalaavulle haukkaamaan happea.
Muutama vuosi sitten paras keino ajatusten nollaamiseen, ja stressin poistoon oli päivän viettäminen rinteessä, DH-pyöräilyn merkeissä. Siinä (mahdollisimman) kovaa vauhtia rinteitä alas ajaen, kiviä ja puita väistellen, oli pakko laittaa kaikki ajatukset sivuun, ja tyhjentää pää - ainoa, mihin pystyit keskittymään, oli se hetki, ja se mutka. Muuten olit pusikossa - ja pahimmassa tapauksessa sairaalassa.
Naureskelin tuolloin, että jooga ja pilates eivät ikinä tulisi sopimaan tälle vauhtihirmulle luonteelle. Taisi mottoni elämään olla 'tuolloin täysii, tai ei ollenkaan', tai Elastista lainaten 'täysillä pain, ja paareilla pois'...
Sitten aloin odottaa pienintä poikaamme, ja jännästi nuo vauhtilajit jäivät vähitellen taka-alalle siinä Mahan kasvaessa. :) Samaan vauhtiin muutimme tänne maaseudulle, joten Lahteen jäivät myös potkunyrkkeily ja silloinen kuntosali.
Masun kasvaessa aloin kärsiä selkäkivuista, ja kipupiikeistä jaloissa, jotka saattoivat notkahduttaa varoittamatta jalat alta. Palasinkin valtavan mahan kanssa salitreenien pariin, ja löysin helpotuksen kipuihin niin saliharjoittelusta, kuin lämpöjoogasta, pilateksesta sekä BodyBalance -tunneilta. Siinä samalla opin vähitellen nauttimaan noista pienistä, tunnin mittaisista hetkistä, jolloin pysähdyin kuuntelemaan kehoani ja olemaan paikoillaan ajatuksieni kanssa.
Vauva-arjen päästyä vauhtiin, jäivät pilatekset ja joogat vähemmälle, mutta kaipuu hiljentymiseen ja rauhoittumiseen eivät kadonneet.
Vähitellen olen löytänyt itselleni uusia tapoja löytää sisäinen ZEN -tila; paras paikka siihen on kasvimaa! Yksin, luonnon ääniä kuunnellen, ja porkkanoiden kitkemiseen keskittyen, voi löytää rauhallisen olon. Ajatukset vain kulloinkin penkistä pois kiskaistavan porkkanan valitsemisessa, jää kaikki turha taka-alalle.
Kuulostaako kahjolle? :) ...Kitkeminenkin voi tuoda onnen tunteen!
Taikka tällainen pieni kävelylenkki yksin kameran kanssa. <3
Ja siitähän tässä elämässä pitäisi olla kyse; rauhan ja levon löytämisestä, tässä kaiken ruuhkavuoden kiireen keskellä, kun kalenterista loppuu päivät ja kellosta tunnit kesken!
...Ei viikon lomia voi ottaa rentoutuakseen, kun lapsilla on harrastuksia, itsellä talvilomaankin vielä hurjan monta kuukautta, raksalla painaa aikataulut päälle, ja pitäisi vielä ehtiä harrastamaankin; blogiakin olisi mukava ehtiä kirjoittamaan useammin, salillekin pitäisi joskus keretä. Niin, ja muutaman projektin olen rakennellut toteutettaviksi vielä lähiviikkona, ihan vain silkasta rakkaudesta uuden hauskan luomiseen! :)
Totesinkin miehelle eilen, että kun viikkoon voisi saada yhden päivän lisää, jolloin voisi pysäyttää koko muun maailman hetkeksi paikoilleen, ja tehdä kaikki ne asiat, jotka haluaisi ehtiä tekemään.
Kun vietin Habitare -messuilla päivän pääasiassa yksin valokuvaten, tuntui illalla kotiin palatessa, kuin olisin ollut pitkän viikonlopun kaupunkilomalla! :)
Tai, kun eilen pääsimme miehen kanssa livahtamaan yhdessä hetkeksi ystävän kanssa syömään ulos - parhautta!
Ja viikonlopun paras hetki oli, kun perjantaina taloon laskeutui illalla kahdeksalta hiljaisuus, ja miehen kanssa kaaduimme sipsien, suklaalevyn ja tölkki-Cokisten kanssa katsomaan suosikkisarjaamme Netflixistä.
Ne pienet, suuret ilot. <3
Mutta nyt, kun saan vielä pienen hetken nauttia tästä hiljaisuudesta, taidan sulkea tietokoneen, ja kömpiä hyvän kirjan kanssa sohvalle lueskelemaan. Ehkäpä keitän vielä mukillisen kamomillateetäkin. :)
Ihanaa, rauhallista ja levon täytteistä nimipäivää kaikille Saduille! <3
Aivan ihania kuvia oot ottanut. Kiva ylläri sinulle.
VastaaPoista