11 (+1 bonus) kysymyksen haaste

Sain muutama päivä sitten 11 kysymyksen haasteen ihanan Mansikkatilan mailla -blogin Tainalta. Tai no, kysymyksiä oli 22, joista sitten sain valikoida NE 11, joihin halusin vastata. :) Valitsin lopulta 11 + 1 bonuskysymys...

En päästänyt itseäni tällä kertaa helpolla ja lähtenyt haasteeseen valitsemalla helppoja kysymyksiä, joihin olisi nopea vastata, vaan ne oikeasti mielenkiintoiset, joihin vastausta jouduin jopa hetkisen miettimään. 

Jos jaksat lukea kaikki kysymykset ja vastaukset loppuun saakka, saatat oppia taas hieman lisää Villa Kotirannan Sadusta! ;)

1. Oletko maaseudun vai kaupungin lapsi?

Olen maaseudun lapsi; kasvoin Pohjois-Savossa pienen kylän reunamilla, kunnes 18-vuotiaana pääsin opiskelemaan Lahden Muotoiluinsituuttiin ja muutin 'isolle kirkolle' - n. 400km päähän lapsuudenkodistani. 13vuotta Lahdessa riitti ja onnellisesti olen alkanut juurtua vastaavanlaiselle pienelle kylälle, kuin missä lapsuuteni kasvoin. Sopivan lähellä isoja kaupunkeja, mutta ihanan kaukana ihmismassoista! <3

Isompi poikani taas on kaupungin lapsi (kuvassa yllä), joka asui ensimmäiset 6 vuottaan Lahden lähiössä ja nyt viimeiset 1,5 vuotta täällä maaseudulla Mäntsälän kupeessa. Ja hyvin tuntuu kotiutuneen tähän erilaiseen arkeen - peltoihin ja metsiin ympärillä, vähän pidempiin välimatkoihin kotoa lähikaupalle, erilaisiin puuhailuihin iltaisin pihalla. :)

Pienempi poikani taas saa kasvaa pienestä pitäen maaseudulla - ja kuunnella isoveikkansa kertomuksia omasta lapsuudestaan asfalttiviidakossa. ;)

2. Asutko juuri siellä missä haluat asua?

Paikkakunta on ehdottomasti oikea, kotitalomme tällä hetkellä vielä 'tilapäinen'. Eli tässä vauva-arjen univajeessa, ja kohta taas työarjen tohinassa, etenee raksailu (välillä rasittavankin) hitaasti ja rauhallisesti. Emme ole onneksi mitään sen tarkempia aikatauluja projektille luoneetkaan, sillä sellaisessa olisi tällä hetkellä mahdotonta pysyäkään!

Tämä on sinällään ollut minulle myös jonkinmoinen kasvamisprosessi - tällainen aikatauluttoman projektin kanssa eläminen. Normaalissa työarjessa, projektipäällikkönä työskennellessä, kaikella on aikataulu ja välitavoitteet. Excelillä tehty projektiseurantataulukko sekä usein erillinen ohjausryhmä, työryhmästä nyt puhumattakaan! Nyt, tässä oman elämämme yhdessä suurimmista projekteista on vain unelmia ja haaveita, usvainen aikakäsite, kourallinen vapaita tunteja irrottaa itse tekemiseen, sekä 'työryhmä', joka vaatii ruokaa, viihdytystä, uniseuraa siinä sivussa... :D

Elämä on seikkailu - ja tämä on ikuisuusprojekti! ;)

3. Mitä haaveita sinulla liittyy asumiseen?

Suurin haaveeni taitaa tällä hetkellä olla, että joku päivä vielä pääsemme kantamaan tavaramme sisälle valmiiseen Villa Kotirantaan! :) Kaikki yksityiskohdat, joista haaveilen raksalle, ovat vain bonusta tuon suuren unelman päälle. 

Odotan niitä hetkiä, että pääsen poikien kanssa levittämään viltin aurinkoisena kesäpäivänä omenapuiden katveeseen. Tai sateisena päivänä istahdan verannalle viltti harteilla kuuntelemaan sateen ropinaa. Tai aurinkoisena aamuna kannan kahvikupposen terassille ja istun aamuauringon lämpöön kuuntelemaan hiljaista kylää ja linnunlaulua.... 

Ja jo ihan vain sitä hetkeä, että kaikki on viimein purettu raksalla ja pääsemme oikeasti rakentamaan tilalle jotain uutta! :)

4. Järki, tunteet vai molemmat?

Evaa lainaten; 'pään pitää olla jäässä, mutta sydämen tulessa'.

Heittäydyn (ehkä liiaksikin) työprojekteihin koko sydämellä ja sielulla mukaan - periaatteella 'jos jotain tehdään, tehdään se kunnolla'. Haluan antaa kaikkeni, pyrin aina tekemään parhaani. Olen itseni pahin kriitikko ja piiskaaja, enkä päästä itseäni kovin helpolla. Perfektionisti.

Ja kun töissä heittäydyn ja menen järjellä, niin kotona menen sitten isolla tunteella! <3 Sekä mies, että molemmat poikani saavat tuta halipulani ja loppumattomat suukottelut - 'minä rakastan sinua' on perheessämme päivittäinen kuiskaus halatessa ja luonteva jatke hyvänyön toivotuksille - niin isoilla kuin pienillä. <3

5. Mikä on rohkein tekosi?

Tätä olikin jo pakko miettiä vähän kauemmin... Olen kamala pupuhousu, pelkään pimeää, ötököitä - ja kauhuelokuvia en saisi edes katsoa.

Toisaalta rakastan alamäkipyöräilyä (oihvoih, tänä kesänä jäi ajot väliin, ensi kesänä ehkä raaskin ja pääsen helpommin useammaksi tunniksi pois täältä vauva-arjesta harrastusten pariin), sitä huikeaa adrenaliinipöllyä, joka valtaa kropan päästä varpaisiin, kun pyörällä puikkelehtii kivien, kantojen ja puiden välistä! Paras tapa unohtaa murheet ja vaikka stressi, sillä kun polkaiset pyörän rinteestä alas, et voi keskittyä kuin ainoastaan siihen hetkeen - aivot on saatava tietynlaiseen OFF-tilaan, ajatukset eivät voi pyöriä illan kauppalistassa! :)

Toisaalta olen aina ollut perheen poikatyttö - mihinkäs sitä luonne muuttuisi isompanakaan! ;)

Ei ehkä huikein tekoni, mutta hankin muutama vuosi isohkon tatuoinnin selkääni muistuttamaan minua sisäisestä ikiliikkujastani, haista, jonka nukkuessaankin on pysyttävä pienessä liikkeessä, ettei se kuole. Samalla se muistuttaa minua myös siitä, kuinka helppoa on väsyä, jos antaa sisäiselle hailleen liikaa valtaa ja elintilaa.

Tatuoinnin tekemiseen vierähti jokunen tunti, ja tekijäkin naurahti, että yleensä tämän kokoisen työn miehetkin ottavat parissa erässä - minä tyttö se vaan sinnittelin koko rumban kerralla! :) Loppua kohti oli kyllä melkoista piinaa - sitä ei käy kieltäminen - sillä alaselkä olikin tosiaan herkempää aluetta ja kroppa (ja iho) alkoi olla aika herkkä jo monen tunnin neulaamisesta.

Mutta voi kuinka se olikin kaiken tuon kivun arvoista! :)

6. Mikä on haavematkakohteesi ja miksi?

Tätä kysymystä varten piti ihan laskea, että moneenko maahan olen elämäni aikana ehtinyt; lukemaksi sain 21!

Meillä ei perheen kanssa matkustettu ulkomaille lapsuudessani - 90-luvulla osa luokkakavereistani taisi käydä jossakin etelänlomilla silloin tällöin ja yksi ala-aste luokkatoveri asui Saksassa vuoden verran. Olin niiiiin kateellinen heille, vaikka en tuolloin osannut edes ajatella, mistä kaikesta olinkaan jäänyt paitsi pysyttelemällä visusti Suomessa.

Ehkä tuosta syystä, kun ensimmäisen oikean ulkomaanreissun (6-luokan luokkaretkeä Tukholmaan ei oikein voi laskea, vaiköhä?) tein 2000 -luvun alkupuolella interailin muodossa Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan, jäi matkakuume pahasti päälle. Tuon matkan jälkeen olen omatoimimatkaillut reppu selässä pitkin Eurooppaa, mm. Saksassa >5 kertaa, Itävallassa, Slovakiassa ja Unkarissa kussakin pari kertaa, Italiassa kaksi kertaa, Ranskassa, Espanjassa, Hollannissa.... Irlannissa vietin kolme viikkoa sohvasurffaten ympäri maata - noista viikoista sain ystäviä, joiden kanssa yhä vuosia myöhemmin pidämme yhteyttä!

Työn puolesta olen ollut myös äärimmäisen onnekas, että olen päässyt näkemään paikkoja, joita en olisi osannut kuvitellakkaan saavani lisätä listalleni; Ukraina, Valko-Venäjä, Romania, Kiina, Intia, Venäjä... Ihastuin Minskiin ikihyviksi ja sinne haluaisinkin joskus palata lomamatkan muodossa pitkäksi viikonlopuksi ihmettelemään.

Mutta haavematkakohteeni..... Tämä onkin hankalampi... Ehkä tuonne ison meren taa Amerikkaan olisi mielenkiintoista mennä, vaikka automatkan muodossa. Mieheni on siellä muinoin vuoden asunutkin ja olemme välillä puhuneet, että sinne voisimme mennä koko perheenkin voimin vielä joskus.

*Tämä kuva on Barcelonasta/2012*

7. Minne veisit puolisosi tai perheesi yllätysmatkalle?

Yllätysmatkalle voisin viedä mieheni vaikka Pietariin, missä kävin työn merkeissä 2014. Sielläkin vierähtäisi nopsaan pitkä viikonloppu kaunista kaupunkia ihaillen ja blinejä maistellen!

Lontooseen tahtoisin viedä isomman poikani ihmettelemään luonnontieteellistä museota, jota kävin itse hämmästelemässä 2013 - poikani niin rakastuisi tuohon paikkaan! Ja mieheni tahtoisi myös viedä isomman pojan katsomaan jalkapalloa vähän isommalle kentälle. ;)

Eli juu; miehen veisin Pietariin ja perheen Lontooseen! :)

8. Mitä haluaisit muistella vanhainkodin kiikkustuolissa?

No vaikkapa noita matkoja eri maihin ja kulttuureihin. Mahtavia iltoja, joita on vietetty ystävien kanssa. Lasten kasvua ja heidän elämänsä huippuhetkiä - ja niitä pieniä ihania tuokioita yhdessä vaikka iltasatua lukien, rauhaisia omia tuokioita tuhisevaa vauvaa imettäen... <3 

9. Mistä haluaisit sinut muistettavan?

Haluan antaa lapsilleni kaiken mahdollisen, mitä he ikinä tarvitsevatkaan - mahdollisuuden harrastuksiin, toteuttaa itseään, olla juuri sellaisia yksilöitä kuin ovat. Antaa heille lapsekkaan lapsuuden, turvaa ja tukea. Kuuntelevan korvan ja lohduttavan olkapään. Seisoa heidän takanaan, rohkaista ja puolustaa - ja opettaa kiittämään, kunnioittamaan toisia, pyytämään ja antamaan anteeksi. Antaa heille aikaa ja huomiota. Tasapuolisesti kummallekin parhaat mahdolliset eväät elämään.

Toivon, että he joskus aikuisena muistelevat taaksepäin lapsuuteensa hymyillen ja onnellisena. Kuten minä muistelen omaan lapsuuteeni.

10. Kuka on sinun elämäsi tärkein ihminen?

Olen usein todennut miehelleni, että hän on minun elämäni tärkein aikuis-ihminen. Kaikkein tärkeimpiä ovat luonnollisesti poikani - tasavertaisesti rinta rinnan! <3 Lapset menevät aina etusijalle - sen tietää jokainen äiti ja isä!

Tärkeitä ihmisiä ovat myös luonnollisesti vanhempani, sekä paras ystäväni, joka onkin minulle enneminkin sisko, kuin ystävä. En osaisi kuvitella elämääni ilman heitä. <3

11. Mitä arvostat elämässäsi?

Tähän onkin vaikea vastata - helposti menee latteiden kliseiden puolelle...

Itsestäänselvyyksiä tässä kohti ovat lapset, ihana puoliso, koti, työ, terveys.... Hetken pidempään pitikin sitten miettiä niitä vähemmän itsestäänselviä asioita, jotka liian usein meinaa ottaa itsestäänselvyytenä;

Arvostan valtavasti appivanhempiani, jotka ovat ottaneet minut perheeseen ja mahdollistaneet avaamalla kotinsa ja sydämensä helpon ja kivuttoman kotiutumisen tänne Mäntsälän kulmille. Heistä on tullut enemmänkin ystäviä kuin appivanhempia! <3

Arvostan lasten korkeatasoista sairaanhoitoa Suomessa - ilman sitä pikkuisemme olisi kokenut vielä ravisuttavamman alun elämäänsä. Lastenklinikalle edelleenkin niin kiitollisia parhaasta mahdollisesta hoidosta sekä meidän vanhempien auttamisesta ja tukemisesta!

Arvostan vanhempiani, ja heidän suurta panostaan minun kasvattamisessa ja kouluttamisessa. He ovat mahdollistaneet minulle harrastamisen - oli kyseessä urheilua tai maalaamista - vaikka välimatkat harrastuksiin olivatkin pitkiä. He ovat rohkaiseet minua olemaan oma itseni, seuraamaan oman sydämeni ääntä, hakemaan onnellisuutta elämään. <3

+ bonuskysymys: Joululahjatoiveesi?

Tänä vuonna päätimme viimein toteuttaa 'uhkauksemme' olla hankkimatta joululahjoja aikuisille - lapsille tietenkin, lasten juhlahan joulu on - vaan lahjoitamme aikuisten lahjoihin varaamamme summan kiitoksena Lastenklinikalle hankkimalla sinne lautapelejä, värityskirjoja, leluja, kirjoja, jne jne jne...!

Joululahjatoiveeni olisikin, että se, kuka on suunnitellut hankkivansa minulle jotakin, käyttäisi tuon summan mielummin lahjoittamalla sen jollekin sitä todella tarvitsevalle! <3

Haastan Sinut ottamaan vaikka yhteyttä päiväkotiin tai vanhustentaloon lähelläsi ja kysymään, olisiko heillä tarvetta jollekin, mitä Sinä voisit heille lahjoituksena hankkia. Vaikka vain pienen pelin vieminen päiväkotiin piristää lasten päivää kummasti tai kuivakakun leipominen ja vieminen vanhustentalon kaffepöytään on sitä joulunhenkeä, jota tänä vuonna peräänkuulutan! Pieniä, mutta silti niin suuria tekoja.

***

Kiitos, jos jaksoit lukea loppuun saakka kaikki vastaukset! :) Sitten haastetta eteenpäin - heitetään pallo seuraaville blogeille:

Arjen timantteja

Pikkutalon elämää

Valkoinen puutalokoti