lauantai 6. tammikuuta 2018

Kodinhoitohuoneen liukuovi talon vanhasta keittiön ovesta


Joululomien jälkeen töihin palattuani totesin, ettei päivissä riitä enää valoisaa aikaa työpäivän jälkeen valokuvaamaan... Eipä siis ihme, että blogin puolella muutaman päivän hiljaiseloa pitänyt.

Piipahdin tänään kirppiskierroksella Mansikkatilan mailla -blogin Tainan kanssa ja kaffekupin äärellä myös ähisin tätä tuskaani, että nyt, kun remontti alkaa valmistua ja muuton jäljiltä huoneet vähitellen valmistua, ei ole valoisaa aikaa valokuvaamaan niitä kaikkia juttuja, joista haluaisin kertoa.

Eilen illalla tuskastuin tähän pimeyteen ja päätin ihan vain kiukullani valokuvata kotoamme jotain, mikä ei päivänvaloa kaipaa; kodinhoitohuoneemme uuden, vanhan liukuoven!

Eipä sillä, kyllä tätä ovea kelpaa kuvatakin. ;)


Pelastimme kyseisen oven remontin yhteydessä, sillä se oli aivan liian hyvässä kunnossa heitettäväksi menemään ja halusimme muutenkin säilyttää remontissa mahdollisimman paljon talon historiaa. Ovi palveli alunperin keittiön ja kammarin välissä, mutta erillisen keittiön vaihtuessa tupakeittiöksi varasimme ovelle paikan tulevaan kodinhoitohuoneeseen.

...Koetin etsiä valokuvaa ovesta remontin ajalta, mutta löysin tähän hätään ainoastaan tämän alla olevan kuvan, jossa ovi on jo nostettu pois paikoiltaan tuosta vasemman puoleisesta, vanhan keittiön oviaukosta.


Tein remontin alkuvaiheessa alla olevan fiiliskuvan kodinhoitohuoneesta, jollaisesta haaveilin. Suunnitelma on pysynyt melko muuttumattomana läpi remontoinnin - itse asiassa tämä moodboard on helpottanut sitä punaisen langan säilymistä, kun itse olen meinannut lähteä versoilemaan ympäriinsä!

Lattialaatta pysyi alkuperäisen valinnan mukaisena (Pukkilan Antique -sarjan Normandie -kuviolaatta), samoin tuo ajatus liukuovesta ja ylipäätään tilaan mietitty värimaailma. Ainoastaan vaaleat puuovet vaihtuivat lennossa harmahtaviin, eikä seinälle taitettavia kuivaustelineitä ole tullut vielä missään vastaan. Pssst, vinkkejä tällaisista otetaan ilolla vastaan.


Kunnon saippuakuurauksen jälkeen oven harmahtavan pinnan alta löytyi kaunis, jopa hieman sinertävä maalipinta. Vaati tosin aika monta pesukertaa ja hiki päässä hankaamista, mutta todellakin vaivan arvoista!

Oveen kiinnitettiin myös vuosia, vuosia sitten Indiskasta ostamani takorautaiset naulakot käsi- ja kasvopyyhkeitä varten. Tiesin, että joku päivä nämäkin vielä löytävät juuri sopivan käyttöpaikan - joskus kannattaa ostaa ihan vain tunteella, vaikkei käyttö sillä hetkellä olisikaan!! :)

Psssst, meillä kodinhoitohuoneessa pestään pyykkiä ja kuivataan sitä PÄIVITTÄIN, joten jätin pyykkitelineen ronskisti näkyviin kuvatessani. :D Koettakaa kestää, en jaksanut silotella, enkä kyllä suoraan sanottuna kokenut mitään tarvettakaan. ;)


Tuosta kodinhoitohuoneen ovesta pääsee pukuhuoneeseen ja sitä kautta pesutiloihin, sekä asuintilojen puolelle. Kodinhoitohuoneen saakin nyt piilotettua oven noustua paikoilleen, jos tulee vaikka saunavieraita, joille ei halua pyykkivuorta esitellä.

Kodinhoitohuoneen kautta pääsee myös pihalle ja läheiselle puuliiterille, joten saunan lämmitystä varten ei kaukaa tarvitse puita kantaa.


En tiedä, onko miehellä jotain ajatusta tuon kiskon peittämiseksi jonkinlaisilla peitelistoilla vai jääkö kisko näkyviin. Itselle oikeastaan molempi parempi - sen verran selkeälinjainen ja värimaailmaan sopiva tuo kisko.


Oven alapuolelle vastaavasti mies asensi lyhyen metallikannakkeen, joka ohjaa ovea tuolta alhaalta, eikä ovi pääse esimerkiksi lapsen vauhdikkaassa menossa heilahtelemaan.

Todella tukeva ja silti helposti liikuteltava liukuovi!


Vaikka alunperin haaveilin puunvärisistä ovista, sopivat nämä harmahtavammat Noblessan ovet sopivat tuohon kokonaisuuteen kauniisti. Koetin kovasti muistella tuon mallin nimeä, mutten nyt löytänyt tässä muuttolaatikoiden keskellä kansiota, johon olen nimen merkinnyt.


En itse asiassa vielä valokuvannut teille koko kodinhoitohuonetta, sillä kaapisto on sokkeleita ja peitelistoja vajaa edelleen... Nyt kaksi kertaa on tullut väärän värinen (valkoinen) sokkeli, ja odottelemme oikean sävyistä (kaapiston ovien mukainen) sokkelin saapumista.

Muutoin kaapisto onkin jo täydessä käytössä; koneet paikoillaan ja hanasta juoksee vettä. :) Sokkelin puute ei käyttöä haittaa, mutta on sellainen 'esteettinen' häiriötekijä.

Onneksi nuo vähemmän häiritsevät pyykkivuoret sopivasti peittävät nämä puutteet alleen... :D


Rakastan tämän oven jokaista kulunutta kohtaa, ruostunutta naulaa ja murentunutta maalipintaa!

Siinä näkyy elämä ja ne vuosikymmenet, jotka se on tässä talossa ennen meitä viettänyt. Talovanhuksemmehan täytti viime vuonna pyöreät 70v, jotka unohdimme juhlia tässä tohinassa. Ehkä seiskavitosia sitten vietetään juhlistaen isommin...!


Kodinhoitohuoneen toinen vanhus on syksyllä Lahdesta, erään kuolinpesän myynnistä löytämäni naulakko. Maksoin siitä todella sopuisan 10€!

Tällekään naulakolle ei suoranaisesti paikkaa ollut katsottuna, vaan menin fiiliksellä - ja napakymppi: Täydellinen naulakko henkarivaatteiden kuivattamiseen! Hattuhyllyllekin mahtuu koreja useampi piilottamaan kaikkea 'epänättiä', kuten silitysraudan ja muovisen sukkakuivauskarusellin.

Tuo katossa oleva pistorasia on muuten mieheni nerokas keksintö silitysrautaa varten. Meidän silityspiste sijaitsee tässä hyllyn alla seinustalla - silityslautakin on nostettu naulakon alle seinälle viemästä lattiatilaa - ja tuota kattopistoketta käyttäessä ei silitysraudan johto ole silittäessä koko ajan tiellä!

Melkein tekisi mieli jopa silittääkin jotain, ihan vain koska mä voin! ;)



Ja loppuun vielä pari pientä yksityiskohtaa, jotka hymyilyttävät minua aina tilassa ollessa; vanha pesu- ja tahranpoisto-ohjeita -vihkonen menneiltä vuosikymmeniltä, sekä äidin herkkurahasto -purkki, eli niin sanottu tippipurkki. :) Tuonne helähtävät kaikki ne kolikot, joita ei ole muistettu taskuista poistaa vaatteiden tullessa pyykkikoriin pestäväkseni.

...Tosin viimeksi tuolta taidettiin kaivella kolikoita, kun laitettiin isompi poika lähikaupasta maitopurkkia hakemaan. Toki maidosta tehtiin pannaria, että sinällään meni ihan oikeaan käyttöön - äidin(kin) herkuksi. ;)


Toivotaan, että pikemmiten päivät tulisivat valoisimmiksi - niin monta asiaa tahtoisin teille valokuvin jakaa!

Ehkä huomenna olisi viimein sellainen aurinkoinen sunnuntai?


Ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille!


4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Tästä täysin kiittäminen miestä - jälleen kerran! ;)

      Poista
  2. Aivan ihanaa kaikki!<3 Ja viimeisen päälle ajateltua eli toimivaa, tykkään tosi paljon.<3
    Kiitti vielä kivasta iltapäivästä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa meidän kodinhoitohuoneessa ei olisi voinut oikein olla edes muunlaista ovea kuin liukuovi - luulenpa, että jos meillä ei olisi tällainen aarre ollut jo odottamassa, olisi kodinhoitohuone saattanut jäädä pitkäksikin aikaa ilman ovea...

      Kiitos sinulle, oli kivaa!! :) Ja otetaan taas uudelleen! Psssst, Mäntsälän kirppiskierros kesällä...? ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...