maanantai 23. toukokuuta 2016

Raksan pihalta kuulumisia; kauniit omenapuut ja pihasuunnitelmia lapsia ajatellen...

Viikonloppuna piipahdin pienimmän kanssa raksan pihassa ihmettelemässä taas kaivinkoneita. Pihatyöt siis jatkuvat edelleen, ja toiveikkaasti odottelen, että ensi viikonloppuna pääsisin puutarhan kimppuun! :)

Mies jo vähän lupailikin, että voisin saada ihan kokonaisen päivän omaa aikaa kasvatuslavojen, multakasan ja kottikärryjen parissa - aion kyllä kysellä loppuviikosta tämän lupauksen perään...! ;)

Pihan omenapuut olivat juuri puhkeamaisillaan kukkaan, ja jälleen kerran muistin tämän ihanan seikan vanhan talon remontoinnissa vs. uuden talon rakentamisessa; vaikka pihatöitä joutuukin tekemään, niin todennäköisesti pihassa on jo jotakin valmiina ja täysikasvuisena, ettei täysin puhtaalta pöydältä tarvitse aloittaa...!

Minä niin rakastan näitä omenapuita ja näiden alle aion ensi kesänä viritellä päiväunipaikan räsymatoilla ja harsokankaisella huvimajakatoksella, jonka saa omenapuun oksasta roikkumaan...
Toivotaan, että omenasadosta tuli tänäkin vuonna hyvä. Viime syksynä mehupuristamoon viedyistä mehuista on vielä jokunen litra jäljellä, joten maltillisesti nautittuna ne kenties kestävät uuden mehuerän valmistumiseen.
Tuntuu lähestulkoon naurettavalle koettaa kuvailla sitä käsittämätöntä onnen ja ilon tunnetta, kun koetan edelleenkin sisäistää, että nämä ovat tosiaan meidän ikioman omenapuumme, meidän ikiomalla tulevalla kotipihallamme... <3

Vaikka remontti on vielä täysin kesken ja pihakin näyttää kynnöspellolle, on tuohon paikkaan muodostunut vuodessa jo niin vahva tunneside, että raksaa melkein jo kodiksi kutsuu...
Pihalle ilmestyi myös keinu ja hiekkalaatikko odottelemaan perheen pienimpien pääsyä touhuihin mukaan - ja pihan maatöiden valmistumista siihen vaiheeseen, että näillekin voi sijoituspaikkaa alkaa miettimään. Haluan, että pihamme on koko perheen puuhapaikka varhaisesta keväästä pitkälle alkutalveen - eikä vain äidin puutarha ja kivetty ajotie - joten lasten viihdykkeeksi pihaan tulee vielä liukumäki ja 'keinuheppa'. Ei tarvitse lähteä koulun/päiväkodin pihaan leikkimään, vaan lapsetkin viihtyvät omalla pihallamme.

Alla oleva kuva on otettu talolta katsoen pihan oikeasta reunasta.
Tämä alla oleva valokuva on otettu taas talolta katsottuna pihan vasemmasta reunasta. Tähän nurkkaukseen rakentuu kasvihuone/kesähuone, ja tästä nurkkauksesta tuonne pihan oikeaan reunaan - eli tontin alareunan mitalta - tuleekin pihan puutarha ja kasvimaa; lavaviljelyalue, avokasvimaa, pensasmustikat ja mansikat, raparperit, tyrnit...
...Kysyisin mieheltä, mahtaisiko noista kivistä joutaa yksi tai useampikin minulle pihakiveksi tontille... ;)

**Aurinkoista viikkoa kaikille!**

2 kommenttia:

  1. Miten ihania omenapuun kukkia <3. Minä yritän aina osua oikeaan aikaan siskoni luo kun hän leikkaa omenapuitaan keväällä - saan ihanat nuppuiset oksat kotiin aukeamaan. Ja voin niin kuvitella sen ihanan katoksen omenapuun alle päikkäreitä varten - ihanaa :). Minullakin olisi haaveissa jonkinlainen lavaviljely, mutta olen melko onneton niissä hommissa, joten nythän saankin sinulta vinkkejä ja ideoita!

    VastaaPoista
  2. Näiden omenapuiden lisäksi kaipaan pihaan vielä vaaleanpunaisena kukkivaa kirsikkapuuta - minä haaveilen kauniista väriläiskästä pihalla, mies niistä kirsikoista... ;) Jos vielä kasvihuoneen taakse istuttaisi muutaman tuomen, niin tulevan kanalan takana jo olevan syreenin kera kukkisi pihamaa kauniisti koko kevään ja alkukesän - valkoisin, vaaleanpunaisin ja hennon sinertävin kukkasin. <3 Vielä pihaan tulevien pensaiden valintaan vaikuttaa lehtien syysväritys - väriä maisemaan läpi kasvukauden!

    Mä olen kyllä niin hurahtanut tuohon lavaviljelyyn viime vuosien aikana - maailman helpoin tapa kasvattaa ruokaa omassa pihassa! :) Muistan lapsuudestani, kun isäni avomaakasvimaalla piti porkkanapenkkiä kitkeä harva se päivä - omia porkkanalavoja olen muutamaan otteeseen kesässä vain harventanut. Korkeintaan pari nokkosen vartta olen joutunut kiskaisemaan mullasta pois! :)

    Mielellään autan ideoimaan lavojen kanssa! :) Olen menossa itse sunnuntaina näillä näkymin tekemään vihdoin omaakin kasvimaata - pää täynnä ideoita ja ajatuksia, millaiseksi uuden kasvimaani tahdon muodostuvan!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...