torstai 12. toukokuuta 2016

Raksan pihalla työt jatkuvat, ja pihasuunnitelmastakin jo raakile valmiina!

Raksan pihamaalle palaavat taas koneet jatkamaan muokkaustyötä, ja todella raakileversio pihasuunnitelmastakin alkaa tähän hätään muodostumaan.

Puiden ja pensaiden paikat varmaan vielä tarkentuvat, ja ehkä muuttuvatkin - paitsi koivun, syreenin ja kahden pihamaan keskellä vuosikymmeniä kasvaneiden omenapuiden. Myöskin alppiruusu on jo paikoillaan, mutta haaveilen sen siirtämisestä näkyvämmälle paikalle... Tämän raakileen ideana onkin hahmottaa itselle, mitä kaikkea tahtoisin pihaan saada mahduttua ja palttiarallaa mihin päin pihaa - en siis ole vielä mitan kanssa kiertänyt merkitsemässä tontille kukkapenkkien paikkoja! :D
Kesähuoneen on tarkoitus ajaa myös kasvihuoneen virkaa, joten erillistä kasvihuonetta ei ole ajatus mahduttaa tontille. Leikkimökistä/lasten kesähuoneesta olemme vähän haaveilleet, ja se sopisi vaikka tuonne luumupuun ja omenapuun katveeseen.

Tuohon oikean reunan kukkapenkkiin olisi ajatuksena tulevien vuosien aikana saada muodostettua jotain tämän tapaista;
A lovely shade garden of Hostas and Coral Bells.:
peonies, sage, & catmint // Great Gardens & Ideas // Peonies make beautiful cut flowers and when the "bushes" are mature, grow lots of flowers with nicely spaced blooming since you always have mature flowers and blooms at the same time:
Knock Out Roses and Hosta create an attractive buffer between this lawn and fence.:

Rakennuksesta poistetuista vanhoista tiilistä - niistä joita emme saa muuten sisustuksessa hyötykäytettyä - olisi tarkoitus hyödyntää puutarhassa ja kasvimaalla. Ne sopivat kauniisti kukkapenkkien/kasvimaan reunustajiksi tai vaikka pienen polun elementeiksi...
Meandering garden path:

Mutta palataanpa vielä raksan muokkaustöihin - tässäpä joitakin valokuvia tämän hetken tilanteesta. Lupaan käydä valokuvaamassa taas viikonloppuna uusimmat muutokset! :)

**Edelliset valokuvat pihasta löydät täältä: KLIK!**

Vanhoja marjapensaita onkin jo osittain nostettu tuonne pengerryksen päälle, ja näyttäisivät hyvin jatkaneen kasvuaan uudella paikallaan.
Tämä kyseinen kohta näytti huhtikuun loppupuolella tällaiselle:
Myöskin toisella puolella pihaa tapahtuu myllerrystä:
Tontilta löytyi melkoisesti suuria kiviä, joita onkin nyt pyritty hyödyntämään pengerryksissä. Tahtoisin tosin vielä yhden 'pihakiven', mutta en ole vielä kehdannut miehelle ehdottaa, että josko tontille voisi jäättää suurimman lohkareen, jonka piimän avulla sammaloisin, ja jonka ympärille kukkapenkin perustaisin... :D
Tuossa alla olevassa valokuvassa näkyy, kuinka vanhojen omenapuiden ympärillä maisema muuttuu, mutta nämä vanhukset saavat valmistautua pian alkavaan kukintaan rauhassa.
Ja tässä tilanne huhtikuun lopulta:
Kovasti polttelee jo päästä kasvatuslaatikoiden kimppuun - pitäisi jo ensimmäisiä lajikkeita päästä istuttamaan... Multakasa onneksi jo tontilla odottaakin, ja vanhat laatikotkin kannettiin muuton yhteydessä raksan varastoon, joten enää vain tekemistä vaille valmis! :)

Palataan kasvatuslaatikko -aiheeseen pikemmiten, sillä kaipaisin kovasti mielipiteitä kasvatuslaatikoiden väristä ja katemateriaalista - mutta tästä enemmän pari päivän sisällä, kunhan ehdin taas koneen ääreen istahtamaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...