perjantai 16. helmikuuta 2018

Viikonloppuun rauhoittuminen makuuhuoneen seesteisessä tunnelmassa




Tämä viikko on ollut yhtä värien iloittelua blogissa, kun olemme nauttineet raikkaista vihreän sävyistä ja oikein aurinkoisesta keltaisesta verannallamme.

...Ajattelinkin, että näin viikonloppuun vähitellen laskeutuessa onkin hyvä hetki viettää aikaa hieman rauhallisemmassa värimaailmassa makuuhuoneessamme.


Olen edelleen niin tyytyväinen tuohon Tikkurilan Nefriittiin; vahva väri, mutta silti niin rauhoittava. Juuri täydellinen valinta makuuhuoneeseen!

Eikä tunnelmasta tule liian synkkä tai raskas, kun kahdella muulla seinällä on valkoiseksi maalatut hirsipaneelit, hormi ja tukimuuri.

Nefriitti toimii kauniina taustana vanhalle senkille, sekä kultakehyksiselle peilille, joka vielä etsii lopullista paikkaansa - tai ehkä onkin jo viimein sellaisen löytänyt...?



Tuota metallitarjotinta pyörittelin useaan kertaan käsissäni käydessäni paikallisella kirpputorilla, mutta vasta hinnan tipahdettua (muistaakseni) euron paikkeille tein lopulta päätöksen nostaa sen ostoskoriin.




Harmittamaan olisi jäänyt, jos en olisi tarjotinta ostanut! :)

Karsin senkin päältä kirkkaat kastehelmi -tuikkukipot käytävän lipaston päälle ja nostin nuo muutamat hiekansävyiset ja harmaan lyhdyn tarjottimelle. Mukaan mahtui vielä kultaisenhohtoinen korurasia, jonka olen vuosia, vuosia sitten saanut lahjaksi siskoni tyttäreltä. Aarteeni.


Nyt makuuhuoneessamme ainoa huonekasvi on senkin päällä viihtyvä palmuvehka(?), mutta haaveilen vielä sängyn päätyyn, tukimuurinurkkaukseen suuren huonekasvin hankkimisesta. Jokin puistokultapalmun näköinen huonekasvi - tai ihan jättipeikonlehti - olisi ihana!

Kesäksi, kun ikkunan alla oleva patteri voidaan kääntää pois päältä, voin myös lähipäivinä makuuhuoneeseen asennettavalle ikkunalaudalle nostaa pienempiä viherkasveja.

...Tuota nyt vihdoin työn alla olevaa ikkunalautaa olen odottanut kuin kuuta nousevaa, sillä se tulee toimimaan myös yöpöytänä. Tällä hetkellä kirjani, käsirasvani ja poikien valokuva keikkuu patterin päällä, ja jännityksellä odottelen sitä aamua, kun unihiekkaisin silmin huitaisen puhelimeni patterin ja seinän väliin...


Arjen käyttövaatteeni roikkuvat ystäväni yli kymmenen vuotta sitten suunnittelemassa ja valmistamassa rekissä makuuhuoneen nurkkauksessa. Periaatteessa pärjäisin jopa ilman vaatekaappeja, sillä hyllysäilytyksessä ovat ainoastaan yö-, urheilu- ja alusvaatteet.

...Muutos on suuri, sillä Lahdessa asuessani minulla oli yli viisi metriä tankotilaa täynnä vaatteita! Parin viimeisen muuton aikana olen kylmän viileästi laittanut kiertoon laatikkokaupalla vaatteita, sillä turhaan täytän kotiani tavaroilla, joita en ole pariin vuoteen kertaakaan käyttänyt.

Vaatteeni taitavatkin olla niitä ainoita harvoja asioita, joihin olen pystynyt tarttumaan konmarimaisella otteella... ;)


Oi, näissä tunnelmissa on ihanaa aloittaa viikonloppu!

Huomenna aamulla en aio herätä herätyskellon soittoon - vaikka tosin päivä onkin touhua täynnä; mies aikoo aloittaa aamun hiihtolenkillä, joten taidamme lämmittää aamupäivällä lauantaisaunan. Lisäksi huomenna suuntaamme perinteiseen koko perheen valokuvaukseen ja vielä illalla ajelen Lahteen viettämään ystävien iltaa. Saavat perheen miehet viettää laatuaikaa vaikka leffaillan merkeissä sillä aikaa... ;)

Leppoisaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...