maanantai 5. helmikuuta 2018

Keväisiä värejä yläkerran käytävään




Jos olette seuranneet eloamme Instagramin puolella, olette saattaneet myös huomata, että alkuvuosi kodissamme on ollut varsin värikäs - tai vielä tarkemmin sanottuna 'keltainen'!

Uusi alkanut vuosi on aina toivoa täynnä - uuden alkuja. Huomasin eilen, että aurinko on alkanut jo hieman lämmittää ja jo reilun viikon ajan olen ihastellut alati äänekkäämmäksi muuttuvaa linnunlaulua pihapuissa.

Siksipä tuntuukin kai niin luontevalle tuoda jo raikkaita kevään sävyjä - keltaista ja vihreää - piristämään ja keventämään talvikodin tunnelmaa!


Eipä sillä, etteikö nämä sävyt sopisi kotiin ympäri vuodenkin!

Siivoilin viikonloppuna hieman - isovanhemmat piipahtivat kahvittelemassa pienemmän pojan täyttäessä suuret kolme vuotta - ja järjestelin samalla verannalta tupaan johtavaa käytävääkin keväisemmäksi.

Tämä nurkkaus ehti jo tovin olemaan tavaransäilytyspaikkana, kun odottelimme verannalle vaatekaappeja. Tuottipa suuren mielihyvän raivata toppatakit ja viimeiset vaatteita sisältävät muuttolaatikot näkösältä hyllyille piiloon!

Samalla tilan tuntu ja käytävän valoisuus lisääntyi melkoisesti!


Tähän käytävän seinälle on tulossa avohyllyt  mm. kirjoja varten.

Hyllyt itse asiassa odottelevat jo paikalleen nostamista, mutta en ole jaksanut niiden suhteen kiirehtiä. Tiedän, että niiden kiinnittäminen seinään aikaansaisi taas uuden projektin tavaran siirtelyä ja lajittelua - ja nyt kaipaisin jo hetken taukoa muuttolaatikoista...! :)

Niinpä otin aikalisän ja nostin vuosia sitten maalaamani taulun hyllyjen paikalle!


Tammikuun aikana minulla oli myös isompi ja pienempi maalausprojekti; verannalle hankittu vanha kaappi sai uuden elämän hattujen ja hanskojen säilytyspaikkana roiskittuani räväkän ja raikkaan keltaisen värin sen kovasti kuluneeseen pintaan. **Tästä projektista lisää myöhemmin tällä viikolla, vinkvink...

Samaan vauhtiin maalasin myös vanhan pienen jakkaran, joka löytyi talostamme remontin yhteydessä. Ilmeisesti se on aikoinaan ollut talossa asuneen pienen pojan taidonnäyte koulun käsityötunnilla.


Jakkaran puupinta oli aikojen saatossa mennyt jo sen verran huonoon kuntoon, että päätin pelastaa sen maalaamalla ja nostaa tuvan puolelle koristeeksi. Jakkara toki vaikuttaa niin tukevalle, että siihen voisi vaikka huonekasvin nostaa päälle, tai pienempi poika voi sille istahtaa.


Harkitsin ensin valkoiseksi maalaamista, mutta pohjamaalattua jakkaraa katsellessa - ja keltaista lipastoa ihastellessa - päätin tehdä tästä jakkarasta oikean katseenkääntäjän!

Nyt näitä kuviakin katsellessa olen kyllä todella tyytyväinen ratkaisuuni!


Sekä kaappi, että tämä jakkara on maalattu vesiohenteisella kalustemaalilla, Tikkurila Helmi 30, jota ostin rautakaupasta valmiiksi sävytettynä (keltainen 1115).

Vaivattomin projekti ikinä! :)


Tätä yllä olevaa kuvaa katsellessa muistin, kuinka mietimme miehen kanssa tuossa päivänä eräänä, että oli oikea ratkaisu hankkia niin verannalle johtavaksi oveksi, kuin meidän makuuhuoneemmekin oveksi tuollainen huurrelasillinen ovi.

Ikkunattomassa käytävässä, jonka toista seinää reunustavat vaatekaapit ja toiselle seinustalle sijoittuvat kaksi makuuhuonetta, voisi helposti olla ahdas ja pimeä tunnelma, jos etelänpuolen ikkunoista ei ovien kautta pääsisi valoa tulvimaan.

Noita käytävän lattialle virkattuja pyöreitä mattoja on tulollaan vielä lisääkin; viimeistelyä odottaa harmaa matto valkoisin reunuksin sekä kuteina vielä käsityökorin pohjalla tumman pinkin sävyisen maton tarvikkeet.

...Pienempi poika tykkää hypähdellä käytävää pitkin matolta matolle kuin sammakko lumpeilla... :)



Valon ja raikkaiden värien täyttämää viikkoa teille kaikille!


Täällä alkavat taas aamun hulinat - kello 06:00 ja kohta herääkin jo pienimmäinen. :)


Voimia siis tähän viikon aloitukseen - maanantai tuli taas yllättävän nopeasti...!

2 kommenttia:

  1. Tuo linnunlaulu on pistetty merkille täälläkin! Niin ihanan kuuloista aamuisin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja miten valoisia ovatkaan jo nyt nuo iltapäivät! Hetki sitten ajelin viiden jälkeen töistä kotiin, eikä ollut pimeää - eikä kunnolla edes vielä hämärtänyt! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...