tiistai 14. helmikuuta 2017

ÅBlogitalon sisustusideat - neljä stailausta [Rakenna & Sisusta -messut]



Viime viikonloppuna Turussa järjestetystä Rakenna & Sisusta -messusta on vielä paljon kerrottavaa, ja tänään kurkistetaan messuille enimmäistä kertaa toteutettuun ÅBlogitaloon, jonka stailauksesta vastasivat nämä blogit:


Neljä bloggaajaa sisustivat ~50m2 kokoiseeen ÅBlogitaloon neljä tilaa; eteisen, keittiön, WC:n ja olohuoneen - niin inspiroivat huoneet, että kiertelin useampaan otteeseen niitä tutkimassa! :)


Kurkistetaan ensimmäiseksi Pikkutalon elämää -blogin olohuoneeseen:


Monta kertaa olen jo ehtinyt mainitsemaan, miten tämä Nefriitti -sävy on vallannut sydämeni - ja tulee valtaamaan myös Villa Kotirannan makuuhuoneen keväällä, kun vihdoin pääsemme pintojen kimppuun!

Huonekalutehdas Hakolan kaunis valkoinen sohva raikastaa tilaa upeasti, eikä tila tunnu ahtaalle tai tunkkaiselle, vaikka muut huonekalut ovatkin sävyltään tummia.



Ihastelin myös Sannan taitavaa ja rohkeaa erilaisten tekstiilien ja kuosien yhdistelyä; metallin- ja puunsävyjä, murrettuja värejä, raikasta keltaista, kukkasia ja jopa mustavalkoista seeprakuosia... Näistä elementeistä muodostui kuitenkin rauhallinen ja harmoninen kokonaisuus!




ÅBlogitalon keittiön stailauksen takana on Villa Puomi -blogin Hanna.

Valkoinen, ja lämmin Riviera yhdistettynä raakapuun sävyihin, sekä tehosteena vihreät - niin kasveina, kuin kasviaiheisina printteinä - luovat raikkaan, ja silti lämpöisen tunnelman. Tässä keittiössä kelpaa kotoilla, ja viettää aikaa kokkaillen!



Luulenpa, että tuunaan vastaavanlaiset puiset reunukset omille perhosjulisteilleni - ihana idea! :)



Pidän kovasti noista vähäeleisistä, huomaamattomilla kannattimilla olevista avohyllyistä!



Apteekkarinhylly ja tuo keittiöpyyhkeiden säilytystila kapeassa kaapissa ovat loistava tapa käyttää keittiön neliöt tehokkaasti.

...Harkitsimme myös Villa Kotirantaan apteekkarinkaappeja kuiva-aineille, mutta meillä nuo kaapit olisivat sijoittuneet väkisin keskelle korkeiden kaappien seinämää (eikä seinää vasten, kuten tässä messukeittiössä), joten kaapin avaus olisi tukkinut keittiön kulkutilan kokonaan. Päädyimmekin siis korkeisiin kaappeihin (60x60cm), joissa on esiin vedettävät laatikot.




Villa Puomin Keittiö ja Oblik.fi -blogin stailaama eteinen ovat värimaailmaltaan kuin samasta kodista!


Ihanaa, syviä vihreän sävyjä ja luonnonmateriaaleja!

Ja tuo kuramattokenkäteline aivan loistava idea - luulenpa, että vastaavia tuunataan nyt moneen kotiin... ;)



Kevyitä metallihenkareita on näkynyt paljon viime aikoina sisustuslehdissä ja Pinterestissa.

...Omat tummat puuhenkarini ovatkin  alkaneet näyttää makuuhuoneen vaaterekissä turhan raskaille ja tekevät osaltaan rekistä liian täyden näköisen - kateissa tällainen kaunis ilmavuus!

Taas löytyi listalleni yksi kohta lisää muuton yhteydessä päivitettävistä asioista... ;)




Kotilaituri -blogin kylpyhuone ei ole ainoastaan paikka peseytymiselle, vaan se toimii myös pukeutumistilana - siksi siis divaanikin löytänyt tiensä tähän tilaan! :)



Syvä sininen sävy seinissä on Denim, joka löytyy myös Tikkurilan värikokoelmasta Clay.

Jos minulla olisi kirjastohuone, se olisi Denim -sininen, varustettuna nahkaisella nojatuolilla ja Boknäsin kirjahyllyillä. Ja ehkä kristallisella karahvilla ja viskilaseilla... ;)

Mutta miksei kylpyhuoneeseenkin sopisi Denim?! ...Ja jos divaani tuntuu liian rohkealle ratkaisulle, niin senhän voi vaihtaa vaikka tassuammeeseen, jonka kultaiset tassut sopisivat myös tuohon syvään sinisen sävyyn.

Vaaleaan puuhun yhdistettynä tuo englantilaiseen kartanoonkin sopiva sininen muuttuu luontevasti erittäin skandinaaviseksi sävyksi.

Uskon, että monessa kodissa Denim löytää tiensä myös nuorison huoneisiin.



...Hieman tylsänä ilonpilaajana tosin vähän skeptisesti suhtaudun vaatehuoneen ja kylpyhuoneen yhdistämiseen - vaatealan ihmisenä en rohkenisi säilyttää vaatteitani kosteiden tilojen yhteydessä. Samaisesta syystä en myöskään säilyttäisi petivaatteita ja pyyhkeitä kodinhoitohuoneen kaapeissa, sillä näissä tiloissa kosteus saattaa tehdä vahinkoa tekstiileille.

Mutta vaatehuone kodinhoitohuoneen - ja kylpyhuoneen - viereisenä tilana olisi unelma! :) Ja välissähän voisi olla vaikka lasiovi, niin tilasta toiseen jatkuva värimaailma säilyisi yhtenäisenä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...