keskiviikko 1. helmikuuta 2017

KUBLO - Keski-Uudeltamaalta kuuluu iloisia uutisia!

Sydämeltään savolainen, sekä pitkän linjan hämäläinen. Eli kierolla ja hurtilla huumoritajulla varustettu, ajoittain omiin oloihinsa murahtelemaan vetäytyvä hiljaisuuden rakastaja. :) Sellaiseksi olen itseäni määritellyt tässä jo pidemmän tovin.

Ja nyt, lähes kolme vuotta Mäntsälän maaseudulla asuneena, olen ihan virallisestikin kolmannen kotiseutuhyväksynnän saanut: Villa Kotiranta -blogi on tästä eteenpäin osa KUBLOa, eli Keski-Uudenmaan blogien omaa yhteisöä!


KUBLOn taustalla toimii kaksi sisällöntuottamisen ja sisältömarkkinoinnin ammattilaista, Minna Luoma, alias Rouva Sana, sekä Sari Laiho Muinainen -blogista - suurkiitos teille pääsystä mukaan kasvavaan joukkoon!

KUBLO kokoaakin yhteen keskisellä Uudellamaalla asuvat ja vaikuttavat sisällöntuottajat, eli bloggaajat, istagrammaajat, tubettajat ja snäppääjät. Mukana on sisällöntuottajia Järvenpäästä, Tuusulasta, Nurmijärveltä, Keravalta, Mäntsälästä, Hyvinkäältä, Pornaisista ja Sipoosta, ja KUBLOn toimialue kattaakin reippaasti yli 100,000 asukasta!

Joukossa on siis voimaa!

Yksi parhaita puolia bloggaamisessa on mielestäni ollut yllättävän vahva yhteisöllisyys, ja mieletön verkosto eri alojen osaajia ja ammattilaisia, joiden kanssa vaihtaa ajatuksia - niin bloggaamisesta, kuin maailman menosta ylipäätään. Ja onhan blogin kautta myös solmittu ystävyyksiäkin!

Mitä iloa KUBLOsta on sitten teille lukijoilleni? 

Minä ainakin löysin heti useammankin blogin lisää omalle lukulistalleni! :)

Seuraan mielelläni oman kotiseutuni blogeja, ja muita sosiaalisen median kanavia, sillä muuten olisin auttamattomasti pihalla, mitä ympärilläni tapahtuu. Parhaat vinkit tapahtumista, hyvistä palveluista ja tuotteista lähiseudullani saan suoraan niistä kokemuksiaan jakaneilta bloggaajilta. Perheellisten sisällöntuottajien kanavista taas myös löytänyt monet menovinkit koko perheen puuhasteluihin  tästä ihan lähialueelta.

Ja toistaalta koen tällaisena monet muutot tehneenä siteen tähän nykyiseen kotiseutuuni vahvistuvan lukemalla 'henkisten naapurieni' ajatuksia ja kokemuksia, ja tunnen kuuluvani tähän yhteisöön. ;)

Ehkä KUBLOn sisällöntuottajiin tutustuminen tuo sinullekin palasen tuota tunnetta? :)

Lisäsin yhteisön logon tuonne vasemmanpuoleiseen sivupalkkiin - sitä klikkaamalla pääset suoraan yhteisön nettisivuille.

Lisäksi kannattaa liittyä KUBLOn Facebook -ryhmään (pääset sivustolle tästä; KLIK), mistä löydät linkit yhteisön jäsenten viimeisimpiin julkaisuihin.



Tervetuloa mukaan tutustumaan mahtaviin paikallisiin! 


Jännittäviä asioita tuo vuosi 2017 blogirintamalle siis! ;)

Tsemppiä kaikille tämän viikon aherruksiin. Toivotaan, että sitä aurinkoakin saataisiin pitkästä aikaa edes vilaukselta nähdä - meinaa energiat tässä harmaudessa (ja pimeydessä) taas vähän olla kateissa...

Tulevana viikonloppuna täällä juhlitaan muuten (kertasiivouksella) kahden lapsen syntymäpäiviä, joten kaikki energia, vaikka D-vitamiinipurkista nautittuna tulee tarpeeseen! :D

...Eli muutaman päivän kestänyt hiljaisuus blogissa on tarkoittanut yhtä kuin melkoista tohinaa juhlien alla... ;)


Lupaan palailla juhlatunnelmiin vielä lähempänä H-hetkeä!






1 kommentti:

  1. Hei, isosti tervetuloa Kubloon vielä tätäkin kautta Satu <3. On ihanaa saada myös Mäntsälä edustetuksi ainakin sinun kauttasi Kublon riveihin.

    Tarinaasi oli ilo lukea monestakin syystä. Tunsin niin samastumisen tunteita kuvailemaasi blogiyhteisöllisyyteen liittyen. Ehkä joskus vielä kirjoitan ihan vain siitä, sillä olen asiasta superinnostunut. Jotain kuvaa ja kertoo ehkä se, että olen työkseni ja ammatikseni kirjoittanut 20 vuotta, enkä ole missään saanut niin paljon kommentteja, vaihtanut ajatuksia enkä löytänyt uusia ystäviä kuin täällä blogistaniassa. Huikeaa.

    Kuvaat myös oivalla tavalla Keski-Uudenmaan blogien Kublon henkeä ja toimintafilosofiaa sekä vaikuttajamarkkinoinnin ydintä. Uskon itse paikallisuuteen. Meitä jokaista kiinnostavat lähiseudun kuulumiset ja ihmiset, jotka lähellämme asuvat ja elävät. Kublo on osa tätä kaikkea.

    Samaan nojaa myös Kublon syvin olemus, toiminnan syy. Kokoamme saman katon alle kotiseutumme keskisen Uudenmaan sisällöntuottajat, ja tarjoamme mahdollisuuden a) jäsenille verkostoitua ja tutustua keskenään b) lukijoille väylän mielenkiintoisiin tarinoihin omalta kotiseudulta ja c) yrityksille koottuna oman toimialueen aktiivisimmat vaikuttajamarkkinoinnin lähettiläät.

    Tervetuloa Satu - ja sisällöntuottamisen iloa <3!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...