lauantai 18. kesäkuuta 2016

Kasvimaan työstäminen jatkuu pienin askelin...

Pääsin tuossa viime viikon sunnuntaina viimein muutamaksi tunniksi kasvimaata tuunaamaan, kun mies otti pienimmän pojan mukaansa lähtiessään asioille. Äidin lapsivapaa laatuaika tarkoittaakin tässä taloudessa joko tietokoneen ääreen blogin pariin istahtamista tai kasvimaalle suuntaamista.
Ajatus oli käyttää vanhojen savupiippujen purkamisesta turhiksi jääneet tasaiset tiilet laatikoiden ympärille, mutta tiilethän riittivät sopivasti lavatarhan kehystämiseen. Erään seinän purkamisesta jääneet reikätiilet taas riittävät hyvin kehystämään lavoja.
Kuulin Mansikkatilan mailla -blogin Tainalta kokemuksia näiden tiilien käyttämisestä puutarhasta, ja olen nyt henkisesti varautunut siihen, että jokunen tiili saattaa talven aikana lähteä murenemaan. Onneksi näitä jäi vielä kasa vaihtokappaleiksikin!


Mutta ovat ne vain niin kauniit, ettei mokomia voisi kuvitellakaan pois heittävänsä! :)
Reikätiilet toimivat koristeina kasvimaalla, mutta niillä on myös funktio noiden lavojen ympärillä; kun lavojen vaihto tulee ajankohtaiseksi, ei kateena oleva sora siirry paikaltaan, vaan tiilet pitävät ne paikoillaan. Tiilien sisältä voi sitten näppärästi nostaa tyhjennetyt lavat ylös ja vaihtaa uusiin!
Toki mietin, kun aurinkoisella säällä noita lämpimiä tiiliä paikoilleen nostelin, että saattavatpa ne jopa hieman pidentää satokauttakin, sillä hehkuvat lämpöä mukavasti jo hetkellisenkin auringonpaisteen jälkeen!
Ihan kaikkialle en vielä tiiliä ehtinyt latomaan, ja on tuota soraakin vielä kärräämättä, mutta hitaasti hyvä tulee! :)


Alla olevasta kuvasta vielä sen verran, että tuohon vasempaan reunaan ulompia tiiliä vasten tulee todennäköisesti laatta - laattajää siis lavatarhan ja kesähuoneen väliseen kulkutilaan. Muille reunoille tämän hetken suunnitelmien mukaan tulisi multa ja nurmikko, tai matalakasvuinen apila.


Ja lisättäkööt, että tuo kuvan taustalla näkyvä nurmialue/puutarha on naapurimme puolta - meidän tonttimme päättyy tuohon,mistä nurmikko alkaa. Tonttien väliin on suunnitteilla aita, jolla saadaan rajattua kauniisti tontti - ja estetään noiden meidän poikien pallopelien jatkumiset naapurin tontin puolelle... ;)
Viime viikonloppuna sain muuten viimein vietyä tomaateistakin osan kasvihuoneeseen - ns. koe-erän, jolla olen testannut, että uskaltaisiko sinne loputkin jo kantaa... :) Ovat pysyneet viikon näistä säistä huolimatta elossa, joten tulevana viikonloppuna koetan muuttaa loputkin taimet raksalle.


Samassa vauhdissa lähti myös puolet kurkuntaimistakin!
Ja vielä loppuun valokuva itse raksasta! Kyllä se etenee, pienin askelin sekin - nyt alkaa hyvällä mallilla olla jo viimein katto- ja ulkovuoriremontti, mutta aiheesta pian erillistä postausta tulossa, kun taas ehdin tuonne raksalle kameran kanssa! :)


Mutta on tuosta talosta vaan tullut ryhdikäs! <3

Tässä (alla) talo tasan vuosi sitten kesäkuussa 2015:

6 kommenttia:

  1. Kylläpä on tulossa hieno istutusalue! Tiilet ovat tosiaan niin kauniita, että olisi sääli heittää ne menemään. Itsekin olen punnertanut etupihalla..ja käyttänyt noita vanhoja hormitiiliä. :) Raksapostausta odotellessa..:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! <3 Vielä töitä riittää, mutta omaakin silmää alkavat puitteet miellyttää! ;) Rakenteilla myös pojille 'hernemaja', eli kaaritukien avulla lavasta toiseen kasvavat herneenvarret, jotka muodostaisivat suojaisan majapaikan herkutteluun. Tarvittaisiin vain hieman lämpimämmät säät,jotta taimet räjähtäisivät kasvuun...

    VastaaPoista
  3. Tiiliä olen käyttänyt minäkin jo aiemin, mutta Tainalta sain minäkin lisä inspiksen ;)
    Nyt saan sitten työkaverin isältä kasan piipun tiiliä, jotka oli heittämässä pois...sain puhua ja uskotella vanhalla miehelle, että nokisetkin kelpaa, kun hän piti niitä liia rumina 'kaupinkilaiselle' :)

    VastaaPoista
  4. :) Minäkin keräsin nokisetkin talteen, niissä oli edelleen kauniin punaiset 'ulkosivut', jotka ovat olleet piipun ulkoreunalla, eivät hormin sisällä. Ajattelin hyödyntää ne vaikka kukkapenkin reunustuksessa kapeampi sivu ylöspäin.
    ...Ja se nokihan vain kertoo tiilien tarinaa... ;)

    VastaaPoista
  5. Tiiliskivet ovat hieno idea. Voisi panna kukkapenkkien reunaan, niin vois ajaa nurmikon siten että koneen pyörä kulkis kivellä. Ei menis kukat vaan nurmikko lyhentyis :)
    Kyllä on selvä muutos rakennuksella.

    VastaaPoista
  6. Onko reikätiili kestänyt puutarhassa miten hyvin? :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...