Nopeasti laskettuna viimeiset yhdeksän kuukautta olemme joutuneet nostamaan tavaroita ylemmäs pienien sormien ulottumattomiin - tai vaihtoehtoisesti käyneet sisukasta väsytystaistelua kielloin, itkuraivareita vastaanottaen...
Nyt, pojan täytettyä 1v4kk, olemme vihdoin ja viimein päässeet olotilaan, jossa pienimmän pojan korkeudelle voi jättää tavaroita - kuten kasveja - ilman suurta pelkoa tuhotöistä!
Miten pienistä asioista sitä voikaan aikuinen ihminen tulla iloiseksi... ;)
Tästä erävoitosta riemastuneena keräsin sohvapöytänä aiemmin toimineen, lastauslavoista rakennetun pöydän päälle vähän kaikkea kivaa ja kaunista.
Paikkansa tasolta löysivät sisustuslehdet ja -kirjat vanhassa Sahti Oy:n puulaatikossa, kertaalleen jo pojan ja kissan runteleman huonekasvin, joka kesää kohti on alkanut näyttää elonmerkkejä, sekä anopiltani saaman rönsykasvin Tokmannin kangaspussissa.
Kieltämättä muistelen lämmöllä aikaa, kun sohvapöytää pystyi pitämään sohvan edessä laskutasona, kuten aiemmassa kodissamme - kuviin tästä - mutta kyllästyin jossain vaiheessa aina siirtämään pöytää lasten leikkien tieltä sivuun, ja sohvapöydästä tulikin sivupöytä.
Taidanpa oikaista sohvalle lukemaan viimeisintä Talo&Koti -lehteä, ja laskea kahvikuppini tuohon sohvapöydälle - koska mä voin! :D
Jep. Tiettyjen elämänvaiheitten jälkeen saavat asiat ihan uuden arvon. Kuten vaikkapa yöuni..
VastaaPoistaEsikoinen valvotti ensimmäiset kaksi vuotta, mutta tämä pikkuinen on nyt puolisen vuotta nukkunut jo läpi yön - ihan luksusta, muistan joka aamu olla kiitollinen tästä juonenkäänteestä! ;)
Poista