lauantai 28. tammikuuta 2017

Lauantain laatuaikaa

Tämän päivän valokuvien teemana voisi olla vaikka 'harmaus'... Kateissa sellainen kaunis aurinkoinen viikonlopun kruunaava sää, mutta onneksi keli ei päässyt vaikuttamaan mielialaan! :)


Meillä oli nimittäin tänään pitkästä aikaa sellainen viikonlopun aamu, että saatiin nauttia aamuhetkistä ilman minkäänlaisia aikatauluja tai suunnitelmia. Parasta!

...Ovat nimittäin olleet harvassa tämän vuoden puolella nämä hetket...


Kuiskasinkin miehelleni heti herättyäni, että olisiko hänellä mitään parempaa ajatusta tällaiseen kevättalviseen lapsiperheen aamuun, kuin yhdessä rauhassa nautittu aamupala ja sitten happihyppely pienimmän muksun kera hiljaisella kylän raitilla.

Heitin ihan vitsillä vielä lisäkommentin ''jos ei siellä ihan vaakasuoraan sada'', tietämättä paremmin, ettei paljosta puuttunut... :)


Yhdeksän jälkeen aamulla oli vielä kaunista kuuraa oksissa ja kaikissa talventörröttäjissä, mutta yhdentoista aikoihin kotimatkalla oli plussakeli ja vesisade hävittäneet jäljet talvisesta tammikuusta...


Kiireiset, tai no ainakin aikataulutetut viikonloput, sekä sellaiset viikonlopun päivät, jolloin mies on ahertanut joko töissä tai raksalla, ja olen pyörittänyt puolestaan tätä kahden lapsen arkea kotirintamalla, eivät itse asiassa ole kovinkaan tuntuneet viikonlopuille. Sellaiset viikonloput kiireisten arkipäivien välissä eivät katkaise sitä arjen ikuista oravanpyörää, vaan tuntuu, että samaa arjen tohinaa ovat viikot täynnä läpeensä, ilman minkäänlaista hengähdystaukoa.

Tarvitsen lauantaisin ja sunnuntaisin tuon puoliskoni tähän tohinaan rinnalleni mukaan, ja yhtäkkiä kaikki on vain niin paljon leppoisampaa! <3

...Täytyypä tässä kohti ihan todeta kuinka onnellinen sitä saakaan olla, että saa jakaa arkensa ihmisen kanssa, joka tekee siitä arjesta mukavaa ja hauskaa!


Kävimme aamuisen kävelylenkin aikana kurkistamassa kylän rantaan rakentunutta napakelkkaa, ja uskaltauduimme sitä kokeilemaankin. Minäkin pääsin kelkan kyytiin - tuosta kokemuksesta en ehtinyt valokuvaa nappaamaan, kun jännitin koko ajan, napsahtaako kelkasta varsi poikki... :D


Nyt on akkuja ladattu tulevan viikon tohinoihin! :)

Leppoisaa lauantaita kaikille, ja toivottavasti viikonloppunne on rentouttava, ja täynnä mukavia hetkiä rakkaiden kanssa. <3




20 kommenttia:

  1. Ihana postaus, kiitos tästä. Hienot kuvat, kuvia kauniisti tukeva teksti. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! <3 Omastakin mielestä sain napattua kivat kuvat, vaikka keli oli mitä surkein... :) Mietin vielä lähtiessä, viitsinkö ottaa kameraa mukaan, kun sateen uhka oli ilmeinen, mutta onneksi otin riskin!

      Poista
  2. Mukavan leppoisa päivä teillä ollut ja niin on postauskin. Tuo napajääkelkka on ihana, meilläkin täällä Järvenpäässä olen sitä usein kokeillut. Tervetuloa Kublon porukkaan ja aurinkoisia päiviä sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli itse asiassa ensimmäinen kerta, kun napakelkan livenä näin, saati että pääsin sitä itsekin kokeilemaan - todella hauska kokemus, ihanan nostalginen tunnelma natisevassa puussa ja kelkan alla natisevassa jäässä. <3

      Ja kiitos, todella mahtavaa päästä osaksi Kublon porukkaa! :) Tästä tulee hieno vuosi! ;)

      Poista
  3. Hyvä herra / rouva,

    Tervetuloa Ruth Hunt -talouspalveluun. Ruth Hunt Financial Service on yksityinen varainhoitoyritys, joka on erikoistunut aloittavien ja suurten yritysten taloudellisen avun turvaamiseen.

    Ruth Hunt Financial Service on kiinnostunut tarjoamaan sinulle lainarahoitusta yrityksellesi / projektillesi, korkomme ovat niinkin alhaiset kuin 3%.

    Ota yhteyttä saadaksesi lisätietoja: ruthhuntfinancialservice@gmail.com

    Terveiset.
    Ruth Hunt
    Määritys: lainanantaja / sijoittaja.

    VastaaPoista


  4. Älä huoli, olemme täällä sinua varten! Tarvitsetko pikalainaa liiketoimintaan tai maksamaan laskuja 2% korolla? Tarjoamme yrityslainaa, henkilökohtaista lainaa, asuntolainaa, autolainaa, opintolainaa, velan vakauttamislainaa jne. riippumatta luottotiedoista. Tarjoamme rahoituspalveluja lukuisille asiakkaillemme ympäri maailmaa. Lainamme enimmäiskesto on 1–30 vuotta, lainamme vaihtelee 5 000 eurosta (viisituhatta dollaria) 50 000 000,00 euroon. (Viisikymmentä miljoonaa euroa). Lainaamme myös Yhdysvalloissa dollaria, euroa ja puntaa! Lisätietoja saat ottamalla meihin yhteyttä sähköpostitse: (tinvestor53@gmail.com) WhatsApp “: +16892107004

    VastaaPoista
  5. Hei hyvät naiset ja herrat, tarvitsetko taloudellista apua? Olen Max Bent. Olen lainanantaja ja myös taloudellinen neuvonantaja.

    Tarvitsetko kiireellistä lainaa velkojen selvittämiseen vai tarvitsetko osakelainaa parantaaksesi liiketoimintaasi? Ovatko pankit ja muut rahoituslaitokset hylänneet sinut? Tarvitsetko lainojen yhdistämistä tai asuntolainaa? Älä etsi enää, sillä olemme täällä tehdäksemme kaikista talousongelmistasi menneisyyttä. Ota yhteyttä sähköpostitse:

    oceanfmortgages@gmail.com
    oceanfmortgages@gmail.com

    Tämä on Ocean Finance Mortgages. Tarjoamme lainoja kiinnostuneille kohtuullisella 2% korolla. Valikoima vaihtelee 5 000,00 eurosta enintään 100 000 000,00 euroon.

    VastaaPoista
  6. Tarvitsetko henkilökohtaisen tai yrityslainan ilman stressiä ja nopeaa hyväksyntää? ota meihin yhteyttä, sillä tarjoamme nyt lainoja prime-korolla 3%. Lainamme on vakuudellinen ja turvallinen,email: herofinancein@gmail.com, whatsapp +917338386140

    VastaaPoista
  7. Hei Tarvitsetko kiireellistä lainaa taloudellisten tarpeidesi ratkaisemiseksi? Tarjoamme lainoja välillä 2 000,00 - 50 000 000,00, olemme luotettavia, vahvoja, nopeita ja dynaamisia, ei luottotarkastusta ja tarjoamme 100% ulkomaisen lainatakauksen siirtojakson aikana. Myönsimme myös kaikki valuuttalainat, joiden korko on 3 %. Jos olet kiinnostunut, ota meihin yhteyttä tällä sähköpostilla: (bryanstefanloanfirm@gmail.com)   (bryanstefanloanfirm@outlook.com) tai WhatsApp: +919654763221

    VastaaPoista
  8. Tarvitsetko rahaa? jos kyllä, lähetä sähköpostia: dakany.endre@gmail.com saadaksesi lisätietoja

    VastaaPoista
  9. Hei Tarvitsetko kiireellistä lainaa taloudellisten tarpeidesi ratkaisemiseksi? Tarjoamme lainoja välillä 2 000,00 - 50 000 000,00, olemme luotettavia, vahvoja, nopeita ja dynaamisia, ei luottotarkastusta ja tarjoamme 100% ulkomaisen lainatakauksen siirtojakson aikana. Myönsimme myös kaikki valuuttalainat, joiden korko on 3 %. Jos olet kiinnostunut, ota meihin yhteyttä tällä sähköpostilla: (bryanstefanloanfirm@gmail.com) (bryanstefanloanfirm@outlook.com) tai WhatsApp: +919654763221

    VastaaPoista
  10. Hei

    Tarvitsetko kiireellistä lainaa taloudellisiin tarpeisiisi? Tarjoamme lainoja 2 000 eurosta 50 000 000,00 euroon, olemme luotettavia, tehokkaita, nopeita ja dynaamisia, ilman luottokelpoisuustarkastuksia ja tarjoamme ulkomaisille lainoille 100 % takuun siirtojakson aikana.

    Jos kiinnostuit, ota yhteyttä osoitteeseen.

    Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen: accessloanfirm2030@gmail.com

    Whatsapp: +79258159150

    Huom
    Herra Scott
    accessloanfirm2030@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Tarvitsetko lainaa? yksityinen laina? Yrityslainat? Asuntolaina? Maatalous- ja projektirahoitus? Tarjoamme kaikenlaisia lainoja 2% korolla! Ota yhteyttä sähköpostitse: dakany.endre@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Tarvitsetko lainaa? Tarjoamme kaikenlaisia lainoja, mukaan lukien asuntolainat, yrityslainat, sairaanhoitolainat, asuntolainat, opintolainat 2% korolla.

    Voit ottaa meihin yhteyttä jo tänään saadaksesi taloudellista apua sähköpostitse: fredmorefinance@gmail.com tai whatsapp: +919654763221

    Toivottaen
    Fred Moore

    VastaaPoista
  13. FINANCIAL PLANNING LOAN COMPANY
    DO YOU NEED A FINANCIAL HELP? ARE YOU IN ANY FINANCIAL CRISIS OR DO YOU NEED FUNDS TO START UP YOUR OWN BUSINESS? DO YOU NEED FUNDS TO SETTLE YOUR DEBT OR PAY OFF YOUR BILLS OR START A GOOD BUSINESS? DO YOU HAVE A LOW CREDIT SCORE AND YOU ARE FINDING IT HARD TO OBTAIN CAPITAL SERVICES FROM LOCAL BANKS AND OTHER FINANCIAL INSTITUTES? HERE IS YOUR CHANCE TO OBTAIN FINANCIAL SERVICES FROM OUR COMPANY. WE OFFER THE FOLLOWING FINANCE TO INDIVIDUALS- *COMMERCIAL FINANCE *PERSONAL FINANCE *BUSINESS FINANCE *CONSTRUCTION FINANCE *BUSINESS FINANCE AND MANY MORE: FOR MORE DETAILS.CONTACT US VIA. EMAIL at: {Libertyprivatefunding@gmail.com},
    or better still you can decide to send us a message directly on WhatsApp via : {+447535135409}, loan with us today and be credited within a lightning speed.

    VastaaPoista
  14. Edullinen lainatarjous ILMAN ENNAKKOMAKSUT

    Hei,

    Mitkä ovat taloudelliset tarpeesi? Myönnämme lainoja vähintään 2 000,00 dollarista enintään 100 000 000,00 dollariin ja laina-aika on 1–30 vuotta erittäin alennettu 2 % korko.

    Ota yhteyttä sähköpostitse: mh33finance@gmail.com

    Tarvitsetko yrityslainaa?
    Tarvitsetko henkilökohtaista lainaa?
    Haluatko ostaa auton?
    Haluatko jälleenrahoittaa?
    Tarvitsetko asuntolainaa?
    Tarvitsetko valtavaa pääomaa liiketoimintaehdotuksen tai laajentamisen aloittamiseen?

    Oletko menettänyt toivosi ja luulet, että ulospääsyä ei ole, ja taloudelliset taakasi jatkuvat? Älä epäröi ottaa meihin yhteyttä mahdollisen liikeyhteistyön saamiseksi.

    Ota meihin yhteyttä sähköpostitse:  mh33finance@gmail.com

    Terveiset
    M&H RAHOITUS

    VastaaPoista
  15. Tarvitsetko lainaa, olen yksityinen, luotettava ja luotettava lainanantaja; Tarjoan lainoja yrityksille ja yksityishenkilöille alhaisella ja edullisella 3 % korolla. Etsitkö yrityslainaa, henkilökohtaista lainaa, asuntolainaa, autolainaa, opintolainaa, velan vakauttamista, vakuudetonta lainaa ja riskipääomaa? Jos pankki tai rahoituslaitos on evännyt lainan yhdestä tai useammasta syystä. Olet oikeassa paikassa lainapäätöksillesi, tarjoamme lainoja 10 000 - 50 000 000 $ 1-20 vuoden takaisinmaksuajalla kaikkialla maailmassa. Sähköposti: (bryanstefanloanfirm@gmail.com) Whatsapp-numero: +919654763221

    Ottaa yhteyttä:
    Bryan Stefan

    VastaaPoista
  16. Hei Tarvitsetko kiireellistä lainaa taloudellisten tarpeidesi ratkaisemiseksi? Tarjoamme lainoja välillä 2 000,00 - 50 000 000,00, olemme luotettavia, vahvoja, nopeita ja dynaamisia, ei luottotarkastusta ja tarjoamme 100 % ulkomaisen lainatakauksen siirtojakson aikana. Myönsimme myös minkä tahansa valuuttalainan 2% korolla kaikille lainoille .... Jos olet kiinnostunut ottamaan yhteyttä meihin tällä sähköpostilla: bryanstefanloanfirm@gmail.com tai WhatsApp: +919654763221

    Toivottaen
    Bryan Stefan

    VastaaPoista
  17. Tarvitsetko lainoja projekteihin, investointeihin, henkilökohtaisiin lainoihin, yrityslainoihin, asuntolainoihin, opintolainoihin, yhdistämislainoihin ja lainoja erilaisiin projekteihin? niille, jotka haluavat saada lainaa yrityksestämme, tulee ottaa meihin yhteyttä: (dakany.endre@gmail.com) ja saada lainasi jo tänään.

    VastaaPoista
  18. Tarvitsetko lainaa? henkilökohtaisia lainoja? yrityslainat? asuntolaina? Maatalous- ja projektirahoitus, PIKALAINA, Tarvitsetko lainaa maksaaksesi velkasi tai maksaaksesi laskusi tai perustaaksesi hyvän yrityksen tai yritykselle? Myönnämme kaikenlaisia lainoja 2% korolla! yhteyssähköpostiosoite:(accessloanfirm2030@gmail.com)

    Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen: accessloanfirm2030@gmail.com

    whatapp: +79258159150

    Huom
    accessloanfirm2030@gmail.com

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...