Askel kohti omavaraisempaa kotitaloutta!

Olen saanut kasvaa lapsuuteni tukka takussa, paljain jaloin heinikoissa juosten, leikkien muiden lasten kanssa kotonani äitini pitämässä perhepäivähoidossa - ja kasvattaa yhden kesän ajan Nasse-setää.

Olin reippaasti alle kouluikäinen, kun kävimme vanhempieni kanssa joskus kultaisella 80-luvulla valitsemassa sikatilalta possun, joka kesää kohti muutti pihallemme asumaan. Meillä ei ollut maatilaa, ihan omakotitalo vain maaseudulla - sata metriä lähimpään naapuriin, yhdellä suunnalla metsää, toisella puolella järvi. Tilaa siis ottaa kasvattipossu.

Isä rakensi Nasse-sedälle aitauksen itse, kasvihuoneen kupeeseen, kompostin viereen. Kesä kului vauhdilla; Nasse-setä oppi pelaamaan meidän lasten kanssa jalkapalloa, ja kiipesi käsittämättömän ketterästi aitauksensa reunojen yli, kompostia kenties apuna käyttäen, kun äitini yritti lähteä rantaan mansikoita poimimaan. Tai aina, kun koetimme hipsia Nasse-sedältä salaa rantaan saunomaan, kipaisi röhkivä kaverimme seuraherraksi. :)

Meille lapsille ilmoitettiin jo possua valitessa, että kesän se kestää ja sitten kinkuksi muuttuu - emmekä me osanneet asiaa sen kummemmin kyseenalaistaakaan. Niin ruokaa 'ennen vanhaan meillä maalla' kasvatettiin.  Isältäni olen siis saanut verenperintönä kaipuun omavaraiseen kotitalouteen; oman kasvipuutarhan pitämiseen, lähellä tuotettuun ja itse kasvatettuun ruokaan.

Tämän ajatusmallin tahtoisin myös siirtää omille lapsilleni.

Ja samaan aikaan minua houkuttaa testata, miten pitkälle pystyn itse omavaraisuuden viemään - ihan tavallisena omakotitaloasujana. :)

Uskon myös, että opettamalla lapsillemme, mistä ruoka pöytään tulee ja mitä sen valmistaminen vaatii, he oppivat arvostamaan ruokaa aivan eri tavalla. Ruoka ei ole (tai ainakaan ei saisi olla) itsestäänselvyys, raaka-aineiden valmistaminen/kasvattaminen/hankkiminen vaatii aika, rahaa ja työtä - puhumattakaan niiden valmistuksen ja kuljetuksen vaikutuksesta ympäristöön. Myöskin lihaa, kalaa, kanaa ja muita eläinperäisiä raaka-aineita oppii kunnioittamaan ja arvostamaan, kun ymmärtää, mitä se jauheliha ja pihvi oikeasti alunperin on - tai mistä se maito purkkiin tulee.

Olen jo pidemmän aikaa haaveillut lampaista; oppimista eläintenhoidosta perheen lapsille, villaa omiin lankoihin (jos joskus saisin mummoni vanhan rukin kunnostettua) ja lopulta paisti. Valitettavasti meidän oma tontti ei taida kahdelle lampaalle pitkäksi aikaa riittää (lammas kun on seuraeläin ja kaipaa kaverin rinnalleen) - liian pienessä pihassa pitäminen ihan vain silkkaa eläimen kiusaamista.

Mutta meille mahtuu muuttamaan neljä pikkuruista kananpoikasta! :)

Soitin viimein alkuviikosta henkilölle, joka hautoo työkseen munista tipuja. Hänellä olisi ollut jo heti munimisvalmiita kanoja viime vuoden kuoriutumiserästä juurikin neljä jäljellä ja välittömästi noudettavissa, mutta päädyimme odottelemaan uusimman erän kuoriutumista. Kanaset ovat luovutusikäisiä siis huhtikuun puolessavälissä.

Nyt sitten alkaakin (miehellä) uudenlainen rakennusprojekti, kun pihapiirimme 'tallirakennukseen' virittelemme orret ja pesälaatikot, sekä tietenkin kunnollisen aidatun ja katetun ulkoilualueen kotkoteille. :)

En tiedä, ovatko perheen lapset vai aikuiset eniten innoissaan! :D

Kanaset tulevat meille siis ihan pitkäaikaisiksi asukkaiksi - ei kesäkanoiksi - ja muuttavat lopulta myös Villa Kotirantaan. Siellä jo ennestään olevaan liiterirakennukseen rakentuu muuton yhteydessä pikkuinen kanala, josta voidaan sitten noutaa (toivottavasti) päivittäin kananmunat ruokapöytään.

Ajattelin myös viritellä jonkun halukkaan kanssa vaihtorinkiä, kunhan kanat syksymmällä alkavat viimein munimaan; voisin harrastaa vaihdantataloutta ja käyttää kananmunia vaihtokaupassa vaikka itsekasvatettuihin tomaatteihin. :)

Osana tähän omavaraisempaan kotitalouteen pyrkimistä on myös aloitusta odotteleva osterivinokas -kasvatuskokeilu, johon palaan mahdollisimman pian ensi viikolla, kun pääsen kasvatuksen polkaisemaan käyntiin! ;)

Lupaan postata valokuvia perheen uusista tulokkaista heti heidän saavuttuaan - toivottavasti kamerani akkulaturi löytyy muuttolaatikoiden syövereistä ennen sitä, sillä tämä kamerattomuus alkaa ahdistaa itseäkin jo suunnattomasti... Joudutte siis hetken vielä kestämään valokuvattomia/kännykameran otoksilla kuvitettuja juttujani.