perjantai 18. joulukuuta 2015

Kuusikriisi - ja todella hyvää asiakaspalvelua!

Ei mennyt meidän joulun valmistelu kuin Strömsössä; pikkujouluihin haettu kuusi ehti varistaa järkyttävän määrän havunneulasia hetkessä - suurin osa niistä löytyikin pikkuisen suusta, nams, sekä kaikkien sukista...
Kuusi ei täällä meillä kotosalla ehtinyt hörppäämään kuivaa missään vaiheessa, ja uusi imupintakin sahattiin varteen ennen kuusenjalan kiinnittämistä - ohjeiden mukaisesti. Parina ensimmäisenä päivänä kuusi imi vettä valtavat määrät, mutta sitten vedentarve väheni vähitellen, eikä vettä juurikaan tarvinnut enää astiaan lisätä...

Muutaman päivän kuusi oli hyväkuntoinen, kunnes sitten vähitellen havunneulasia alkoi ilmestyä matolle kuusen alle yhä enenevässä määrin - ja kun pikkuinen vielä kävi heiluttelemassa oksilta riippuvia koristeita, huomattiin kuusen kuivuminen ja oksien muuttuminen pelkiksi neulattomiksi tikuiksi...

Soitin Plantageniin, josta tänäkin jouluna kuusen ostimme - viime vuonna samanlainen kuusi ei varissut juurikaan - ja kerroin tilanteen. Ystävällinen henkilökunta pelasti kyllä joulumme; saimme hakea uuden kuusen karisseen tilalle heti seuraavana päivänä!

Niinpä torstaina ajelin pienimmän pojan kanssa muskariin Lahteen ja kotimatkalla kävimme valitsemassa uuden kuusen. Hyvän palvelun kruunasi iloinen myyjä, joka työharjoittelijoiden kanssa paketoi kuusen, kantoi sen puolestani autoon ja antoi vielä pahoitellen kaksi kimppua valkoisia tulppaaneja kotiin viemisiksi!

Pieniä asioita, mutta kiitos niiden en jää nyt pahalla muistelemaan tätä kuusi episodia ja ensikin vuonna haemme samanlaisen kuusen! :)

Niinpä perjantaiaamu aloitettiin tässä tuvassa joulukuusen koristelulla! :)
Mutta vielä noista valkoisista tulppaaneita;

Olen aina lokeroinut tulppaanit kevään sesonkikukiksi - nyt, tuotuani nuo valkoiset tulppaanit jouluiseen keittiöömme, huomasin ensimmäistä kertaa niiden istuvan kauniisti myös talviseen sisustukseen.
Plantagenin tulppaanit saivat maljakokseen myöskin Plantagenista ostetun maljakon - ei sen aina tarvitse olla se klassinen Aalto -maljakko tulppaaneille, vaikka sellaisestakin vielä haaveilen... ;)
Maljakon pohjalle sirotin vielä koristekiviä - tuovat viimeistellyn ilmeen, sekä antavat tulppaanien varsille hieman lisäpituutta. Tuo 23cm korkea maljakko olisi muuten käynyt liian korkeareunaiseksi näille kukille.
Kauniisti sopivat vierekkäin, valkoinen hyasintti ja tulppaanikimppu. Ihanan raikas lopputulos!

P.s. Nämäkin kuvat löytyvät jo Pinterestista.

4 kommenttia:

  1. Voi harmi. Mutta ensivuonna jos et suolaa kuusta, niin laita veden tilalle Spraittia niin ei karista vaan alkaa kasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin kokeilla - kiitos vinkistä! Ollaan sokeripaloja kuuselle syötetty, ja tämä uusi yksilö jakselee paljon paremmin :)

      Poista
  2. Mekin on yleensä haettu jalokuusi Plantagenista, ja muistaakseni toissajouluna kävi aika tavalla samalla tavalla kuin teillä. Ei vaan tajuttu edes valittaa, kun kuusi kesti nippa nappa joulun yli. Yleensä jalokuusi ei varista yhtään ja kestää useamman viikon. Hyvä, että homma toimii!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä itsekin hetken mietin, että kehtaanko valittaa varisevasta kuusesta, mutta kun tosiaan meilläkin aiemmat kokemukset Plantagenin kuusista hyviä olleet, niin onneksi rohkenin kysymään vaihtoa! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...