lauantai 7. tammikuuta 2017

Lukupäiväkirjani

Yksi rakkaimmista harrastuksistani valokuvaamisen ja käsitöiden ohella on lukeminen. Muistan vahvasti sen hetken, kun opin ensimmäistä kouluvuotta edeltävänä kesänä lukemaan, ja siitä lähtien olen kantanut kirjoja kirjastosta kassikaupalla! :)

Ala-asteella kaahlasin läpi Tarzanit ja James Bondit, siinä sivussa tietenkin myös ne klassiset Neiti Etsivät. Yläasteella ja lukiossa ahmin Stephen Kingiä, Robin Cookia ja Mary Higgins Clarkia. Lapsuuden kodista Lahteen muuttaessa kirjahyllyyn löysivät tiensä myös elämänkerrat (niin julkisuudenhenkilöiden kuin historiallisten hahmojenkin - presidenttien salarakkaiden elämänkerrat ovat edelleen kutkuttavan herkullisia), eri kulttuureista kertova kirjallisuus, sekä ammattikirjallisuus (Naomi Klein, Paco Underhill, Jay Conrad Levinson...).

Mutta kaikkein rakkainpia ovat nykyisin ruotsalaiset dekkarit - oi, ne tulee luettua sitä mukaa kuin ehdin kirpputoreilta ja kirjakauppojen alennusmyynneistä etsimään!

Näin aikuisiällä en juurikaan enää lainaa kirjoja kirjastosta - ellei kyseessä ole uusi kirjailija, jonka teoksiin olen vasta tutustumassa - vaan tahdon kerätä kaikki lempikirjani omaan 'kirjastooni'. :) Saatan ostaa pokkareita kirpputoreilta, mutta jos kyseessä on lempikirjailijani, koetan etsiä mielummin teokset kovakantisina.

Kirjojen keräileminen on mielestäni verrattavissa LP-levyjen keräilyyn; en halua lukea kirjoja digitaalisesti, vaan haluan käpertyä paperiversion kanssa iltaisin peiton alle ilman näyttöruudun valoa. Offline-aika kunniaan! En myöskään suostu kuuntelemaan äänikirjoja, koska miellän sen huijaamiseksi! :D En voi sanoa lukeneeni jotain kirjaa, jos en ole LUKENUT itse, vaan 'ainoastaan' kuunnellut jonkun muun lukevan sitä...

Vaikka niitä uuden vuoden lupauksia en mielellään itselleni aseta, vuodelle 2017 tavoitteeni kuitenkin on lukea mahdollisimman monta teosta '100 kirjaa, jotka jokaisen tulisi lukea' -listalta - oletko jo laskenut, montako kirjaa olet listalta lukenut? Itse sain tulokseksi 14.

...Viimeisen 9 vuoden aikana tosin olen lukenut noista vain kaksi, Sofi Oksasen Puhdistuksen ja Stieg Larssonin Miehet jotka vihaavat naisia, merkitsin ne tummennetulla tuonne alla olevaan listaan...

Koska lukeminen on niin isossa roolissa elämässäni - ja innolla olen seurannut, kuinka isompi poikaa näyttää seuraavan jalanjälkiäni lukemisen satumaiseen maailmaan - päätin tuoda myös kohta kymmenen vuotta kestäneen lukupäiväkirjanikin tänne blogiin.

Lukupäiväkirjani ei ole mikään valtava sarja kirjoitettuja analyyseja ja teosarvosteluja, pahoittelut siitä, vaan yksinkertaisesti listaus kirjoista, joihin olen uppoutunut vuosien varrella.

Ehkä näistä voi löytyä lukuvinkkejä toisillekin! ;)


LUKUPÄIVÄKIRJANI


2018:
- Lars Kepler, Kaniinin metsästäjä, Tammikuu 2018
- Linda Schilén, Keittiötarhurin vuosi, Maaliskuu 2018
- Jussi Adler-Olsen, Tapaus 64, Maaliskuu 2018
- Jussi Adler-Olsen, Poika varjoista, Huhtikuu 2018
- Anna Jansson, Haudankaivaja, Toukokuu 2018
- Erik Sidenbladh, Apua, meillä on puutarha!, Toukokuu 2018
- Ursula Poznanski, Viisi, Kesäkuu 2018
- Jussi Adler-Olsen, Vartija, Heinäkuu 2018
- Anna Jansson, Pelon vangit, Heinäkuu 2018
- Camilla Läckberg, Noita, Syyskuu 2018
- Mari Jungstedt, Viimeinen näytös, luen nyt


2017:
- Tove Alsterdal, Kadonneet, Tammikuu 2017
- Camilla Läckberg, Leijonankesyttäjä Tammikuu 2017
- Mari Jungstedt, Joka yksin kulkee, helmikuu 2017
- Viveca Sten, Pinnan alla, helmikuu 2017
- Viveca Sten, Sisäpiirissa, huhtikuu 2017
- Viveca Sten, Sotilaiden salaisuudet, huhtikuu 2017
- Anna Jansson, Tuhopolttaja, toukokuu 2017
- Christian Rönnbacka, Rakennus 31, jätin kesken
- Lars Kepler, Playground, heinäkuu 2017
- Belinda Bauer, Kadonneet lapset, elokuu 2017
- Jussi Adler-Olsen, Vanki, syyskuu 2017
- Jussi Adler-Olsen, Metsästäjät, lokakuu 2017
- Jussi Adler-Olsen, Pullopostia, lokakuu 2017
- Tess Gerritsen, Eloonjäänyt, marraskuu 2017
- Anna Jansson, Vääriin käsiin, joulukuu 2017


2016:
Vuoteen 2016 mahtui monen monta lukukokemusta, mutta lukupäiväkirjan päivittäminen jäi naurettavan huonolle tolalle - unohtui siis kokonaan! :) Listaanpa siis alle muutamia vuoden aikana lukemiani kirjoja, ja lupaan (itselleni) tsempata lukupäiväkirjan kanssa vuonna 2017!
- Lars Kepler, Hypnotisoija
- Lars Kepler, Nukkumatti
- Lars Kepler, Tulitodistaja
- Lars Kepler, Paganini ja paholainen
- Lars Kepler, Vainooja
- Erik Axl Sund, Varjojen huone
- Erik Axl Sund, Unissakulkija
- Erik Axl Sund, Varistyttö
- Erik Axl Sund, Lasiruumiit
- Inger Frimansson, Varjo Vedessä
- Anna Jansson, Hämärän lapset
- Haapalahti, Lehtonen, Tuisku, Lavatarhuri - kasvata satoa viljelylaatikossa
- Markku Tahkokorpi, Aurinkoenergia Suomessa

2015:
- Camilla Läckberg, Enkelintekijä, January 2015
- Camilla Läckberg, Perillinen, January 2015
- Gillian Flynn, Kiltti tyttö, April 2015
- K.Kortesuo/J.Kurvinen, Blogimarkkinointi, May 2015
- Sauli Niinistö, Hiljaisten historia
- Luke Dormehl, The Apple Revolution
- Piippo & Peltola, Kantapään kautta - kirja rohkeista epäonnistumisista

2014:
- Juha Vuorinen, Tolppa-apina, January 2014
- Juha Vuorinen, Juoppiksen myrkkyvuodet, January 2014
- Anna-Leena Härkönen, Onnen tunti, February 2014
- Heikki Hietamies, Naisten talvi, May 2014
- Åsa Larsson, Aurinkomyrsky, May 2014
- Brooke Shields, Tuli sade rankka, June 2014
- Eve Hietamies, Teräsmiehen morsian, June 2014
- Mari Jungstedt, Vaarallinen leikki, June 2014
- Mari Jungstedt, Hiljaisuuden hinta, July 2014
- Anna Jansson, Haudan takaa, July 2014
- Blaine Harden, Pako Pohjois-Koreasta - Leiri 14, July 2014
- Anna Jansson, Loputon uni, July 2014
- Åsa Larsson, Sudentaival, August 2014
- Inger Frimansson, September 2014
- Åsa Larsson, Uhrilahja, November 2014

2013:
- Mari Jungstedt, Aamun hämärässä, January 2013
- Lisa Sounio, Brändikäs, February 2013
- Ilkka Remes, Nimessä ja veressä, May 2013
- Mary Higgins Clark, Perinnön varjo, June 2013
- Ilkka Remes, Hiroshiman portti, June 2013
- Ilkka Remes, Pahan perimä, July 2013
- Camilla Läckberg, Merenneito, July 2013
- Kathryn Stockett, Piiat, July 2013
- Camilla Läckberg, Majakanvartija, August 2013
- Camilla Läckberg, Saarnaaja, August 2013
- Anna Janssion, Pääkallovaras, September 2013
- Camilla Läckberg, Jääprinsessa, October 2013
- Anna Jansson, Murhan alkemia, November 2013

2012:
- Ilkka Remes, 6/12, January 2012.
- Ben Elton, Vauvahorkka, January 2012.
- Anna-Leena Härkönen, Vääränlainen mies, January 2012.
- Ilkka Remes, Teräsleijona, January 2012.
- Lauren Weisberger, VIP-ihmisiä, January 2012.
- Mari Jungstedt, Kevään kalpeudessa, February 2012.
- Anna Jansson, Outoja lintuja, March 2012.
- Mari Jungstedt, Kesän kylmyydessä, April 2012.
- Eva Wahlström, Homma hanskassa, June 2012.
- Petri Karra, Haarautuvan rakkauden talo, July 2012.
- Ilkka Remes, Ikiyö, August 2012.
- Anna Jansson, Unissakävelijä, September 2012.
- Ilkka Remes, Itäveri, November 2012.
- Anna-Leena Härkönen, Avoimien ovien päivä, December 2012
- Anna Jansson, Hylynryöstäjä, December 2012
- Anna Jansson, Hopealantti, December 2012

2011:
- Stephenie Meyer, Vieras, June 2011
- Mari Jungstedt, Meren hiljaisuudessa, June 2011
- Patricia Cornwell, Valokeilassa, reading now.
- Stieg Larsson, Miehet jotka vihaavat naisia, September 2011
- Tiina Lymi, Susi sisällä, September 2011
- Anna Jansson, Jäljet lumessa, December 2011

2010:
- Danuta Reah, Tummat Vedet, January2010
- Mari Jungstedt, Saaren varjoissa, January2010
- Dean Koontz, Odd Thomas, luostarin kirous, reading now
- Stephenie Meyer, Uusikuu, Januaryr2010
- Stephenie Meyer, Epäilys, February 2010
- Stephenie Meyer, Aamunkoi, February 2010
- Åsne Seierstad, Kabulin kirjakauppias, March 2010
- Rajaa Alsanea, Riadin Tytöt, May 2010
- Lucy O'Brian, Madonna elämänkerta, June 2010
- Stephanie Meyer, Bree Tannerin lyhyt elämä

2009:
- Sophie Kinsella, Himoshoppaajan salaiset unelmat, February2009
- Elizabeth Pantley, The no-cry sleep solution, March2009
- Anna-Leena Härkönen, Ei kiitos, March2009
- Anna-Leena Härkönen, Terveisiä pallomerestä, March 2009
- Anna-Leena Härkönen, Kauhun tasapaino, March2009
- Dan Brown, Meteoriitti, April2009
- Jilianne Hoffman, Cupido, April2009
- Autokoulun oppikirja, May2009
- Dean Koontz, Odd Thomas, Kuolleiden kasino, May2009
- Näe ja koe, Rooma, May2009
- Steven Hall, Haiteksti, June2009
- Anja Snellman, Äiti ja koira, June2009
- Dean Koontz, Kuiskauksia, June2009
- Ben Elton, Popcorn, July2009
- Sofi Oksanen, Puhdistus, July2009
- Jilliannne Hoffman, Morfeus, July2009
- Sara Harris/Barbara Mosallai Bell, Riikinkukkoprinsessa, July2009
- Danuta Reah, Hiljaiset puistot, August2009
- Sophie Kinsella, Himoshoppaaja vierailla mailla, August2009
- Torgrim Eggen, Sisustaja
- Stephenie Meyer, Houkutus, September2009
- Olov Svedelid, Myrskyn silmä, October2009
- Mary Higgins Clark, Isän tyttö, December2009
- Danuta Reah, Pimeän Enkelit, December2009

2008:
- Stephen King, Kirjoittamisesta, July2008
- Anna-Leena Härkönen, Juhannusvieras, July2008
- Anna-Leena Härkönen, Palele porvari, July2008
- Anja Snellman, eläinkaupan tytöt, August2008
- Sauli Niinistö, Viiden vuoden yksinäisyys, August2008
- Dean Koontz, Odd Thomas, August2008

6 kommenttia:

  1. Samoja mietteitä lukemisesta. Dekkarifani olen henkeen ja vereen. Kävin katsomassa sen listan ja yli puolet olen lukenut ja sinun listaltasi myös yli puolet, ei mikään huono saavutus :)..oli siellä sellaisiakin joita en mieti lukevani ja oli hyviä vinkkejäkin.Kiitos! Jos sinua kiinnostaa tule blogeihini seuraamaan mitä kirjoitan,ja puuhailen ne löytyvät päälogistani yläpalkista. Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, pitää ehdottomasti tulla kurkistamaan blogiasi!

      Koetan aina lukea välillä ihan 'asiaakin', mutta hyvä dekkari on kuitenkin aina hyvä dekkari! ;)

      Poista
  2. Vuosia sitten luin ihan älyttömästi kirjoja, olin vielä silloin työelämässä. Nyt ovat kirjat hävinneet voisko sanoa tyystin elämästäni.
    Nyt on tää bloggailu/lukeminen, käsityöt. Jonkun kirjan sentään olen lukenut viime vuonna. Kun on oikein mielenkiintoinen luen sen samana päivänä.......joskus aamuyöhön.
    Pitäis taas lukea edes muutama kirja tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää kirjaa ei meinaa malttaa laskea käsistään - jotkut tulee luettua illassa tai kahdessa! Ja aina työmatkoilla hotellissa iltoja istuessa pitää mukana olla parikin pokkaria, ettei kesken lopu. Nykyisin tosin meinaa ainoat lukuhetket jäädä nukkumaanmenoon - tosin kirjan kanssa on mukava rauhoittua peittojen alle unta odottelemaan.

      Poista
  3. Ihailen ihmisiä, jotka jaksavat lukea. Itselleni tulee päänsärky, joten lukeminen on jäänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä osaisi kuvitella elämää ilman kirjoja - siis toista todellisuutta, jonne uppoutua ja unohtaa arjen murheet, kiireet ja stressi! Hyvän kirjan lukemista voisi verrata jopa elokuvan katsomiseen; muu maailma ympäriltä unohtuu ja tapahtumat voi nähdä kirkaasti mielessään, kuin elokuvaa katsoessa.
      ...Tästä syystä tosin en voi katsoa yleensä lukemiini kirjoihin perustuvia elokuvia, sillä olen jo itse luonut tietyn mielikuvan hahmoista, ja harvoin elokuvien henkilöt vastaavat ajatustani!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...