sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Äiti-poika -laatuaikaa ja vinkkejä Helsinkiin matkaavalle

Olemme isomman pojan kanssa muodostaneet yhteisen perinteen viettää kahden kesken laatuaikaa viikonlopun mittaisen reissun merkeissä. Perinne sai alkunsa pari vuotta sitten, kun pikkuveli ilmoitteli tulostaan, ja kerran kesässä ja kerran talvessa olemme suunnanneet tiemme Helsinkiin - pojan itsensä valitsemiin puuhiin.

Kesällä kävimme seikkailemassa Suomenlinnassa, missä osallistuimme Kuninkaan kadonneen kruunun etsintäseikkailuun (interaktiivinen lastenteatteri, jonka näyttämönä toimi Suomenlinna ja rooleissa näyttelijöiden lisäksi lapset - pääroolissa kuninkaana Santeri Kinnunen) ja tutkimme luolia ja käytäviä taskulamppujen kanssa.

Vuoden takaisen, myöskin jouluisen, äiti-poika -viikonlopun tunnelmiin pääset tästä; KLIK.


Tänä vuonna majoituimme aivan Helsingin keskustaan, Scandic Marskiin, joka oli loistavalla sijainnilla näin kaupungilla lapsen kanssa paljon liikkuessa - helppo poiketa välillä hotellille ottamaan lepoa, tai tuomaan vaikka ostoskassit, jos vahingossa jotain sattui kaupungilta mukaan tarttumaan... ;)

Emme juurikaan olleet suunnitelleet tämän kertaista reissua etukäteen; ainoastaan perinteinen Stockmannin jouluikkunoiden ihastelu oli listalla. Saimmekin perjantaina illalla mummulta vinkin Helsingin Taidemuseossa (HAM) olevasta japanilaisen Yayoi Kusaman In Infinity -näyttelystä (Tennispalatsi, Eteläinen Rautatienkatu 8). Näyttely on esillä 22.1.2017 asti.




Tutustumme pojan kanssa aina mahdollisuuksien mukaan erilaisiin museoihin ja näyttelyihin, ja varsinkin näin harmaan, synkän joulukuun piristykseksi tämä näyttely äänestettiin pojan kanssa tämän talven reissun suosikkijutuksi! :)

Aikuisille näyttely avautuu ehkä hieman eri tavalla kuin lapsille - kuten alla oleva 'Phalli's Field' -installaatio, mutta värikkäät ja leikkisät maalaukset ja veistokset hauskuuttivat runsasta lapsiyleisöä! ;)

Lisäksi näyttelyssä saa kuvata (ilman salamaa), joten tässä värikylläisessä ympäristössä riitti pojallekin valokuvattavaa.

**Vinkvink: Alle 18-vuotiaat pääsevät näyttelyyn ilmaiseksi, aikuiset 10€/8€/hlö.



...Tajusin muuten vasta tuonne 'Phallis Field' -installaatiotilaan jonottaessani, että mitä symbooleja tila oli pullollaan (luin odotellessa esittelyä seinältä), ja siinä sitten naurahdin posket punertaen edessä jonottaville rouville, että 'mummu kyllä lupaili meille hattivatteja'... Vanhempi rouva hymyili lempeästi todeten, että 'no eikös ne melkoisia hattivatteja ole...' :D *Tirskahdus*

Tämä alempi kuva on otettu 'Mirror Room (Pumpkin)' -installaatiosta, jossa keltaisessa, pilkullisessa huoneessa oli sisällä peiliseinäinen kuutio. Tuon kuution yhdellä seinämällä oli pieni ikkuna, josta pääsi kurkistamaan peilikuution sisälle rakennettuun tilaan. Silmät sikkuralla jonotettiin vuoroamme kurkistaa. :)


Näitä kurkistuskuutioita löytyi enemmänkin näyttelystä - tämän kuution toiselta puolelta saattoi joku kurkistaa takaisin. ;)


Oma suosikkini näyttelyssä oli 'Hymn of Life' -installaatio. Värejään vaihtavassa, heijastavia pintoja sisältävässä tilassa tuntui kuin olisi leijunut jossakin taikamaailmassa. Psykedeelinen, mutta oudolla tavalla (ainakin) minua rauhoittava, unenomainen tila.



''Sisäinen todellisuus, hallusinaatiot, pelot ja pakkomielteet ovat Kusaman taiteen lähtökohtia. Keskeistä hänen taiteessaan on äärettömyys, toisto ja halu sulautua maailmaan.''


Installaatiot olivat ehkä kaikkein houkuttelevimpia lapsille, mutta itse nautin myös Kusaman maalauksista valtavasti. Kusama onkin todella monipuolinen taiteilija, ja tässä yli 200 teoksen näyttelyssä olikin esillä tilataideteosten ohella myös mm. veistoksia ja maalauksia.

Ihanan inspiroivaa värien käyttöä - teki mieli heti kaivaa omatkin maalausvälineet varastosta ja luoda jotain räväkkää!


Samalla lipulla pääset myös tutustumaan HAM:issa esillä olevaan Tove Jansson -näyttelyyn. Piipahdimme näyttelyssä nopeasti ja teimme pintapuolisen kierroksen. Saattoi nimittäin olla, että ensin kierretty, erittäin värikylläs In Infinity -näyttely sai lapsen taidenälän tyydytettyä toviksi... :)


Mitä muuta viikonloppumme piti sisällään...? Laiskottelua hotellilla ja herkuttelua, mässyruokaa, leluostoksilla kiertelyä (pitihän pikkuveljelle pieni tuliainen löytää) - ja se kaikkein tärkein; Stockmannin satu- ja jouluikkunoiden ihastelu! :)

...Tosin nyt täytyy myöntää, että pienoinen pettymys oli huomata, että joulusomistukset olivat tänä vuonna kutistuneet yhteen ikkunaan. Lueskelin Stockmannin nettisivuilta, että ilmeisesti Stocka joka vuosi somistaakin vain yhden ikkunan, ja muut mahdolliset somistukset ovat olleet yhteistyökumppaneiden toteuttamia.

Viime vuotinen Lego -ikkuna oli huikea kokonaisuus - muistatteko sen?

Tässäpä maistiaisia joulun 2016 ikkunasta:


...Ja tietenkin kävimme ihmettelemässä vastapäisen Elisa -myymälän Mikael Gabriel -hologrammia ja laittamassa sen laulamaan... :)


Ja vielä loppuun tämän reissuviikonlopun ensimmäinen pysähdyspaikkamme; Koiramessut Messukeskuksessa! :)

...Vähän miehen kanssa pelkäsimme, että kohta pojan valtaa koirakuume - eikä tuo pelko kauhean aiheettomaksi jäänyt; messujen, ja lukuisien koirien rapsuttelun jälkeen poika ilmoittikin olevansa valmis vaihtamaan kissamme koiraan! :D

...Pahoja nämä tällaiset houkutuksia täynnä olevat tapahtumat, pitäisi kokonaan lapsilta kieltää.... :)



Kiva oli käydä, aina mukava pieni irtiotto ottaa ja poistua tutuista nurkista, mutta kylläpä oli ihana myös tulla kotiinkin! <3

....Nyt sitten voidaankin aloittaa ensi kesän äiti-poika -viikonlopun puuhien suunnittelu...! Ehkä suuntaammekin johonkin muuhun kaupunkiin - hulluutta! :D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...