keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Hyasintit, vol.2

Kannoin kotiin ensimmäiset hyasintit jo reippaasti marraskuun puolella, joten jouluisesta tuoksusta oli enää muisto vain, sillä nuo sintit ehtivät jo kukkia, sekä lakastua, hyvissä ajoin ennen jouluun puoltaväliäkään... :)

Kukkakauppaan siis, mars!

Vaihdoin kukkaset aiemmin keittiönpöydälle virittämääni hyasinttiasetelmaan, sekä ostin muutaman 'ylimääräisenkin'. Yksi hyasintti löysi tiensä myös tuomaan joulun eteiskäytäväämmekin, raksalta löydettyyn Raija Uosikkisen suunnittelemaan Kehrä -kahvipannuun.
En tosin raaskinut pistää hyasinttia suoraan emalisen kahvipannun pohjalle, vaan uusiokäytin Ikean tuoksukynttilästä jääneen lasikipon suoja-astiaksi pannun sisälle.
Mieheni mukaan en heitä tarpeeksi käytettyjä tavaroita pois, vaan koetan löytää niille vielä uuden elämän, vaikka usein 'romut' vain jäävätkin kaappeihin pyörimään ja odottelemaan käyttöönottoa. Tavalleni uskollisena en heittänyt myöskään kukinnan lopettaneita hyasintteja menemään. Leikkasin vain terävällä veitsellä lakastuneet kukinnot varsineen poikki ja asetin sipulit varsineen vanhaan emalikulhoon tuomaan väriä keittiöön.
Tämä kulho on kaunis kirppislöytö, taisin maksaa 1,20€, joka odottelee kesää ja pääsyä pihalle yrttiruukuksi! :)
...Tänä vuonna pitkästä aikaa olen löytänyt sen oikean jouluisen tunnelman ja innostunut myös koristelemaan kotiamme jouluun ja talveen tavallista enemmän - liekkö into tarttunut lapsista... ;)



P.s. Nämäkin kuvat löytyvät jo Pinterestista.

2 kommenttia:

  1. Löysin blogisi Huiskulan kautta. Kiva blogi! Liityinkin lukijaksi samantien. Tervetuloa minun blogiini. Minulla on tavallinen omakotitalon puutarha Pohjois-Karjalassa. http://pihakuiskaajanpuutarha.blogspot.fi/
    Hyvää joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja tervetuloa blogini lukijaksi! :)

      Meillä myös tavallinen omakotitalon pihapuutarha täällä etelämmässä, joka tosin ensi kesäksi kokee melkoisia muutoksia - osa kasvimaasta ja kasvihuonekin siirtyvät jo raksan pihamaalle, eli katsotaan kuinka tältä kotipuutarhurilta sujuu tuo kahdessa osoitteessa viljely... :)

      Kiitos blogivinkistä, käyn ehdottomasti tutustumassa blogiisi!

      Rauhaisaa joulun odotusta myös sinulle - ja toivottavasti runsaslumisempaa kuin täällä etelässä! ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...