maanantai 16. marraskuuta 2015

Väliseinien purkamista ja valmistautumista puruimurin saapumiseen = parisuhteen laatuaikaa

Ainakin vielä tässä vaiheeessa projektia jaksaa hymyilyttää - laatuaikaa taas viikonloppuna vietetty raksalla purkutöiden merkeissä! :)
Lauantaina vietettiin lähes kuuden tunnin työpäivä raksalla - vain kerran pidettiin puolisen tuntia taukoa, kun pizzat Mäntsälästä tilattiin ja auton radiosta musiikkia kuunnellen niitä nassutettiin!

Tahti oli kova, mutta kun seuraavan vaiheen deadline on asetettu parin viikon päähän, pitääkin toimia reippaasti! Olenkin sitä mieltä, että pitää asettaa itselle takarajoja eri työvaiheille, vaikkei varsinaista aikataulua olekaan raksaamiselle vielä luotu, sillä sovittujen päivämäärien lähestyessä saa aina enemmän aikaankin.

Meidän takaraja tälle seinälautojen irroittamiselle oli asetettu tälle viikonlopulle. Ensi viikonloppuna olemmekin rennommissa tunnelmissa koko perheen voimin, emmekä edes katso raksalle päin, mutta sitä seuraavaksi  viikonlopuksi on puruimuri jo varattu ja seinien, lattioiden ja välikaton purut poistetaan viimein! Jeij!

Eli lauantaina tosiaan aloitimme hommat keräämällä viimeiset lattioiden purkamisesta jääneet roskat jätesäkkeihin, jotta vain puru jäi lattialle imurointia odottamaan. Sitten revimme seinälaudat irti jokaiselta seinältä (väliseinistä vain toiselta puolelta) sekä poistimme lautojen ja sahanpurun välissä olleet tervapaperit. Homma oli yllättävän nopeaa näin kahdestaan sorkkarautojen ja vasaroiden kanssa riehuen, ja suurin tila, eli tupakeittiö, oli purettu 1,5h!

(Tästä - KLIK - pääset virkistämään muistia ja kurkistamaan valokuvia elokuun alkupuolelta, kun purimme lattialaudat!)

Tässäpä kuvakoostetta urakasta:

Tupakeittiö -tila ennen seinien purkamista:

 Tupakeittiö -tilan seinien purkamista:

Toinen makuuhuone ennen seinien purkamista:
 Toisen makuuhuoneen seinien purkamista:
Ikkunoiden yläpuolelta mies katkaisi lopuksi laudoista palat pois moottorisahalla, jotta purut saatiin ikkunoiden päältäkin pudoteltua alas - alkoi tuossa vaiheessa päivää jo hämärä laskeutumaan raksan sisälle ja viimeiset hommat tehtiin silmiä siristellen.
Välikattoa emme alkaneet purkamaan, ja sen päällä olevien purujen imuroinnin päätimme ratkaista sahaamalla moottorisahalla aukkoja panelointiin imuria varten. Eli emme pura välikattoa ja tiputa puruja asuinkerroksen lattialle, vaan imuroimme ensin purut katolta pois ja puramme sitten talven aikana ajan kanssa paneloinnin irti. ...Missä muuten onkin askarreltavaa, sillä jokainen paneeli on naulatta kiinni useilla isoilla nauloilla... Phuuh....

Melkoinen kasa puutavaraa kertyi taas pihamaalle... Nämä olisikin vielä kannettava syrjemmälle talon viereltä ennen puruimurin saapumista raksalle, eli voi taas jättää joku päivä salille menon väliin hyvästä syystä! ;)
Nyt sitten hikoilusta ja avonaisten ikkunoiden äärellä syksykelissä huppari päällä pyörimisestä sainkin kivan pienen vilustumisen, ja tämä viikko menee sekä kipeitä lihaksia että flunssantynkää parannellessa... Mutta kyllä vaan on hyvä mieli lauantain lopputuloksesta - voimme sanoa antaneemme taas kaikkemme tälle projektille! :)

Hyvä meidän tiimi! <3

2 kommenttia:

  1. Herää kysymys että miksi kaikki laudoitukset piti purkaa ja purut imuroida pois?! Puru on ihan kelpo eriste vielä nykyäänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, puruhan on erittäin kelpo eriste tosiaan edelleen, mutta tässä meidän kohteessa oli jo tiedossa, että osa puruista on päässyt kostumaan, samoin kuin joitakin rungon osia, jotka myös vaihdetaan uusiin. Ja kun tästä kotia perheellemme teemme, pelaamme näiden kanssa varman päälle ja käymme läpi jokaisen nurkan, ettei kosteutta vain pääse minnekään jäämään. Ja nuo sisäseinätkin vaihtavat hieman paikkaa, joten niistäkin samaan vauhtiin helpointa purut imuroida pois - ja hiirenpesät niiden mukana.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...