Onnea itsenäinen Suomi 100v!

Tässä talossa itsenäisyyspäivä ei ole ainoastaan illan pukuloistoa televisiosta - itse asiassa tänä(kään) vuonna emme edes avanneet televisiota koko iltana. Muutaman asut kurkkasin iltapäivälehtien nettisivuilta, mutta nyt täytyy tunnustaa, että vaatealan ihmisenä olen harvinaisen vähän kiinnostunut tuosta puolesta tätä juhlapäivää.

Täällä vietettiin aamu rauhakseltaan, ulkoiltiin yhdessä koko perheen voimin ja otettiin päiväunia. Illan hämärtyessä suunnattiin isolle kylälle Mäntsälään ja isomman pojan kanssa sytytettiin sankarihaudalle kaksi kynttilää; toinen ukilleni (isäni isälle) ja toinen mummoni (isäni äidin) veljelle, jotka molemmat taistelivat rintamalla, ja jotka selvisivät lopulta kotiin sodasta.

Tosin mummoni veli kuoli joitakin vuosia sodan päättymisen jälkeen, ja ukkinikin ehti nukkua pois hieman ennen syntymääni. Kumpaakaan en siis koskaan ehtinyt tapaamaan, mutta joista olen kuullut niin paljon tarinoita isältäni, että lähes tunnen heidät.

Yksi itsenäisyyspäivän perinteistäni on kaivaa esiin ukkini vanha puulaatikko, johon hän on aikoinaan kerännyt vanhoja valokuviaan. Osa kuvista on varmasti vuosien saatossa hävinnyt matkalle ja ilmeisesti mummonikin tarkoituksella hävittänyt osan rintama-ajan kuvista, mutta tämä isäni luo päätynyt laatikko on pysynyt hyvässä tallessa - ja siirtynyt vuosia sitten jo minun mukanani kulkemaan.

Ukkini sodasta saamat mitallit ovat ehkä jossain vaiheessa siirtyneet jonkun setäni haltuun, sillä niistä isällänikään ei ole tietoa, mutta ainakin osa todistuksista ja muista tuon ajan virallisista papereista löytyi vuosia sitten isäni ullakolta.

Haaveilen, että mitallit myös löytyisivät joskus ja saisin ne yhdistettyä tähän samaan ukin jäämistöön - mielellään vaikka nostettua ne jotenkin kauniisti esillekin kodissamme.

Ukkini, Abel 'Aapeli', syntyi 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Isäni kertoman mukaan Aapeli oli mukava mies, ehkä jopa hieman turhankin leppoisa, ja mummoni, Aili, piti rotia koko talon miesväelle.

...Vanhempani aina nauravatkin, että minusta on tullut mummo-Miettinen (mummoni tyttönimi), sillä kaikki temperamentti ja topakkuus tulee kuulemma mummoni suvun puolelta. :)

Isäni syntyi esikoisena sodan alla vuonna 1938, lähes tarkalleen vuosi ennen sodan syttymistä. Iso kunnioitus mummollenikin, joka jäi nuorena pienen lapsen kanssa kotirintamalle odottamaan sotaan lähteneen miehensä paluuta.

Ukkini onneksi tosiaan palasi sodasta lopulta ja ehjänä, ja isäni perheeseen syntyi vielä neljä muutakin poikaa.

Tämä alla oleva valokuva on ehdottomasti suosikkini ukkini muistojen joukosta; siinä pellolla istuu ukkini ja hänen sylissään pieni isäni. Pikkuisen koosta veikkaisin, että kuva on otettu joskus vuonna 1939, ennen sodan syttymistä.

Ukkini sotakertomuksia olen kuullut isältäni jokusen, mutta ehkä eniten kerrottu on erään joukon pelastuminen väijytykseen joutumiselta; oli tullut ohjeistus marssia pimeän aikaan, eikä tulta saanut missään tapauksessa sytyttää, ettei joukon sijainti paljastuisi viholliselle. Ohjeistuksesta huolimatta eräs sotilas laittoi kuitenkin joukon kärjessä tupakaksi, ja saman tien tupakan sytyttyä oli tarkka-ampujan luoti osunut sotilasta silmään.

Onni onnettomuudessa oli tuo kyseinen sotilas selvinnyt hengissä ampumisesta, ja samalla omalla onnettomuudellaan pelastanut koko joukon varmalta kuolemalta.

Näissä ukkini valokuvissa ehkä kaikkein arvokkainta ovat nuo hänen kirjoittamansa tekstit kuvien taustalle. Ilman niitä eivät kuvat aukeaisi näin lähes 80 vuotta myöhemmin hänen lapsenlapselleen - ja vielä seuraavillekin sukupolville.

Osa teksteistä myös kuvaa sotilaiden tunnelmia ja ajatuksia noilta vuosilta...

Tänä vuonna toteutin yhden jo pitkään hautuneista suunnitelmistani; eräs ukkini todistus kunniamerkistä pääsi kehyksiin ja nousi kotimme seinälle. Olin haaveillut tästä jo pitkään, mutta vasta nyt tässä vanhassa talossa tuo todistus löysi paikkansa.

Todistuksen viereen nostin myös  mummoni veljen rintamalla iltapuhteina veistämän puukontupen, johon isäni on tehnyt käsityönä uuden puukon. Moninkertainen tunnearvo siis!

Mitä minulle Suomen itsenäisyys merkitsee?

Se merkitsee mahdollisuutta luvata lapsilleni, että heistä voi tulla isona ihan mitä he ikinä haluavat olla. Ainoastaan heidän omalla intohimollaan, sitoutumisella, ahkeruudella ja työllään on merkitystä menestymiseen mitä ikinä he haluavatkaan tehdä.

Se merkitsee vapautta valita itse mitä minä edustan, millainen minä haluan olla ja millaisia arvoja haluan lapsilleni opettaa.

Se merkitsee vapautta valita mihin uskon, ja sitouttaa myös kunnioittamaan sitä mihin toiset uskovat. Se merkitsee mahdollisuutta uskoa itseeni, omiin kykyihini, omiin voimavaroihini ja rajattomiin mahdollisuuksiin.

Se merkitsee mahdollisuutta työskennellä valitsemallani alalla, mahdollisuutta opiskella niin paljon kuin ikinä haluan tietoa ottaa vastaan, kehittää osaamistani ja toteuttaa itseäni parhaaksi katsomallani tavalla.

Se merkitsee vapautta olla itsenäinen, päättää omista asioistani ja olla kenestäkään riippumaton.

Se mahdollistaa tasa-arvoisuuden parisuhteessa. Se mahdollistaa tasa-arvoisuuden työelämässä. Se mahdollistaa minun edistää tasa-arvoisuutta, ja tuoda julki näkemykseni ja kantani.

Se merkitsee sitä, että saan herättää lapseni joka ikinen aamu hyvään, tasaiseen ja rauhalliseen elämään. Elämään ilman pelkoa, elämään ilman nälkää, janoa ja sotaa.

Se merkitsee ennen kaikkea suurta kiitollisuutta kaikkia niitä veteraaneja kohtaan, jotka taistelivat itsenäisen Suomen puolesta!

Hyvää itsenäisyyspäivää, 100 vuotias Suomi!