Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaupallinen yhteistyö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaupallinen yhteistyö. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Räävittömän kakaran päivä prinsessana - rohkeita poistumisia mukavuusalueelta


KAUPALLINEN YHTEISTYÖ // Tarja Sirkiä

Sain tovi sitten Keski-Uudenmaan Blogien, Kublon, kautta kunnian päästä nauttimaan päivästä prinsessana valokuvaaja Tarja Sirkiän studiolle Kellokosken kauniiseen ruukkimiljööseen.

Jännitin valokuvaus hieman etukäteen, sillä kaikki minut tuntevat tietävät, että nautin paikastani kameran takana - en niinkään kuvauksen kohteena olosta. Tämän arkailun tunnistan aikuisiän myötä tulleeksi (turhaksi) itseni tarkkailuksi ja tiedostamiseksi, sillä lapsena viihdyin harrasteteatterin lavalla ja koulun näyttämöllä, mutta viime vuosina jopa isommalle tiimille puhuminen on saattanut aiheuttaa jännitystä. Toki pienessä paineessa pääsee parhaimpiin suorituksiin, uskon mä, mutta onhan siellä omalla mukavuusalueella vain niin helppoa piileskellä!

Uudessa roolissani työelämässäni joudun entistä useammin puhumaan yleisölle - ihan vaikka vain kiitospuheiden myötä, kun tiimiläisellä täyttyy pyöreitä palvelusvuosia. Small talk ei tunnu enää luontevalle suuhuni, sillä vanhetessa olen alkanut - tiedostaen ja tiedostamattakin - vetää mutkia suoriksi ja yksinkertaistaa elämää.


Miksi käyttää aikaa pölinää, jonka sisältö on höttöä, eikä suoraan sanottuna lopulta kiinnosta kumpaakaan, mutta vie aikaa itse asialta?

Joudun siis tarkoituksella harjoittamaan tuotakin taitoa ja lyömään itseäni tilanteisiin, joissa en voi piiloutua faktojen ja konkreettisten teemojen taakse, vaan maltan leppoisasti pysähtyä vaikka päivittelemään säätä.

...Luulisi olevan helppoa vanhalle savolaiselle, mutta näköjään vuosikymmenet Hämeessä ja Uudellamaalla ovat tehneet tehtävänsä!


Ehkä siksikin olen viime aikoina haastanut itseäni osallistumaan kaikenlaisiin tempauksiin, joissa joudun laittamaan itseäni henkisesti koetukselle. Voin todeta, että fyysinen haastaminen on huomattavasti vähemmän kuormittavaa!

Yksi tällaisista haasteista saapui ennen kesälomia Kublon kautta. Tartuin haasteeseen heti, ennen kuin ehdin aloittaa turhan liiallisen pohdiskelun ja empimisen, kun valokuvaaja Tarja Sirkiä etsi aikuisia, 30+ naisia henkilökuvauksia varten. '30+ nainen' - BINGO! ...Tuosta 'aikuisesta' voidaan olla montaa mieltä... ;)

Olemme miehen kanssa kovasti pohtineet sitä, miten voi olla, ettei henkinen ikä ja numero-ikä täsmää mitenkään?!

Tiedättekö minkä ikäiseksi tunnen itseni?

Kyllä, palttiarallaa tällaiseksi edelleen:


Henkisen, kurahousut kainaloissa asti virnuilevan kakaran kulkeminen mukana päivittäin on mielestäni se elämän suola, joka pitää mielen virkeänä ja liian vakavoitumisen kaukana! 

Tuo samainen kuriton kakara on se ärsyttävä kyseenalaistaja, joka ei suostu purematta nielemään palavereissa niitä asioita, jotka ovat ristiriidassa logiikkani ja oppimani kanssa. Haastaa, kysyy tyhmiä - ja oppii alati uutta!

Syytän sisäistä lastani kaikesta kärsimättömyydestäni ja siitä, että liian usein menen kolmevuotiaan lapseni tasolle täydellä tunteella. Unohdan liian usein, että olen se aikuinen tässä taloudessa - niin hyvässä kuin pahassakin. Välillä mökötän ja kiukuttelen, kun mies on syönyt viimeisen suklaapalan kaapista, mutta toisaalta minua ei nolota heittäytyä pelleilemään muksujen kanssa - edes julkisella paikalla, kun lapset toivoisivat, etten olisi se 'nolo mutsi'.

...Sen verran olen sentään kasvanut, etten ottanut pienemmästä pojastani kesäistä mallia ja heittäytynyt nudisti -asetuksilla tuonne takapihan trampoliinille. Veikkaan, että naapureilla oli kestämistä jo poikanikin kanssa.... :D

Vaikka jännitin valokuvausta ja ennakko-odotukseni oli, etten takuulla osaisi olla luontevasti kuvattavana, oli kokemus aivan päinvastainen! Tarjan ohjattavana oli todella helppoa asettua kameran eteen - tunnelma studiolla oli muutenkin sekä valmistelujen että itse kuvaustenkin aikana niin kotoisa ja leppoisa, että huomasin N A U T T I V A N I  päivästä huomion keskipisteenä!


Ollessani Salon LK:n uskomattoman taitavan kampaaja-maskeeraaja Laura Simulan käsittelyssä tajusin yllättäen, etten itse asiassa ole koskaan aiemmin ollut kenenkään toisen meikattavana! Ja että kampauksen olen teettänyt ammattilaisella ainoastaan Wanhojen tansseihin palttiarallaa 18 vuotta sitten, sekä Lahden Kaupungin itsenäisyyspäivän vastaanotolle kahdeksan vuotta sitten...

Olo oli näiden oivallusten jälkeen entistä enemmän kuin prinsessalla - ihanaa hemmottelua!

Olen niin onnellinen näistä kahdesta valokuvasta - ne ovat ehdottomat suosikkini monen muunkin onnistuneen joukosta!

Näihin tallentui mielestäni oivallisesti aikuinen Satu, josta pilkahtelee se rääväsuisen kakaran särmäkkyys.

Kiitos Tarja ja Laura tästä mahtavasta päivästä sekä unohtumattomasta kokemuksesta! 



********
...Pssst,

Toinen itseni haastaminen on tulossa lokakuussa julkisen puhumisen muodossa Hyvinkäällä, mutta tuosta kublolaisten tapahtumasta lisää myöhemmin - kannattaa seurata Villa Kotirannan Facebook sivustoa, minne linkkaan pikemmiten kutsun kuulemaan lisää aiheesta bloggaaminen.

Jos pääset paikalle, saa ehdottomasti tulla nykäisemään hihasta ja haastamaan minua juttutuokion merkeissä! :)

maanantai 20. elokuuta 2018

Linjalattiakaivolla käyttömukavuutta kylpyhuoneeseen - estetiikkaa unohtamatta!


KAUPALLINEN YHTEISTYÖ // NETRAUTA

Pienin askelin remonttimme valmistuu - onhan tässä talossa asuttu jo lokakuussa vuoden verran - kun keskeneräisiin kohtiin löytyy ne täydelliset ratkaisut!

...Tätä taloa remontoidessa en ole halunnut hankkia tilapäisratkaisuja, vaan suosiolla etsinyt lopullisia, juuri niitä oikealta tuntuvia yksityiskohtia. Välillä oikean vaihtoehdon löytyminen saattaa toki kestää tovin... 


Tämä yläkerran wc- ja suihkutila on yksi talomme viimeisistä tiloista, johon on huolella valittu elementtejä - ja edelleen muutama olennainen osa puuttuu; katossa ei ole valaisinta (ainoastaan  tunnelmavaloa antava led-valosarja upotettuna kattopaneeleihin) eikä suihkuseinää.

Kuten moni muukin keskeneräinen työ, tässäkin yhden palasen ratkeaminen avaisi ratkaisun seuraavaan ongelmaan; sopivan suihkuseinän löytyminen määrittelisi kattovalaisimelle maksimimitat, eli ennen suihkuseinää en voi valaisinta edes etsiä.

Toki tiedän tasan tarkalleen mitä haluan; messinkisin yksityiskohdin valkoista lasia olevan riippuvalaisimen - siis sellaisen aidosti vanhan vintage -valaisimen. Tähän kylpyhuoneeseen ei plafondi pääse eksymään!


Yksi pieni yksityiskohta - ja lopulta kuitenkin melko olennainen sellainen - johon löysimme vihdoin meille täydellisen ratkaisun, oli suihkutilan seinän viereen sijoittuvan linjalattiakaivon ritilä. 

...Voisi kuvitella helpoksikin valinnaksi, mutta eipä vain ole, kun on riittävän kranttu oman kotinsa sisustaja.... ;)




Päädyimme seinustalle sijoittuvaan, suorakaiteen muotoiseen linjalattiakaivoon pääasiassa lattialaatan monimuotoisuuden vuoksi; kurvikkaaseen Pukkilan Curvytile -laattaan en tahtonut keskelle lattiaa laatan kaunista kuviota rikkomaan perinteistä pyöreää tai neliskanttista ritilän kantta.

...Ja toisaalta mieskin oli tyytyväisempi tähän ratkaisuun, sillä hän joutui laskemaan laattojen jakoa ja näpertämään viemärin ympärille leikattuja laatanpaloja. Linjalattiakaivo myös helpottaa lattian kallistusten suuntaamista.

Lattiakaivon leveys on 80cm, ja se keskitettiin ~1m levyiseen suihkutilaan. Tuossa alakuvassa näkyykin suora sauma wc-paperikorin vieressä, joka johtuu suihkutilan ja wc-puolen pienestä tasoerosta - ja johon suihkuseinä ovineen on sijoittumassa.


Lattiakaivo, Purus Design Linja 800 75mm, hankittiin aikoinaan jo wc- ja suihkutilan remontin aikana, mutta ritilän etsintä jäi roikkumaan muiden remonttikiireiden ja ihan vain arjen touhujen keskellä.

Iso kiitos siis Netrauta.fi! Heidän valikoimastaan löytyi vihdoin meille täydellinen Purus Desing Linja 800 Aita -ritilä.


Moderni ja selkeälinjainen Purus Rib -ritilä suorilla vesiaukoilla valikoitui nopeasti kylpyhuoneeseemme sopivaksi; kurvikas lattialaatta kaipasi ryhdikästä ritilää, ja tiililadottu Metro -seinälaatta taas suoria linjoja kaverikseen.

Kiiltävän valkoisen seinälaatan ja mattaharmaan lattialaatan seurana messinkinen suihkuhana - ja tilan muut messinkiyksityiskohdat - tuo tilaan lämpöä ja vanhan ajan tunnelmaa. Mutta vaikka suihku onkin sävyltään messinkinen, tuo ruostumattomasta teräksestä oleva ritilä sointuu täydellisesti Curvytile Grey -laattaan - ja on näin ollen entistäkin huomaamattomampi!


Lattiakaivon - ja ritilän eritoten - tulee mielestäni olla mahdollisimman huomaamaton: Se ei saa viedä huomiota kauniilta laattapinnalta tai muilta tilan sisustuksellisilta yksityiskohdilta.

Ja toisaalta, ritilän tulee olla linjassaan kylpyhuoneen materiaalien kanssa ja ulkonäöltään miellyttävä, sillä ellet piilota lattiakaivoa kalusteen alle, se osuu silmiin päivittäin.

Olen niin tyytyväinen, että päädyimme valinnassamme aikoinaan tähän linjalattiakaivoon ja niin onnellinen tästä Purus Rib -ritilästä, sillä näissä täyttyvät nuo molemmat vaateet; huomaamattomuus ja miellyttävä ulkonäkö!


Mutta tiedätkö mikä on minun mielestäni tämän linjalattiakaivon paras puoli?

...Se, että suihkussa käydessä ei tarvitse vahingossakaan seisoa lattiakaivon päällä, vaan jalkojen alla on aina ihanan samettinen lattialaatta!


lauantai 11. elokuuta 2018

Apua, meillä on puutarha!


KAUPALLINEN YHTEISTYÖ // KUSTANNUS-MÄKELÄ

Keväällä tuskaillessani tulevaa puutarhakautta ja tiedossa ollutta valtavaa työmäärää kasvimaan muokkauksen merkeissä, kopsahti postilaatikkooni täydellinen kirja: Erik Sidenbladh 'Apua, meillä on puutarha!'.

Kirjan nimi osui täydellisesti keväisiin fiiliksiini:

'Meillä on piha kuin työmaa ja tuolla tontin laidalla kasvimaa - kumpikaan ei tule olemaan millään muotoa valmis vielä moneen kesään... Miten käännän perunamaan oikein? Miten ja minne komposti? Mitä pensaita, mitä perennoja, mitä kesäkukkia pihaan istuttaisin? Mitkä köynnöslajit sopisivat meidän tarpeisiimme? Entä ruusut - mikä ruusu sopisi talon varjoisalla puolelle ja kasvaisi riittävän korkeaksi? Apua!'


Tämän kirjan kanssa selvisin voitokkaasti läpi tämän kesäkauden ja monia listallani olleita ongelmia on nyt ratkaistu: Puutarhasta löytyy nyt järjettömän kokoisia perunoita tuottava perunamaa, joka miehen kanssa käännettiin hartiavoimin. Pienen pihakiven reunalla kasvavat vaaleanpunaisena kukkivat angervot. Kesäkukkaset ovat houkutelleen pölyttäjiä ja perhosia puutarhaan läpi kesän.

Jopa kompostoriakin on alettu aktiivisesti selvittämään - mikä olisikaan meidän perheelle oikeanlainen ja -kokoinen?


Parasta tässä kirjassa oli kerrontatapa; Kirjailija on itse kokenut kotipuutarhuri jo 35 vuoden kokemuksella ja hän osaa kertoa havainnoistaan, onnistumisistaan ja - mikä tärkeintä - epäonnistumisistaan todella selkeästi ja rehellisesti.

Kirjaa kahvikupin äärellä lukiessa tuntui kuin olisin istunut oman isäni kanssa juttelemassa puutarhanhoidosta ja hän olisi minua opastanut omilla kokemuksillaan.

Hymyilin leveästi, kun kirjailija itsekin kertoi tietävänsä, kuinka jokin asia oikeasti tulisi tehdä, mutta hänkään ei silti ole yrityksistä huolimatta onnistunut. Ihanan armollista!  



Yksi esimerkki ohjeesta, joka kirjasta jäi meille käyttöön tulevillekin vuosille, koski vanhan omenapuun leikkaamista; perinteisen kevätleikkauksen sijaan kirjailija suositteli venyttämään leikkaamista myöhemmäksi, kukinnan jälkeiseen aikaan.

''Puiden kasvu on voimakkainta keväällä, joten nykyään ajatellaan, että kevättalven leikkaukset aiheuttavat runsasta versokasvua, jolloin suurin osa uusista versoista on heikkoja, ns. vesiversoja. Siinä mielessä olisi parasta leikata hedelmäpuut keskikesän jälkeen, heinä-elokuun vaihteessa. Saman kesän versoja voi poistaa jo aiemmin, sillä ne olisi hyvä napsia pois mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.'

Pitääkin siis kaivaa kohta oksasakset ja saha esiin - olemme miehen kanssa katselleet, että kunhan sato on omista vanhoista omenapuista kerätty, täytyy ainakin kaksi suurta oksaa sahata poikki. Täydessä lehdessä olevasta omenapuusta on myös helpompaa löytää ne kuolleet, poistettavat oksat, kuin keväisestä puusta, johon edes silmut eivät ole kunnolla ilmestyneet.


Tämä kirja on aivan loistava lahjaidea tupaantuliaisiin, kun uudessa kodissa on vanha pihapiiri; kirja sopii niin vasta-alkajille, kuin jo kokeneemmillekin kotipuutarhureille ja antaa todella helppotajuisia ohjeita mm. vanhan, jo rehoittumaankin päässeen pihapiirin haltuunottoon ja muokkaamiseen unelmien puutarhaksi.

Minulle erityistä haastetta on tuonut sopivien ja H E L P P O H O I T O I S TE N, ns. varmojen lajikkeiden löytäminen ja valitseminen omaan pihaan. Siksipä hiirenkorvilla ja post-it -lapuilla ovat merkittyinä sivut, joilta löytyy listattuina mm. 8 hyvää maanpeitekasvia, 7 hyvää puutarhapuuta, 10 hyvää pensasta, 8 hyvää köynnöskasvia, 14 hyvää perennaa, 10 hyvää kylvökukkaa...

Näiden kuvan ja napakan esittelyn kera varustettujen listojen kanssa on helppoa päästä vauhtiin ja löytää omiin tarpeisiin ja mieltymyksiin soveltuvia lajikkeita - vaikka elämäsi ensimmäiseen perennapenkkiin!


Tiedän, että syksyn edetessä tämä kirja on edelleen käsien ulottuvilla ja selauksessa lähes päivittäin, sillä kirjan lopusta löytyy kuukausitasolla kirjoitetut muistilistat, mitä puutarhassa ja pihassa olisi aika tehdä.

Elokuun kohdalle on listattu mm. havukasvien istuttamista, uuden nurmikon kylvämistä, omenapuiden oksien tukemista sekä marjapensaiden harventamista.

...Ja veikkaan, että kevättalvella taas nostan kirjan hyllystä sohvapöydälle etsiessäni talven aikana lumeen hautautunutta puutarhainnostustani! ;)


sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Pihapiiri -messut 2018 // Piha-alueet


KAUPALLINEN YHTEISTYÖ // LAHDEN MESSUT

Tänään luvassa pikaiset tervehdykset eilisen Pihapiiri -messuvisiitin merkeissä. Pikaiset siksi, että tämä(kin) sunnuntai on aikataulutettu iltaan asti ja pian alkavat isomman pojan kaverisynttäritouhut haukkaavatkin melkoisen viipaleen päivän tunneista. :)

...Hieman myöhässä nuo synttärijuhlinnat, kun poika täytti vuosia reilu kuukausi sitten, mutta yllättävän haastavaa saada viiden perheen aikataulut täsmäämään useamman tunnin touhuamiselle lyhemmällä varoitusajalla.

Piipahdin eilen tosiaan viettämässä hetken omaa laatuaikaa Lahdessa - perheemme miehet yksissä tuumin päättivät jättää tällä kertaa puutarha- ja pihateemaisen tapahtuman väliin ja pysytellä kotosalla. ...Tosin ihan kamalasti en tainnut edes koettaa houkutellakaan, vaan otin ilolla vastaan pienen palan rauhaa. ;)


Kävin viimeksi Pihapiiri -messuilla 2016, ja verraten tuohon kokemukseen, on tapahtuma muuttunut todella paljon ja ehdottomasti parempaan suuntaan; esillepanot olivat todella laadukkaita ja mielenkiintoisia, samoin messuohjelma. Paikallisia yrityksiä oli tapahtumassa runsaasti - en edes tiennyt lähialueella olevan niin monta puutarhaa!

Valikoima myös kasvien osalta oli todella laaja ja törmäsin moneen itselleni entuudestaan tuntemattomaan lajikkeeseen sekä vanhoihin perinnekasveihin.


Ihastuin tähän yleiskoristelualueen halkopinoaitaan - jos omistaisin kesämökin, rakentaisin ehdottomasti tällaisen aidan pihapiiriin!

Olen kiusannut miestä uhkailemalla hankkia pihatonttuja tontillemme, mutta ehkäpä piilotankin tällaisia hauskoja yksityiskohtia puutarhaan:


Koska pihaamme suunnitellaan parhaillaan pengerryksiä, kivetyksiä ja kukkapenkkejä, olin näilläkin messuilla haukkana keräämässä talteen kaikki teemaan sopivat ideat.


Omalla ostoslistallani olivat ainoastaan valkoapilan siemenet, mutta päädyinkin lopulta ostamaan kolme vaaleanpunaisin kukkasin kukkivaa angervon juurakkoa yhteensä kymmenellä eurolla (innostuin kyselemään myyjältä istutusohjeita ja hetken juteltuamme hän möikin minulle lopulta kolme juurakkoa kahden hinnalla!) sekä kolme pelargoniaa - elämäni ensimmäiset - niin ollen 3kpl/10€. 

Eilisilta menikin siis istutustouhuissa, kun angervon juurakot piti saada pikaisesti muovipussista pois, istutettua ruukkuihin multaan ja kannettua verannalle odottelemaan lämpimämpiä säitä.

Angervo on lajike, joka kuuluu vahvasti oman lapsuudenkotini pihapiiriin ja ehdottomasti halusin tuoda sen myös oman kotini puutarhaan.


Perinteisiä kukkapenkkejä suunnitellessa on haaveissa myös jokin hieman erikoisempi istutus; ruosteiset kottikärryt, vanhat maitokärryt, tervattu puuvene tai tassuamme olisi ihana! Tähän ideointiin löysin lisää potkua messuilta, minne oli keväisissä vapputunnelmissa luotu erilaisia kukkasomistuksia.


Näitä kukkafarkkuja näkyi jo viime syksynä Lepaa 2017 -tapahtumassa - yhä edelleen aivan ihania!


Tässäpä ensimmäiset kuvat reilun viidenkymmenen otoksen joukosta! :)

Koetan huomenna saada jakoon loput valokuvista, joissa onkin sitten enemmän ideoita ja tunnelmia esimerkiksi terassin tai parvekkeen sisustamiseen. Kerron samalla, mitä muuta ihanaa päätyi ostoskassiini... ;)

Leppoisaa sunnuntaita!

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Hyvän yön toivotuksia sekä yöpymislahjakortin arvonta yhdelle onnekkaalle Hotel Sveitsiin!


KAUPALLINEN YHTEISTYÖ // HOTEL SVEITSI


...Voi mä olisin niin valmis kaatumaan noihin alla olevan valokuvan lakanoihin! 

Vaikka vapaapäivä töistä takana, niin voin kertoa, että tämä vaativin työ, eli uhmaikäisen, voimakastahtoisen lapsen äitinä olo kyllä tyhjentää takin välillä täysin. Voisin siis kerta kaikkiaan kellahtaa tuonne Hotel Sveitsin pehmoiseen petiin tältä seisomalta ja nukahtaa välittömästi! :)


Mutta kuten olette varmasti jo odotelleetkin, arvoinkin ihanan yöpymislahjakortin (kahdelle hengelle) yhdelle teistä lukijoista! :)


Arpaonni (Random.org:in avustuksella) osui nimimerkkiin iina.madeleine!

**Psst, olen sinuun yhteydessä, niin sovitaan lahjakortin toimittamisesta.


Onnea onnea onnea onnea voittajalle ja rentouttavia hetkiä Hotel Sveitsissä!! :)



Kiitos suunnattomasti valtaisasta osallistumisesta arvontaan!! 



Hyvää yötä
ja tsemppiä kaikille
tähän alkaneeseen viikkoon!

Toivottavasti huomenna saadaan sitä luvattua auringonpaistetta koko pimeän talven edestä!

Piipahdus Hotel Rantapuistossa, sekä lahjakortin arvonta sunnuntaibrunssille Ravintola Rantapuistoon


KAUPALLINEN YHTEISTYÖ // RAVINTOLA RANTAPUISTO


Viime viikon kestänyt blogin vuosijuhlahumu alkaa vähitellen rauhoittua - kyllä itselläkin on olo, että tänä vuonna tuli juhlittua oikein huolella! ;)

Ajattelin vielä muistella pienen hetken erästä muistoa vuoden takaa ja vierailuamme Hotel Rantapuistossa huhtikuussa 2016. Tuohon visiittiin liittyy olennaisena osana rauhassa nautittu sunnuntaibrunssi Hotel Rantapuiston tiloissa, jonne arvoin (Random.org:in avustuksella) kahden hengen lahjakortin hetki sitten.

Kurkistetaan vielä muutamin valokuvin tunnelmalliseen Hotel Rantapuistoon, ennen kuin paljastetaan voittaja!

Pssst, lisää valokuvia löytyy yllä olevasta linkistä viime huhtikuun postauksiin.


Annan teille saman vinkin kuin vuosi sitten:

Varaa mukaasi kamera ja huolella aikaa kiertelyyn, niin rakennuksessa kuin Rantapuistoa ympäröivässä luonnossa - paviljonkimaisesti sijoittuvissa rakennussiivissä, lasisine yhdyskäytävineen, riittää ihasteltavaa pidemmäksikin aikaa!

Tällaiselle kaltaiselleni 1960-luvun arkkitehtuurin ja designin ystävälle käyskentely Hotel Rantapuiston tiloissa on yhtä muotoilun juhlaa!


Yövyimme mieheni kanssa kahdenkeskisellä pakomatkallamme remontin kiireistä ja työtaakasta hotellin Seaside -siivessä, aivan meren rannassa - noita mäntyjen kehystämiä maisemia tuli ihasteltua useampikin tovi. 

Tunnelma oli ihanan rauhallinen ja aika pysähtyi.

Täällä oli helppoa unohtaa koko muu maailma!


Tämä alla oleva valokuva kuvaa täydellisesti fiiliksiämme; en muista koska viimeksi remontin aikana olisin hymyillyt näin leveästi! :)


Ja se sunnuntaibrunssi!

Hotellin yhteydessä olevan Ravintola Rantapuiston sunnuntaibrunssille (tarjolla sunnuntaisin klo 12-14) kannattaa saapua nauttimaan hetki hyvän ruuan ääreen ystävien tai perheen kesken.

Samalla voit ihastella merimaisemaa - kesäisin vaikka ravintolan terassilta!


Ja sunnuntaibrunssin päälle suosittelen rauhaisaa  kävelyretkeä Hotel Rantapuiston ympäristössä - vaikka merenrantaa pitkin, kuten mekin vierailullamme teimme.

Kesällä täytyy palata samoihin maisemiin ja jäädä uittelemaan varpaita merivedessä...


Mutta nyt ihanan sunnuntaibrunssi -lahjakortin voittajaan!


Arpaonni suosi tällä kertaa nimimerkkiä Kivalikka!
**Psst, olen sinuun yhteydessä, niin sovitaan lahjakortin toimittamisesta.


Onnea onnea onnea onnea voittajalle ja ihania herkutteluhetkiä!! :) 



Kiitos suunnattomasti valtaisasta osallistumisesta arvontaan!! 


**************


Näin kolmivuotiaan blogin kirjoittajana on helppo hymyillä (toki alla olevan valokuvan hymyyn vaikutti juuri nautitut löylyt Hotel Rantapuiston rantasaunassa, köllöttely paljussa meren rannalla sekä herkullinen Ravintola Rantapuiston illallinen - ja saattoi kuvaajallakin olla osansa asiaan...), sillä mukana tällä matkalla olette te!

Kiitos, että olette kulkeneet kanssamme tätä remontin - ja ajoittaisten pienten hemmotteluhetkien - täyttämää elämäämme. Kiitos, että olette siellä kuulolla, niin blogissa kuin Instagramissakin, ja kiitos jokaisesta ihanasta kommentistanne, joita olette jättäneet! Koetan parhaani mukaan aina myös niihin vastata, mutta välillä arki vie mennessään kiireineen ja aika tietokoneen äärellä jää vähiin. Kiitos siis myös kärsivällisyydestänne ja ymmärryksestänne. <3

Tästä on hyvä jatkaa tätä seikkailua Villa Kotirannassa!



****

Illalla vielä julkaistaan voittaja Hotel Sveitsin yöpymislahjakortin arvontaan, joten pysykäähän kuulolla!

lauantai 7. huhtikuuta 2018

Pako arjesta Hotel Sveitsissä [*ARVONTA*]


KAUPALLINEN YHTEISTYÖ // HOTEL SVEITSI


Miehen ja pienemmän pojan karattua ulos renkaiden vaihtoon, sain vihdoin pienen hetken hiljentyä taas muistelemaan tämän juhlaviikon kunniaksi blogin menneitä vuosia, sekä ihania seikkailuja, joita blogi on tuonut tullessaan.

Yksi mahtava muisto on viime joulukuulta, kun saimme kutsun tulla Hyvinkään Hotel Sveitsiin viettämään laatuaikaa koko perheen voimin!


Ajoitus oli kutsulle täydellinen, sillä rankkojen raksaviikkojen päätyttyä ja muuton suorittamisen jälkeen olimme todellakin kaikki pienen arjen irtioton tarpeessa!

Olimme muutenkin luvanneet lapsille, että kunhan muuton jälkeen elämä taas rauhoittuu uomiinsa ja saamme pyhitettyä kaiken vapaa-aikamme yhdessä touhuamiseen, lähtisimme pienelle viikonloppumatkalle yhdessä.

Emme arvanneetkaan, että täydellinen seikkailu löytyisi reilun parinkymmenen minuutin ajomatkan päästä!


Puitteet olisivat olleet täydelliset kyllä myös ihan kahdenkeskisellekin arjen paolle.

Hotel Sveitsi on yhteydessä viereiseen Sveitsin uimalaan, jossa melkein viikoittain käymmekin pulskimassa ja poreista nauttimassa, ja hotellista pääseekin paukkupakkasillakin sisäkautta uimalan puolelle.

Lisäksi samaan kokonaisuuteen kuuluu Viihdekeskus, josta löytyy puuhaa niin aikuisille kuin lapsillekin; oman vierailumme yhteydessä kävimme riehaantumassa SuperParkissa (jonne eilen arvottiinkin yksi neljän hengen lippupaketti - onnea vielä kerran voittajalle!), mutta jos olisimme miehen kanssa kahdestaan lähteneet, niin varmaankin olisimme BioRex:issa leffassa pistäytyneet ja kenties WayOut Sveitsi -pakohuonepeliä kokeilleet.

...Ja jos olisin käynyt yksin äidin omaa laatuaikaa nauttimassa, niin ohjelmaan olisi kuulunut ehdottomasti FitPark Sveitsissä liikkuminen, uimalan puolella rentoutuminen ja vielä päälle joku ihana hemmottelu Beauty Spa Sveitsissä. ;)

Kesäksi olemme suunnitelleet vielä lasten kanssa touhupäivää SeikkailuSveitsissä kiipeillen.


Ihastuimme miehen kanssa itse asiassa siinä määrin Hotel Sveitsiin ja hotellia ympäröiviin palveluihin, että annoimme joululahjaksi miehen vanhemmille hotellilahjakortin sekä leffaliput BioRexiin! He, jos ketkä, ovat rentouttavan viikonlopun ansainneet! <3

...Lisäksi päädyin hyvittelemään miestäni niin ollen omalla laatuajalla Hotel Sveitsin lahjakortin muodossa, kun onnistuin lahjakkaasti unohtamaan hänen syntymäpäivänsä...! :) Tiedän hänen arvostavan mahdollisuutta nauttia pienen palan rauhaa uiden, syöden hyvin ja nukkuen KESKEYTTÄMÄTTÖMÄT yöunet. <3


Ja tuo hyvin syöminen on muuten helposti toteutettavissa Hotel Sveitsin tiloissa olevissa ravintoloissa Tila sekä Alku.

Omalla vierailullamme nautimme perheemme makuun sopivassa Ravintola Tilassa, joka on rento paikka lapsiperheellekin ja listalta löytyi sopivia herkkuja perheemme pienimmillekin.

Ja mikä onkaan parempaa lasten mielestä, kuin hotelliaamiainen?!? :)


Blogin juhlaviikon kunniaksi on Hotel Sveitsi lahjoittanut ihanan yllätyksen teille lukijoille:


Nyt SINULLA on mahdollisuus voittaa
KAHDEN HENGEN YÖPYMISLAHJAKORTTI
Hotel Sveitsiin Hyvinkäälle!



Osallistua voit
1. Kertomalla alle kommentteihin,  millaisen puuha- tai rentoutumisviikonlopun sinä rakentaisit Hotel Sveitsin yöpymisen yhteyteen


2.
Linkkaamalla Instagramissa arvontakuvaan sen henkilön, kuka tätä lippapakettia ja pientä pakoa arjesta mielestäsi kaipaisi!



Kaikkien osallistujien kesken arvontaan 1kpl kahden hengen yöpymislahjakortteja!



Osallistumisaikaa on huomisiltaan 8.4.2018 klo 18:00 saakka, joten nyt vauhdilla osallistumaan! :)





Onnea kaikille arvontaan!!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...