lauantai 2. joulukuuta 2017

Talvisia tunnelmia kylänraitilta


Remontin valmistumisen ja muuton myötä ovat viikonloppumme vapautuneet lähes aikatauluttomaan elämään - mihin on ollut välillä jopa hieman haastavaa tottua. Vaikka näistä hetkistä on haaveiltu niin kauan kuin remonttia on painettu, iskee silti ajoittain syyllisyydenkin tunne, kun kaikessa rauhassa kiikuttelen kahvikuppi kädessä takan kupeessa ja vietän aikaa katsellen pihapuussa ruokailevia lintuja.

On vaikea muistaa, että nämä vapaahetket ovat nyt palkinto tähän suureen urakkaan käytetyistä tunneista.

Lupasimme miehen kanssa toisillemme, että talven ajaksi vetäydymme kuin talviunille; emme uurasta talon keskeneräisten hommien parissa, ellei erikseen tule käsittämätön tarve kaivaa poraa, sirkkeliä tai maalipensseleitä esiin. Lepäämme, katsomme kaikki rästiin jääneet Netflix -sarjat ja Grand Designs -jaksot, puuhaamme koko perheen voimin lasten toivomia touhuja, käymme pienellä viikonloppulomalla lähimatkailun merkeissä lasten kanssa - ja keräämme voimia ensi kesään, jolloin projekti jatkuu taas pihan ja talon ulko-osien viimeistelyn merkeissä.


Parhaimpia - ja eniten odotettuja - hetkiä ovat viikonloppuaamut ilman herätyskelloa! ...Remontin viimeisen puolen vuoden aikana ei sellaisia tainnut olla juuri ainoatakaan...

Tänäkin aamuna saimme pötkötellä puoli yhdeksään asti, kunnes yöllä keskeemme kömpinyt pienin poika lopulta ilmoitti, että mokoma laiskottelu sai loppua. :) ...Voi olla, että joulukalenterilla saattaa olla myös osansa siihen, ettei lapsia meinaa aamuisin nukuttaa...

Rauhallisen aamupalan ja todella verkkaisten aamutouhujen jälkeen toteutimme toisen kovasti odotetun 'remontin-jälkeisen-viikonloppu-perinteen'; hyppäsimme toppavaatteisiin ja lähdimme aamupäivän kävelylle.


Näissä maisemissa ja tällä ihanalla jouluisella säällä ei todellakaan jääty neljän seinän sisään!


Tällä kertaa päämäärättömän lenkin sijaan suuntasimme kylän omille joulumarkkinoille.

Kävimme ihastelemassa kauniita käsitöitä myyjäisissä, ja mukaan lähti muutama ihastuttava sytykehiiri - valokuva löytyy Instagramista - sekä kaksi kiloa paikallisen viljelijän sipuleita ja neljä lyhdettä jouluksi niin pikkulinnuille kuin oman kanalamme asukkaille.

Kovasti olin suunnitellut ostavani joulumarkkinoilta myös pärekorin polttopuille, mutta tänä vuonna päretuotteiden myyjä ei ollutkaan paikalla... Joudun kenties piipahtamaan vielä toisillakin (joulu)markkinoilla...

Ehdimme myös kertomaan markkinoille saapuneelle joulupukille pienemmän pojan lahjatoiveenkin; 'moottorijuna'. Onneksi me vanhemmat tiedämme tarkalleen, mitä tuo mystinen toive tarkoittaa, joten kenties osaamme vinkata pukillekin tarkemmat tuntomerkit... :)


Ehdinpä tänään käydä myös ihan yksin tekemässä kirpputorikierroksen, mikä olikin melkoisen harvinaista herkkua. Totesin miehellekin kotiin palattuani, että olo on kuin pienellä lomalla olisin käynyt... :)

Tein muuten niin mahtavia löytöjä tänään, että teki mieli tasajalkaa hypähdellä hyllykköjen välissä! Laitoinkin tuonne Instagramiin myös pari valokuvaa löydöistäni, kuten pyöreä takorautainen amppeli 3€ sekä pikkuinen ruusukuvioinen emalikuppi lapsen tusseille huimaan 0,50€ hintaan. Mukaan ostoskoriin nousi myös vanha pieni hylly niin ikään kolmella eurolla, sekä parit kehykset ja vanhoja, kauniita piparkakkumuotteja pussillinen!

Lupaan palata noihin löytöihin valokuvien kera, kunhan ehdin huomenna niitä valoisan aikaan valokuvaamaan. :)


Toivotaan, että talvinen sää jatkuisi tästä jouluun saakka ja tämä lumikerros kasvaisi pian ihan kinoksiksi asti! ...Tosin kuulin puhetta, että jo huomiseksi olisi lämmintä luvassa ja lumien katoaminen melkoisen varmaa, mutta sattuipa kerrankin täydellinen keli joulumarkkinoille näin joulukuun alussa!


Rentouttavaa viikonloppua kaikille!



...PSSSSSSsssssst....

...Muistattehan käynnissä olevan arvonnan, jossa voit voittaa Leila Lindholmin Leilan makea joulu -kirjan!

Osallistumisaikaa on huomiseen klo18 asti.

Tarkemmat osallistumisohjeet löydät täältä:



1 kommentti:

  1. Ihana kun siellä on lunta. Täällä sei äjiella on satanut vetistä räntää vain ja maa on mustana. Hyvää joulukuuta, jatkakaa leppoistelua hyvällä omallatunnolla! 😊

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...