sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Uusia huonekasveja Villa Kotirantaan


Kiitos ihanien perhetuttujen, kotiutui Villa Kotirantaan kolme uutta huonekasvia muuton yhteydessä; kahvipuu, traakkipuu sekä valtava kultaköynnös!


Olin haaveillut isommasta huonekasvista tupakeittiöömme, ja kertaalleen paikalliselta Facebook -kirppikseltäkin jonottanut yhtä, joten olin suunnattoman iloinen saadessani kuulla, että voisin noutaa useammankin huonekasvin tuttaviltamme.

En ole koskaan aikaisemmin omistanut kahvipuuta, joten kovasti koetan googlailla hoito-ohjeita. Myös suurempi altakasteluruukku on ostoslistalla.


Koska olen isältäni saanut niin valtavasti pistokkaita, siemeniä sekä ihan 'valmiita' huonekasvejakin, päätin yllättää hänet kahdella kahvipuun pistokkaalla syyslomalla.

Sain aiemmin isältä kolme kiinanruusun pistokasta, joista yhden annoin anopilleni ja kaksi juurrutin - toisen vesilasin kautta, toisen istuttamalla suoraan multaan - haastoin isäni juurruttamaan kahvipuun!

...Tämä on siis isällenikin uusi lajike, joten mielenkiinnolla jään seuraamaan, kuinka tuo oman elämänsä viherpeukalo selviää haasteesta. :)


Traakkipuita kodissamme on nyt kaksi; toinen tupakeittiön ikkunan äärellä, toinen tuvan toisella puolella seinustalla kahvipuun vieressä.

Myös molemmat traakkipuut odottavat isompia ruukkuja... Koskahan muistaisin multaa tuoda kaupasta kotiin...? Ei ole nimittäin näin lokakuussa aina mielessä kauppoja kiertäessä... ;)


Tästä kultaköynnöksestä ilahduin aivan suunnattomasti! En siis tiennyt, että tällainenkin ihanuus minua odotteli noutajaksi.

Minulla on entuudestaan ollut yksi kultaköynnös, josta olen mullanvaihtojen yhteydessä lohkaissut useamman pienen, joten köynnöksiä on tuvassamme nyt kolme. Ne voivat hyvin, mutta kasvavat pituutta vaaaaaaaltavan hitaasti... Useamman vuoden olen jo odotellut, että pääsisin nostamaan niitä seinälle.

Tämä uusi, valtavan kokoinen köynnös pääsi käytävämme seinustalle! Kasvissa oli useampikin pitkä köynnös kieputettuna tuuheaksi nipuksi, mutta erottelin sieltä kaksi nousemaan pienemmän pojan huoneen oven yläpuolelle.

Niin kaunis!


Kyselinkin Instagramissa aiemmin vinkkejä kasvin nostamiseen seinälle - päädyin lopulta napauttamaan pieniä nauloja hirsipaneeliin ja nostelin varret niiden varaan.

...Luulenpa, että joudun myöhemmin solmimaan varret nauloihin puuvillalangan avulla paremmin...


Tuota käytävän seinää olen muuten tuunannut kotoisemmaksi nostamalla mm. tauluja ja muita pieniä esineitä esille - palaan aiheeseen ensi viikolla pikemmiten! :)


Yllä olevan kuvan sanoin
DO MORE OF WHAT MAKES YOU HAPPY,
toivotankin voimia kaikille huomiseen paluuseen arkeen ja koko tulevaan viikkoon!


Tee ensi viikolla vähän enemmän sitä, mikä tekee sinut oikeasti onnelliseksi!


Kauniita unia!

1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...