Uutta, vanhaa ja ripaus sinistäkin, muttei mitään lainattua

Mieheni ei enää ihmettele ääneen, eikä edes kohottele kulmiaan, kun kirppiskierroksen jälkeen keittiön tasolle ilmestyy yksinäinen vanha lautanen, tai joskus useampikin - yleensä kaikki eri paria.

Tuskailevaa huokailua tosin saattaa ilmetä, kun tiskikonetta tyhjentäessä löytyykin seasta uusia kippoja ja kuppeja, joiden paikka keittiönkaapeissa ei olekaan selvillä... Tai siis, MINUN määrittelemääni paikkaa kyseiselle astialle ei ole informoitu tiskausvastaavallemme. :)

Tänään luvassa siis iso valokuvapostaus uuden ja vanhan saumattomasta kohtaamisesta! Uudet Marimekon Oiva Siirtolapuutarha -sarjan kupit löysivät parinsa vanhoista Arabian lautasista.

Jokainen kaunis vanha Arabian lautanen on loistolöytö - vaikka reunasta olisikin lohjennut palanen. En osta astioita sijoitusmielessä, vaan käyttöön, ja pienet kolhut ja koloset kuuluvat elämään.

Enkä haaveile täydellisen, yhtenäisen astiaston keräämisestä, vaan ihanien yksilöiden löytämisestä, joilla voin maustaa kahvipöydän kattausta kotoisasti.

Tuo pienempi sininen lautanen on Arabian vanhaa Sylvia -sarjaa. Isompi on ilmeisesti Sointu -sarjaa, jota minulla on myös roosan värisenä (kuvia lisää alempana).

Tästä alla olevasta kuppi + tassi -yhdistelmästä tulee muuten mieleeni herkkä ballerina:

Myöskin isompi ja laakeampi (2,5dl) Oiva Siirtolapuutarha teekuppi mahtuu mukavasti näille roosan sävyisille lautasille. Tämän Arabian Sointu -sarjan (?) lautasia olen löytänyt yksitellen useampiakin - niin tasseja, kuin ns. leipälautasiakin - roosana ja hempeän sinisenä. Samaa sarjaa on ilmeisesti valmistettu myös harmaana ja vihertävänä.

Kauniisti sopivat yhteen niin soniset, kuin roosatkin, oranssinpunertavat ja keltaiset. Punaisena lankana tällaisessa kattauksessa kuppien graafiset kuviot ja niitä pehmentävät hempeämmät lautaset.

Minun näköiseni astiasto! <3

Kestävää kulutusta, tavaranvaihtoa ja omaisuuden yhteishuoltajuutta

Olen jo pidemmän aikaa harrastanut parhaan ystäväni kanssa erinäisten kodin esineiden (astiat, mattoja, vaatteita, laukkuja...) yhteishuoltajuutta. Emme osta mitään puoliksi, mutta saatamme vaikka kirpputorilla löytöjä tehdessä jo sopia, että jos/kun toinen kyseiseen tavaraan kyllästyy, voi se muuttaa toisen luo hoitoon.

Esimerkiksi, kun ystäväni kotona muuttui olohuoneen väritys ja lattialle tarvittiin vihreät matot, oli omasta kodistani juuri siirtymässä varastoon sopiva yksilö. Varaston perukoille hautautumisen sijaan se löysi sijaiskodin ystäväni luota.

Tämä tavaroiden yhteisomistus/hoitosuhde vaatii vuosien tuntemisen ja luottamuksen toiseen; olemme molemmat todella tarkkoja tavaroistamme ja tiedämme, että uskallamme niitä toisillemme lainata, sillä kumpikin pitää lainatavaroista yhtä hyvää huolta kuin omistaan.

Ja jos jossain vaiheessa jotain esinettä taas kaipailee, palautuu se luonnollisesta pyynnöstä takaisin! :)

Tällä pienellä teolla taistelemme omalla tavallamme tätä kulutusyhteiskuntaa vastaan ja koetamme ylläpitää kestävämpää kuluttamista. Ja jos jostakin lopullisesti luovumme, lahjoitamme tavarat pois tai myymme kirpputorilla hintaan, joka takaa sen siirtymisen uudelle omistajalle.

Olen nyt ottanut saman tavaranvaihtoperinteen käyttöön äitini kanssa - hän kun myös rakastaa astioita, sisustamista ja ylipäätään kaikkea pientä ja kaunista kotona. Meidän makumme ovat täysin erilaiset, mutta silti jotakin aina välillä onnistuneesti pystymme vaihtamaan.

Kuten vaikka nämä kupit (Biltons Coloroll Foxglove):

Äitini oli ostanut nämä ihanuudet jokunen aika sitten paikallisesta sisustus- ja lahjatavaraliikkeestä, mutta ne eivät koskaan oikein löytäneet paikkaansa käytössä, vaan ajautuivat keittiön astiakaapin perälle pölyttymään.

Ihastelin niitä useamman kuukauden ajan, kunnes lopulta rohkesin kysäistä, josko hän olisi valmis antamaan ne minulle käyttöön - hän saisi ne takaisin koska tahaansa vain pyytäisi.

Pääsimmekin äidin kanssa yhteisymmärrykseen ja nyt nämä kaunokaiset ovat muuttaneet omaan keittiööni.

Vastalahjaksi vein äidille siniharmaat, suuret ruokalautaset ja saman sarjan kulhot, jotka 2010 ostin Sokokselta silloiseen asuntooni. Olin maalannut keittiöni seinän samalla sinisen sävyllä ja astiat sopivat täydellisesti silloiseen sisustukseen, mutta, kun keittiön seinän väri vaihtuikin myöhemmin mattamustaan, siirtyivät myös siniset lautaset lautaskaappiin ja unohtuivat sinne. Muuttaessani Mäntsälään pakkasin kyseiset astiat mukaan ja nostelin ne täälläkin kaappiin, mutta viimeisen ~1,5vuoden aikana emme ole tainneet kertaakaan niitä käyttää.

Mieheni oli valtavan iloinen, kun lähtiessäni vanhempieni luo, paketoin astioita sanomalehtiin ja kerroin niiden muuttavan vanhempieni luo - mieheni mielestä kun meillä on ilmeisesti liikaa astioita. En ymmärrä. ;)

...En tosin vanhemmilleni lähtiessä miehelleni kertonut, että noiden lautasten ja kulhojen tilalle kaappiin ilmestyisi lauma naisellisia kuppeja... ;)

Rakkaudesta Marimekkoon

Keittiön valkoisella ruokapöydällä oli ehtinyt koko kevään ja kesän lojumaan värikäs, kudottu kaitaliina - sellainen räsymatto -henkinen. Ja se sopikin kauniisti kesän kattauksiin, mutta näin syksyä kohti, kun ulkonakin hämärtää ja kynttilöitä ryhdytään kaivamaan esille, kaipaa pöydälle jotain muuta kuin raikkaita vaaleita sinisiä ja keltaisia...

Piipahdin päivänä eräänä anoppilassa kahvilla ja siellä sisustushurrikaani oli pyöräyttänyt keittiön uusiksi ruokapöytää myöten! Uudella valkoisella pöydällä oli kauniin punaiset, pyöreät, tabletit, joihin pienin poika ihastui välittömästi ja iski hampaansa yhden sellaisen reunaan tukevasti kiinni. :)

Siitä se ajatus sitten lähti; kaapista löytyi taas pitkän tauon jälkeen esille mustat Ikeasta aikoinaan hankitut tabletit, joita olen tainnut viimeksi käyttää Lahden asunnossani - tuon kodin kuviin pääsetkin tästä: KLIK.

Otinkin heti muutamia kuvia sekä tableteista, että lempiastioistani, kun odottelimme vieraita lettukesteille. :)

Rakastan Marimekon astioita ja olenkin jo useamman vuoden keräillyt noita kahvikuppeja ja -mukeja - ne myös sopivat kauniisti yhteen noiden Arabian KoKo -lautasten kanssa! :) Harvoin muuten ostan tällaisien kestävien sarjojen astioita useampia kappaleita kerrallaan, vaan enemmänkin palkinnoksi tai lahjaksi itselleni yksitellen; vaikka hyvin mennyttä projektia olen saattanut juhlistaa uudella Marimekon Siirtolapuutarha- tai Iittalan Taikametsä -mukilla.

Olenkin naureskellut, että noinko rakkaus Marimekkoon syntyy suomalaiselle luonnostaan iän myötä, sillä aiemmin en voinut ymmärtää, miksi kukaan ripusti Marimekon verhot ikkunoihinsa. Tai ehkä se oli vain vastahankaa Unikon kanssa, sillä nämä uudemmat, nuorekkaammat ja graafisemmat Marimekot veivät sydämeni samantien! ;)

*Lautasliinat löytyivät muutama vuosi sitten Hemtexin valikoimasta - ostin samalla kertaa monen monta pakettia.... :)

Omassa käytössä ovat ahkerasti nuo isommat mukit, sillä kahvia menee monen monta kupillista, ellei jopa pannullista päivässä. Pienemmät ja sirommat kahvikupit ovat myös keräilylistalla, ja ne nousevat kahvipöytään lähinnä vanhempieni vieraillessa meillä - he ovat sitä ikäluokkaa, joka mielummin nauttii kupposen Juhla Mokkaa kauniista, sirosta 1dl tassillisesta kahvikupista, kuin valtavasta mukista. ;) 

Kaunis kattaus - parempi mieli! :) ...Ainakin näiden vauvakuukausien lyhyiden yöunien jälkeen iloa arkeen tuo vahva kahvi nätistä kupista! ;)