Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kärkkäinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kärkkäinen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 23. huhtikuuta 2018

Esillä piilossa - ratkaisu tasoilla lojuville latureille Orthexin SmartStore Basket -koreilla


Tänä keväänä on vauhtia ja puuhaa riittänyt - jopa niin paljon, että tämän päivän valokuvat ovat melkein kuukauden odotelleet kamerassani purkamista!

...Eipä sillä, mikään ei ole kuvien ottamisen jälkeen muuttunut ja aivan identtiset valokuvat olisin voinut napata vaikka menneenä viikonloppuna. Ainoastaan kuvissa tupaa valaiseva auringonpaiste on muutaman päivän ollut kateissa... :)


Maaliskuun loppupuolella menetin hermoni lopullisesti keittiön tasoilla lojuviin puhelimien, läppäreiden ja tablettien laturikasoihin. Osa pyöri valtoimenaan ja keskenään solmiutuneena saarekkeen päällä, osa roikkui kiinni pistorasioissa 'säilytyksessä'...

Olin jo pidemmän aikaa ihastellut näitä Orthexin bambukantisia SmartStore Basket -säilytyskoreja, mutta koska niitä ei näppärästi löytynyt täältä Mäntsälästä (Citymarketissa ja Tokmannilla oli muita Orthexin koreja kyllä runsaasti, muttei juuri näitä), niin ostopäätös oli jäänyt venymään.


Monta tuskastunutta laturin etsintää ja yhtä isompaa hermoromahdusta myöhemmin löysin itseni googlaamasta verkkokauppoja läpi. Siisti, kätevä ja kestävä ratkaisu oli löydettävä!

Ihmettelin hieman, kun Orthexin verkkokaupassa ei tätä kyseistä mallia myyty - se oli itselle luontevin paikka lähteä koreja etsimään.

Etsiessäni läpi verkkokauppoja huomasin, että jostain löytyi ainoastaan koreja, muttei bambukansia. Samaiseen korimalliin on saatavilla toki muovikansi, jota taas oli tarjolla runsaasti, mutta jota en edes harkinnut ostavani. Bambu pehmentää niin kauniisti valkoisen muovikorin ilmettä ja sopii vanhankin talon tunnelmaan.


Lopulta bambukansia löytyi Kärkkäisen verkkokaupasta - mutta tuolloin verkkokaupan varastossa oli vain kaksi kantta - ja olin tilaamassa kolmea koria kansineen!

...Ärrinmurrin....

Onnekseni olin menossa Lahteen muutaman päivän sisään ja varasin sen verran enemmän aikaa, että ehdin Kärkkäisen kautta pyörähtämään ja hakemaan myymälästä korit ja kannet.

Kärkkäisellä korien ja kansien hinta oli myös kohtuullinen, sillä tuo isompi kori (37x28x20cm) maksoi verkkokaupassa 5,90€ ja bambukansi 6,90€ - ja muistaakseni saman verran myös myymälässä.


Yksi kolmesta korista päätyi siis säilytyspaikaksi latureille keittiön saarekkeen alla olevan jakkaran päälle. Saarekkeen päädyssä oleva pistorasia onkin yksi kotimme käytetyimmistä latauspaikoista, mutta nyt ladattavat laitteet eivät valtaa saarekkeen tasoa vaan pysyvät tuolla korin päällä poissa tieltä.


Tuo 20cm korkea kori on meille täydellisen kokoinen, sillä sen sisään sujahtavat piiloon myös tabletit ja jopa Ikean muovinen Isberget -tablettiteline (25x25x9).


Toisen SmartStore -koreista otin askartelutarvikkeiden säilytykseen tuvan puolela, sillä niilläkin oli paha tapa vallata saareke... :)

Niin kauan kuin työhuone alakerrassa toimii varastona, tulee jatkuvasti kannettua tusseja, liimapuikkoja, teippirullia, mattoveitsiä ja leimasimia työhuoneesta käyttöön keittiöön. Saareke on tällä hetkellä kodin paras paikka askarteluun!


Kolmas kori löysi paikkansa kodinhoitohuoneesta, jossa se kevyesti korvasi kolme vanhaa rottinkista koria. Pesukoneen ja kuivausrummun yllä olevan tason yleisilme siistiytyi kummasti!

Palailen noihin kodinhoitohuoneen tunnelmiin lähiaikoina paremmin - siellä nimittäin esittelyä odottelee uusi seinähyllykkökin. :)

Askel kerrallaan otan haltuun tätä remontin ja muuton jälkeistä kaaosta, missä tavarat edelleen etsivät paikkaansa. Ja toisaalta tässä lapsiperheen arjessa on aina jotain pientä kesytettävää... ;)


Ihanaa, toivottavasti aurinkoisempaa viikkoa kaikille!


maanantai 26. helmikuuta 2018

Lastenhuoneeseen uudet laatikot Legoille


Lähdin muutama viikko sitten Lahteen Kärkkäiselle etsimään vetimiä verannan keltaiseen lipastoon - ja yllättäen löysin itseni lopulta työntämässä täysiä ostoskärryjä kassalle... :)

Kyseisellä reissulla mukaan tarttui vetimien lisäksi kaksi räsymattoa keittiöön (alennusmyynnissä yhteensä 9€), sekä kaksi suurehkoa valkoista laatikkoa lastenhuoneeseen.

...Ja vetimet, joita ihan oikeasti lähdin ostamaan, löytyivät lopulta aivan toisesta kaupasta... ;)


Mutta tällaiset laatikot olivat olleet ostoslistallani jo pitkän tovin, sillä pojan Legoille kaivattiin silmää miellyttävää ja helppokäyttöistä säilytyspaikkaa. Aiemmin Legot olivat huoneen nurkassa päällekkäin kasatuissa muovilaatikoissa, joten kolmevuotiaan oli hieman hankalaa aloittaa rakentelua ilman aikuisen apua.


Laatikot maksoivat - jos en nyt kauhean väärin muista - hieman vajaat 15€ kappale. Harmittaa hieman, etten saman tien ostanut kolmattakin laatikkoa, sillä sängyn alle olisi vielä yksi helposti sujahtanut.

Kiinnitin laatikoiden pohjaan pehmustetassut, joten poika saa kevyesti - ja lattiaa naarmuttamatta - vedettyä laatikot narukahvoista esiin.


Laatikot vaikuttavat käytössäkin tukeville, mutta pohjaan en niin paljoa tosin luottaisi, että uskaltaisin lähteä laatikoita nostelemaan täytenä. Mutta onneksi näitä on helppo siivouksen aikanakin liikutella vetämällä imurin tieltä!


Pikkulegot ovat tässä taloudessa kyllä suuressa käytössä - olleet jo vuosia!

Pienemmänkin pojan innostuttua rakentelemaan jo reilu vuosi sitten, osti mies Tori.fi kautta useamman kymmenen kiloa palikoita lisää. ...Ja silti meinaa kiistaa tulla, kuka saa rakentamiseen käyttää mitäkin Legoa... Pojat... :)

Minulla itselläni ei lapsena pikkulegoja ollut lainkaan - en kai koskaan osannut niitä oikein pyytääkään - mutta nautin suunnattomasti Legoilla rakentamisesta käydessäni silloisessa naapurissamme kylässä; heillä oli valtava laatikko pikkulegoja - sekä hyllykaupalla Aku Ankan taskukirjoja! Hitsit, että olin kateellinen...! :)

Nautin edelleen rakentelusta, ja harva se päivä tulee jotain rakennuksia tai ajoneuvoja näperreltyä pienemmän pojan iloksi. Joskus olen jopa rakentanut kokonaisen kylän tivoleineenkin!


Nyt laatikot saavat jäädä alkuperäiseen väriinsä, mutta kieltämättä houkuttelisi käyttää loput keltaisesta huonekalumaalista laatikoiden maalaamiseen. Tai jos ei kokonaan maalaisi, mutta jotain keltaisia palloja vain...?

Vai menisikö liian levottomaksi...?


Täällä aloitetaan viikko vapaapäivän merkeissä ja varmaankin istahdetaan myös Legojen ääreen. Katselin, että poika oli laittanut uuteen uskoon rakentamani poliisilaitoksen ja vankilan, joten ehkä olisi aika tehdä pientä saneerausta... ;)

Leppoisaa maanantaita kaikille!


torstai 22. joulukuuta 2016

DIY: Kaunis paperipussi A4 -tulostinpaperista

Kerroin eilen, kuinka askartelin tulostinpaperista lahjapussin isomman pojan opettajan joululahjalle, ja harmittelin, kuinka en tullut valokuvanneeksi pakkausta - sen verran kivan näköinen siitä tuli! :)

Noh, vahingosta viisastuneena tuunasi uuden paperipussin, tosin mustavalkoisen tällä kertaa.

Opettajalle toteuttamaani pussiin koristelin tulostinpaperin ensin Tiger -kaupasta ostamillani hiutaleleimasimilla - lisää noista leimasimista täällä, KLIK - ja käytin leimasinpakkauksen mukana tullutta turkoosia mustetta. Viimeistelin paketin Ikeasta ostamallani ohuella turkoosilla pakettiteipillä.


Tämän lahjapussin taittelin ja liimasin aivan samalla tavalla (taitteluohjeet tässä postauksessa) kuin opettajankin pakkauksen, mutta jätin paperin aivan valkoiseksi, ja koristelin sen ainoastaan mustavalkealla Ikean paketointiteipillä ja Kärkkäiseltä ostamallani raidallisella puuvillalangalla.

Lahjapussin mitoiksi tuli 9,7cm x 22cm.


Vielä viimeisille, pikkuisille joululahjoille ehdit taittelemaan vielä kauniit pussukat. Laitetaan siis taitteluohjeet jakoon! Aikaa ei muutamaa minuuttia kauempaa askarteluun mennyt ja oli melkein helpompaa, kuin tavallisen lahjapaketin kääriminen, joten joulustressiltäkin vältyttiin. ;)


ITSETEHTY PAPERIPUSSI


Tarvikkeet: A4 -tulostinpaperiarkki, paperiliimaa.
Koristeluun esimerkiksi värikkäitä teippejä, puuvillanyörejä tai satiininauhoja, tarroja...


1. & 2. Taita paperiarkki alla olevan kuvan mukaisesti. Huomioi, että toisen reunakaistaleen tulee olla hieman toista leveämpi (~1cm leveyseroa), jotta taitettaessa ja liimattaessa ne jäävät hieman päällekkäin (kts. kuva 2.). Levitä liimaa päällekkäin menevälle osuudelle ja liimaa arkin reunat kiinni toisiinsa (kts. kuva 3.).



3. Taita putkeksi taitetun ja liimatun arkin alareunat kulmistaan alla olevan kuvan mukaisesti.


4. Taita pussin pohja alla olevan kuvan mukaisesti ja liimaa taitos kiinni. Pussi on valmis täytettäväksi!


Todella helppoa ja nopeaa! :)

Täytin paperipussin ja taittelin yläreunan kiinni pussin takapuolelle. Tuo mustavalkea teippi toimii koristeena, ja se pitää pussin yläreunan suljettuna, sillä kiinnitin taitoksen samalla teippauksella.

Päälle solmin vielä puuvillanarua - tuohon teippien yhtymäkohtaan olisi voinut liimata myös vaikka erillisen pakkausruusukkeen! ...Vaikka räväkän pinkki! :)


Huomenna luvassa vielä yksi jouluinen postaus ennen blogin siirtymistä joululomalle - alla oleva kuva antaa pienen vinkin, millainen DIY-idea odottelee julkaisemistaan...! ;)

...Ja kyllä, lupasin itselleni ja siinä sivussa perheellenikin, että blogi sulkeutuu huomisen jälkeen loppuvuodeksi, ja pienen pieni 'loma' tiedossa laiskotellen ja herkutellen. Toki Instagramissa varmasti tulen siltikin aina ajoittain pyörähtämään kertomassa kuulumisia, joten jos et vielä ole seuraaja, niin tästä linkistä pääset seuraamaan; KLIK!

...Ja vaikka blogi lomailee, niin bloggaaja ei - suunnitteilla kaikenlaista kivaa ja jännittävää tulevalle vuodelle 2017, joten loma blogista tarkoittaa aivonystyröiden hieromista muistikirjan ja Wordin äärellä... :)

*Malttamattomana jo odottelen*


lauantai 17. joulukuuta 2016

DIY: Itse tehty lahjapaperi leimasimin

Viime viikonloppuna vietimme isomman pojan kanssa äiti-poika -laatuaikaa parin päivän mittaisella Helsinki-seikkailulla - tuohon matkaan, sekä Yayoi Kusaman In Infinity -näyttelyn tunnelmiin pääset tästä; KLIK! Tuolta reissulta jäi käteen mukavien muistojen ja hyvien yöunien lisäksi käteen Forum -kauppakeskuksen Tiger -liikkeestä ostetut leimasimet!

...Noista leimasimista, sekä askarteluista olenkin jo lisäillyt valokuvia Instagramiin viikon mittaan...


Leimasimia löytyi Tigerista runsaasti, ja muutaman ostamatta jättämistä olenkin tässä jo ehtinyt harmittelemaan. Näiden hinta ei päätä huimaa, ja entuudestaan jo kokemuksesta tiedän Tigerin leimasimien laadun hyväksi, joten pienellä sijoituksella saa moneksi vuodeksi askartelutarvikkeet! :)

Tuossa hiutalepakkauksessa on kaikkiaan kahdeksan erilaista leimasinta - neljä suurta ja neljä pienempää - sekä riittoisat ja laadukkaat mustepaketit (turkoosi ja hopea). Hiutaleleimasimista maksoin huimat 3€ koko paketista!


Olen neulonut muutamat paketit mukinalusia joulutervehdyksiksi, ja viimeisimmät kaipasivat ympärilleen jotain muutakin kuin lahjanarua.  :)

Joten, ihan tavallisesta tulostinpaperista leikkasin paperin pitkältä sivulta suikaleen, johon leimasimella painelin hiutaleita.


Kiepautin suikaleen mukinalusten ympärille, kiinnitin pienellä palalla teippiä päät yhteen paketin alapuolelta ja solmin vielä Kärkkäiseltä ostamaani mustavalkoista puuvillanarua alusten ympärille.

Pakettikortin askartelin myöskin Kärkkäiseltä ostamastani mustavalkoisesta tähtikartongista, jossa on kuviointi molemmilla puolilla kartonkia.


Ei kaikkia lahjoja tarvitse piilottaa kääreiden sisälle piiloon...!

Noiden nopeasti valmistuvien mukinalusten ohjeet löytyvät muuten täältä, KLIK - yhdessä illassa neulot trikookuteista lahjat pariinkin pikkujouluun viemisiksi! ;)


Leimasin vielä yhden hiutaleen pieneen tarra-arkin palaseen, leikkasin pyöreästi hiutaleen ympäriltä ja kiinnitin tarran vielä pakettikortin päälle. Kortin taakse piiloutuvatkin jouluiset tervehdykset paketin saajalle.


Näillä leimasimilla askartelin myös kokonaisia A4 -papereita täyteen hiutaleita, ja käärin itse tekemiini lahjapapereihin pikkuruiset paketit.

Isommallekin lahjalle saat helposti ja nopeasti kääreet leimaamalla haluamiasi kuvioita vaikka ruskeaan pakkauspaperiin.


Tuolta samaiselta Helsingin -reissulta ostin Tigerista myös tekstileimasimet (yllä olevassa kuvassa 'HOME MADE' -teksti). 4€ hintaisessa paketissa on neljä leimasinta tekstein 'HOME MADE', MADE WITH <3', 'HAND MADE BY' ja 'I DID IT MY WAY', sekä kaksi mustepakkausta; musta ja punainen.


Nämä paketit saivat ympärilleen myös tuota mustavalkoista puuvillanarua, sekä toiseen tein tuplasolminnan puuvilla- ja paperinarulla. Tuota valkoista paperinarua myy mm. Järvenpään Kukkatalo.

**Valokuvissa esiintyvät valkoiset puutähdet sekä paperinaru: Järvenpään Kukkatalon kanssa toteutetusta joulukampanjasta saadut.


Tuo tulostinpaperista askarreltu lahjapaperi on muuten ihanan napakkaa paketoinnissa! Ärsyttää aina ne kippuralle rullautuvat ohuet lahjapaperit, jotka repeilevät ja rytistyvät hirmuiset helposti - tästä paperista sai helposti jämäkät ja todella siistit paketit.

Olo (ja jälki) on kuin ammattipaketoijalla konsanaan - kerrankin...! ;)


maanantai 29. elokuuta 2016

Jämälankaprojekti - mikä ihana tekosyy sisustusostoksille!

Olen (ainakin) vuoden ajan nyt pitänyt yllä on-off -suhdetta ikuisuusprojektiin, joka ajatuksena aikoinaan tuntui ihan loistavalle, mutta vie vain niin himpuran kauan valmistua...

Kyseessä on siis neulevilttiprojekti, johon tarkoitus oli hukata kaikki kotonani pyörivät jämälankakerät - kauniina liukuväriraitoina. Eikö kuulostakin kivalle?

...Aina tällaista työtä aloittaessa unohdan (tai vain suljen silmäni faktalta), että olen liian malttamaton työstämään yhtä ja samaa käsityötä viikkoja, saati kuukausia - tai tässä tapauksessa nyt ilmeisesti sitten vuosia! Huh...


Edellinen viltti (kuvissa yllä ja alla nojatuolin päällä), virkkasin ennätyksellisesti alle kahdessa kuukaudessa! Viltillä on kuitenkin mittaa 130x164cm, joten joka ilta noiden 7 viikon aikana sitä virkkasin, ja käsityö kulki mukanani, missä ikinä liikuinkin, mutta tuolloin mieheni oli työkomenuksella ulkomailla, joten hiljaiset illat menivät virkatessa.

Nyt, kahden lapsen kanssa iltoja viettäessä - ja tämän blogin äärellä puuhatessa - ei ihan hirmuisesti ole niitä hetkiä, kun ehtisin (tai malttaisin) istua alas neulomaan. Ja silloin, kun lapset ovat ennen yhdeksää jo unille, ja talo hiljainen, käynnistyy meillä usein Netflix... :)

Toki voihan telkkaria katsoessa neuloa, mutta olemme löytäneet liian hyviä sarjoja, joihin täytyy keskittyä täysin, eikä välillä voi vilkuilla puikoille, että ovatko kaikki silmukat edelleen tallella... ;) (**Vinkkinä viimeisin sarjalöytö; Narcos - loistava!)



Mutta tällainen ikuisuusprojekti, jota säännöllisen epäsäännöllisesti nostetaan esiin ja välillä piilotetaan komeroon, ja jonka mukana kulkee iso kasa lankarullia, vaatii näppärän säilytyskorin - eikö vain? ;)

Mikä ihana tekosyy lähteä katselemaan sisustusosastoja!

Kävimme lauantaina Lahdessa Kärkkäisellä aivan muilla asioilla, mutta livahdin hetkeksi omille teilleni ja katosin liikkeen sisustuspuolelle hyllyjen väliin. Mukaan lähti kaikkea muutakin ihanaa, mm. vetolaatikostojen nuppeja muutamaan DIY -projektiin, mutta paras ostos oli tämä Home & Styling Collection -merkin bambukori (53x22cm - 14,90€))!



Kori on hieman leveämpi yläreunasta (53cm) ja kapeampi pohjasta (45cm) - täydellinen tällaiselle isolle neuletyölle, ja tilaa jää vielä lankakerillekin runsaasti!




Mainittakoot vielä noista nojatuoleista, että satuin törmäämään vastaaviin nettikirppiksellä, ja pienen googlauksen jälkeen sain viimein selvitettyä näiden olevan suomalaista muotoilua; Einari Kyöstilän suunnittelemat nojatuolit 1930 -luvulta! En ole aivan varma onko tämä kyseinen tuolimalli Keravalla 1908-1985 toimineen puusepäntehtaan valmistamia, vai Kyöstilän muuta tuotantoa, mutta kyseiselle tehtaalle Kyöstilä, muiden koulutettujen muotoilijoiden kera, suunnitteli aikoinaan kalusteita sarjatuotantoon.

Eikä vain kaunista muotoilua, vaan todelliset käyttötuotteet; edelleen ihanat istua, vaikka jouset ovatkin jo alkanet pettää, ja mies on niitä joutunut tukemaan, ja mahdollisuus säätää selkänojan kulmaa nojan takana olevalla poikkipuulla ja kolmiportaisella pykäliköllä.

Näiden entisöinnistä olen haaveillut; puuosat kaipaavat uuden maalipinnan, jouset tulisi uusia tai korjata, ja kankaat vaihtaa... En tiedä riittääkö meillä itsellä taitoa ja rohkeutta kajota näihin itse, vai pitääkö kääntyä entisöijän puoleen...



Olen neuleessa jo melkein puolessa välissä... Mietin jo, pitäisikö lyödä tällekin projektille aikataulupainetta, ja laittaa tavoitteeksi siihen käpertyminen 2017 loppusyksystä uuden kodin pönttöuunin äärellä... ;)




Näillä ajatuksilla uuteen viikkoon - rentoa maanantaita kaikille!


lauantai 9. heinäkuuta 2016

DIY: Nimiviiri lastenhuoneeseen

Eilisillan askarteluina valmistui nimiviiri pienemmän pojan huoneeseen. Pidemmän aikaa ollut jo työlistalla, mutta en vain ole saanut aikaiseksi... Torstai-illan piipahdus Kärkkäisellä Lahdessa auttoi motivaatiossa askarteluun, sillä täydellinen tähtikartonki (3,90€/5kpl kaksipuolisia 300g/m2 kartonkeja), sekä mustavalkoinen raitanaru (2mm x 100m, 3,50€/rulla) löytyi paperiosastolta.

Puuhelmet olikin jo kotosalla odottelemassa - näitä täytyy aina purkillinen tai pari olla askarteluihin! :)
Ilman sen kummempia ohjeita tai kaavoja leikkasin kolmiot yläreunan taittovaralla. Yhdestä kartongista sain kaksi kolmiota, ja tähtikuvio helpotti leikkaamista - en edes piirtänyt leikkausviivoja.
Seuraavaksi valitsin kivan fontin Word:in valikoimasta ja tulostin (koossa 190) kirjaimet tarrapaperille. Kannattaa huomioida tulostaessa riittävä tyhjä tila kirjainten välille, jotta saat leikattua kirjaimet sopivankokoisen pyöreän muodon kera. Itse tulostin kirjaimia 2/arkki.
Tarrapaperille tulostaminen helpottaa kirjaimien kiinnittämistä viireihin - ja poistaa liimatessa usein tulevat töhryt ja kuplat.
Seuraavaksi taitoin yläreunan kääntövarat - eli narukujat.

Leikkasin narusta reippaan mittaisen pätkän, ja kiinnitin helmet & viirit seuraavasti:

solmu + helmi + solmu + viiri + solmu + helmi + solmu + viiri + solmu.....
Nykyisen kotimme toisessa lastenhuoneessa - eli pienimmän poikamme käytössä olevassa - oli jo entuudestaan kaunis sinivalkoinen tähtitapetti, joka on osaltaan on vaikuttanut huoneen sisustuksen muodostumiseen.

Tähtitapetti vaikutti siis myös tuohon viirien kartonkikuvion valikoitumiseen. ;)

Jonkun mielestä hempeät helmet viirissä saattavat olla pojan huoneeseen kummallinen valinta, mutta koetan tämän pienemmänkin lapsen opetettua siihen, ettei ole mitään 'tyttöjen ja poikien värejä'. On vain olemassa niitä värejä, joista tykkää, ja niitä värejä, joista ei niin kovasti välitä. :)
Samaan vauhtiin taiteilin tuolle Pinterestista löytämälleni ja tulostamalle 'Always be yourself, unless you can be Batman. Then always be Batman' -printille pohjan tähtikartongista, ja nostin sen lastenhuoneen seinälle vanhalla klipsillä, jonka löysin muuttolaatikoiden seasta, kun noita puuhelmiä kävin varastosta hakemassa. :)
Taas saimme siis hieman jotain pientä ja uutta pojan huoneeseen! ...Katsotaan kauanko herra malttaa antaa tuon viirin roikkua paikoillaan - saattaa joku aamu olla pojalla sylissä, kun menemme häntä aamupalalle hakemaan... :D
Olenko muuten kertonut, miten paljon pidän noista kotimme vanhoista parketeista!?! Voi, jos vain voisin siirtää ne mukanani Villa Kotirantaan... <3 Näitä ei pidä liioilla matoilla peittää ja piilottaa!
Tuo sängyn reunalla roikkuva yöpaita on muuten yksi lempivaatteista, joka on siirtynyt isommalta pojalta pienemmälle - kahdeksan vuotta sitten ostettu, ja kovassa käytössä nyt kahdella pojalla ollut ihana Polarn O. Pyret:in punainen pupu -paita! Näyttää paidan laatu sille, että siirtyy tältäkin pojalta vielä eteenpäin - tai saatan vaikka pistää kehyksiinkin muistuttamaan molempien poikien vauvavuosista... <3
Noh, tulihan tässä sitten päästettyä teitä lukijoita taas hieman syvemmälle tähän meidän perheeseen, ja paljastettua tuo pienimmän pojan nimi - vaikka kovasti olinkin vannonut etten lapsien nimiä mainitsisi - mutta jatkossakin saa tämäkin herra kulkea teksteissä nimellä 'pienempi poika'. ;)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...