lauantai 2. toukokuuta 2015

Omenapuiden kevätleikkaus

Eilinen oli ehkä touhukkain vappupäivä vuosiin! :)

Aamun aloitimme piipahtamalla vapputorilla Lahdessa perheen voimin - emme ostaneet munkkeja kotiin, joten pitihän sitä vaalia perinnettä ja nauttia munkkikaffet sitten kylillä. ;) Pikkuinenkin viihtyi vaunuissa ja jaksoi ihmetellä kiltisti ympärillä hyöriviä ihmisiä ja ilmapalloja - kaiken lisäksi aurinko pilkisteli pilvien takaa pitkästä aikaa! Täydellinen aloitus päivälle!

Iltapäivää vietimmekin sitten raksalla - pikkuisen nukkuessa tyytyväisenä päiväunia naapurissa mummulan pihalla.

Henkilökohtaiset onnistumisen tunteet koin, kun opin kädestä pitäen leikkaamaan omenapuut. Kieltämättä venähti työn aloitus vähän pidemmälle kevääseen kuin pitäisi, mutta oksiin ilmestyneet silmut eivät vielä olleet ehtineet kunnolla avautumaan. Luin leikkausohjeita netistä ennen aloitusta (omenapuun kevätleikkaus), mutta kieltämättä on helpompi ymmärtää luetut ohjeet, kun konkreettisesti näkee esimerkin kautta mitä pitäisi tehdä.

Työkaluina meillä oli tikapuut, lyhyt- ja pitkävartiset oksaleikkurit, saha sekä moottorisaha. Tärkeää olisi saada aikaan mahdollisimman siisti leikkauspinta, jotta lahottajasieneltä vältyttäisiin.

Ensimmäinen ohje leikkaamiseen, jonka sain; oksa tulee katkaista kohdasta, jota edeltää ylöspäin kasvava oksa.

Aloitin puun leikkaamisen etsimällä ensin kuolleet, repeilleet ja huonokuntoiset oksat. Jo karsimalla ne pois sai puuhun paljon ilmavuutta.

Leikattavien oksien määrästä opin, että hyvä perusohje leikattavien oksien määrälle on, että jos karvahatun heittää oksikkoon, se lentää läpi. :) Eli on hyvä karsia liian tiheässä kasvavat oksat, jotta valo pääsee paremmin omeniin, sekä toista oksaa hankaavat oksat. Hankaluudeksi tässä itselle tulikin tehdä päätös, kumpi toisiaan hankaavista oksista leikata, jos molemmat oksat olivat hyväkuntoisia ja runsas silmuisia.

Sitten leikkasin pois alaspäin kasvavia oksia sekä sellaisia jyrkässä kulmassa kasvavia oksia, joilla on repeämisvaara.

Lisäksi poistin pihan hoitoa helpottaakseni joitakin alimpia oksia, jotta esimerkiksi ruohon ajaminen puiden juurelta olisi helpompaa, eikä lapset raapisi itseään oksiin pihalla leikkiessään. Myös puiden juurelta kasvavat juuriversot leikattiin pois.

Nyt päästään jännittämään, kuinka satoisa tästä vuodesta tulee! :)

Yllä lopputulos

Oikeanpuolimmainen omenapuu ennen leikkausta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...