lauantai 23. toukokuuta 2015

Väliaikakuulumisia ja pikasilmäys Kevätpuutarhapäiville

Tällä viikolla on meinannut aika loppua kesken ja kirjoittaminen sekä kommentointi on täytynyt siirtää sivummalle odottamaan hiljaisempaa hetkeä. 

Paljon on kuitenkin saatu aikaan; kasvimaa täällä nykyisellä tontilla on edennyt kylvämisvaiheeseen ja kasvatuslaatikoiden määrä on melkein kolminkertaistunut viime kesästä - lähes samaa tahtia on myös viljeltävien lajienkin määrä lisääntynyt ja toisaalta monta lajia istutetaan tänä vuonna enemmän kuin ennen. Mutta tästä kaikesta kirjoittelen - kuvien kera - lisää myöhemmässä postauksessa!

Tänään piipahdin Saaren Kartanon Kevätpuutarhapäivillä, tarkoituksena ostaa ainakin tomaatin taimet ja pitkästä aikaa viettää aikaa ihan yksin kameran kanssa, vanhaa rakasta harrastusta - valokuvausta - herätellen. Huomaamatta hävisikin useampi tunti ihmetellessä ja Kevätpuutarhapäivät yllättivät minut kyllä erittäin positiivisesti; löysin ideoita sekä kasvimaalle, puutarhaan kuin terassinkin sisustamiseen! 

Kävin nyt illalla läpi ottamiani kuvia ja huomasin, että haluan jakaa kanssanne niistä suurimman osan! Se taas tarkoittaa, että joudun käyttämään vielä yhden illan kuvien lajitteluun ja julkaisen niitä useamman päivän mittaan teemoittain (kukkiva puutarha/asetelmia/kattausideoita/terassin sisustusta/...). Mutta tässä muutama kuva esimakua:
Mutta nyt tämä tyty hyppää saunaan ja herkkujen ääreen ja palaa asiaan paremmalla ajalla sekä levänneenä huomenna! :)

Leppoisaa lauantai-iltaa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...