Ei, tuo ylläoleva valokuva ei ollut arkistojen kätköistä, vaan syyskuussa otettu - ja vielä Pohjois-Savon korkeuksilta! :)
Blogissa on hetken ollut hiljaiseloa, sillä lähdimme viikko sitten perjantaina lasten kanssa remonttitouhuja pakoon vanhempieni luo Itä-Suomeen
Vaikka koivut olivat aloittaneet jo värinvaihdon vihreästä keltaiseen, ja sotkeneet hiekkatietkin touhussaan tipahtaneilla väriläiskillä, oli isäni puutarhassa kukkaloisto edelleenkin upea. Kuten olen aiemminkin sanonut, kadehdin - ja koetan kovasti napata opit talteen - isäni taitoa ja silmää puutarhan lajikkeiden suhteen, sillä lapsuudenkotini piha on täydessä kukassa varhaisesta keväästä pitkälle myöhäiseen syksyyn!
Lupaan palata noihin puutarhan valokuviin vielä paremminkin - ehkäpä perjantain Kukkailottelua -valokuvahaasteen merkeissä! ;)
Ehdin viikonloppumatkan aikana myös viettämään hiljaisen hetken kasvimaallakin - niin kameran kanssa, kuin pakasterasioidenkin! Marjasato on osittain Savossakin jo kypsynyt, mutta tyrnit ja karviaiset saivat vielä jäädä odottamaan poimintaa. Pensasmustikkakin oli osittain poimintakypsää, eli paras satokausi niidenkin osalta taitaa olla vasta tällä tai seuraavalla viikolla.
Mutta pensasvadelmat - ne olivat jo pääsääntöisesti kypsiä, herkullisia, valtavia ja niitä oli runsaasti!
Keräsin pakastimeen useamman litran vadelmaa - siis sen minkä syömiseltä ehdin rasioihin pudottaa... :) Tarkoitus olisi talven mittaan, kunhan täällä tuo remontti saadaan valmiiksi ja päästään rauhoittumaan kotoiluun, keittää marjat lettuhilloksi pojille.
Yksi parhaita puolia isäni pihassa - ja varsinkin kasvimaalla - ovat pienet yllätykset, jotka löytyvät vasta, kun menet aivan lähelle ja satut kurkistamaan oikeaan paikkaan. Esimerkiksi tällainen kaunokainen sai minut hymyilemään vadelmapenkin keskellä, kun kurkottelin marjoja aivan sieltä pensaan keskeltä:
Luonnonmukainen, rento, sattumanvarainen - siinä ehkä parhaat adjektiivit kuvaamaan lapsuudenkotini pihapiiriä. Perinnekasvit, jotka isäni on tuonut mukanaan viime vuosisadan alkupuolella hänen lapsuudenkodin pihapiirissä kasvaneista taimista, täydentävät puutarhaa ja tekevät siitä aidon, herkän ja tunnelmallisen.
Vadelmapensaikkoon eksyi kanssani myös lapsetkin, jotka melkoisella tarkkuudella tyhjensivät korkeiden pensaiden alaosat. ....Ja ainoatakaan noista marjoista ei tipahtanut hillokeräykseen... ;)
Kovasti olin jo haaveillut pääseväni tänä syksynä jo istuttamaan omatkin vadelman taimet pihaamme, mutta vielä ensi kesään saan odottaa tuon askareen kanssa. Isän kanssa tosin jo sovimmekin, että saan hänen puutarhastaan tarvittavat taimet sitten, kun niiden hankinnasta tulee ajankohtaista - ja aion kyllä päälle vaatia vielä hands-on -perehdytyksen tähän osaan puutarhanhoitoa! ;)
Isän vadelmatarhassa oli helppo kadottaa myös lapset pensaiden sekaan - pienin poimija varsinkin pujahti sujuvasti lehtien keskelle.
Eikä viikonloppu ollut pelkkää marjapensaissa pyörimistä - isommalle pojalle kaikkein tärkein osa näitä kotiseutumatkoja on puolen päivän mittaiset kalaretket ukin kanssa!
Tälläkin kertaa nämä perheen miehet viettivät viisi tuntia soudellen ja kalastellen, välillä rantautuen makkaranpaistoon rantakiville tehdyn nuotion ääreen, höpötellen ja elämänoppeja sukupolvelta toiselle jakaen.
Tärkeitä hetkiä - ja niin kovasti odotettuja - niin lapsenlapselle kuin ukillekin...
On ihanaa ollut huomata, että vaikka välimatkaa onkin melkein 400kilometriä, on Savossa asuvista isovanhemmista tullut myös todella läheisiä ja rakkaita lapsille. Ikävä on aina suuri puolin ja toisin. ...Eikä kuivaa silmäkulmaa ole kenelläkään, kun sanotaan heippoja Etelä-Suomeen päin käännetyn auton kupeessa...
Nämä kaksi kumppanusta saattavat myös viettää pitkiä toveja köllötellen yhdessä kammarissa, jutellen vaikka koulusta, kavereista, harrastuksista... Ukille uskoudutaan, ukin kertomuksia kuunnellaan, ukilta opitaan.
Oma isä on aina maailman paras isä, mutta on mahtavaa seurata, kuinka tuo maailman paras isä on myös maailman paras ukki! Se sama avoin ja lämmin suhde, joka minulla ja isälläni on ollut, on nyt myös lapsillani heidän ukkinsa kanssa; painimista ja telmimistä, leikkiin täysillä heittäytymistä, halaamista, tukea ja lohtua, rohkaisua ja kannustusta, oman ajan antamista, opettamista ja myös kuuntelemista puolin ja toisin...
...Mun iskä on kyllä loistotyyppi! :)
Pari seuraavaa kuukautta taitaa mennä turhankin ahkerasti muuton ja muuton jälkeisen purkamisen parissa, joten hieman harmissani laskeskelin, että taitaa seuraava Itä-Suomen retki mennä marraskuun alkupuolelle... Yleensä olemme pyrkineet vähintään kerran kuukaudessa näkemään, kesällä pidempiäkin aikoja kerrallaan.
Tosin ehkä lokakuulle ajoittuvalla syyslomalla olisi hyvä nipistää muutama päivä muuttotouhuistakin hetken lepoon ja suunnata seesteiseen Savoon...! ;)
