Vietimme tänään töissä kollegan läksiäisiä...
Jokainen kerta näissä kekkereissä tuntuu varmasti jokaisesta osallistujasta - päivänsankarista tuskin vähiten - yhden aikakauden päättymiselle. Vaikka työkaveri ei välttämättä koskaan katoaisikaan elämästä, poistuu hän uusiin haasteisiin hypätessä siitä 'jäljelle jäävien' arkipäiväisestä tohinasta.
Ja vaikka haikein mielin työtovereista luovummekin, olemme samalla valtavan onnellisia heidän puolestaan ja ylpeitä heidän rohkeudestaan tehdä suuria päätöksiä ja mullistaa sitä tutuksi totuttua kaavaa heittäytymällä uusiin tuuliin.
Olen valtavan huono valitsemaan tilanteisiin sopivia korulauseita, sillä jään aina turhankin tarkkaan miettimään, miten kortin vastaanottaja tulkitsee kortin viestin. Kollegoiden yhteishyväksynnällä korttiin valikoitu ohjenuora, jota meidän kaikkien tulisi noudattaa omassa elämässämme:
'Mitä tahaansa päätätkin tehdä, varmista, että se tekee sinut onnelliseksi.''
Kahden (minulle niin kovin rakkaan ja ihanan) lapsen äitinä nostan esimerkiksi hattua heille, jotka ovat rohkeasti todenneet olevansa onnellisempia ilman lapsia. Jotka nauttivat vapaaehtoisesti elämästään vapaudessaan, matkustellen ja harrastaen, ilman tahmaisia sormia, uhmaikää ja mokkapalojen leipomista koulun myyjäisiin. Ja jotka aivan liian usein törmäävät heidän onnellisuutensa lapsettomina kyseenalaistaviin ihmisiin.
Vaikka minä olen onnellinen saadessani kasvattaa näitä kahta mukeloa, ei minulla ole mitään oikeutta olettaa, että tämä olisi kaikille se tie onneen. ...Aina välillä olen itsekin helisemässä tässä vauhdikkaiden lasten arjessa, ja huumorintaju on koetuksella... Saatanpa välillä pohtia sitäkin, mitä kaikkea sitä ehtisikään tekemään iltaisin raksalla, jos vähäiset iltatunnit eivät katoaisi jonnekin märkien rukkasten kuivamaan ripustamisen ja iltapuuron seinistä pyyhkimisen väliin... :D
Tai ihmiset, jotka päättävät elää sinkkuina. Jotka ovat onnellisia ilman pakkoa tehdä kompromisseja lähes jokaisessa arjen päätöksessä, olipa kyse sitten tulevan viikonlopun viettotavasta tai miten pyykki viikataan vaatekaappiin. Jotka eivät tarvitse toista ihmistä ollakseen itse vahvoja ja eheitä. Jotka ovat niin sinut itsensä kanssa, että kykenevät viettämään aikaa myös yksin, omien ajatuksien ääreen pysähtyneinä.
Tai ihmiset, jotka tekevät jotain repäisevää - vaihtavat vaikka työpaikkaa, ja kokeilevat siipiään jonkin aivan uuden asian parissa! Vaikka joku toinen on onnellinen samassa työssä vielä 25 -työvuoden jälkeen, kaipaa joku toinen vaihtelua ja uutta haastetta vaikka vuodenkin välein. Kumpikin tapa molemmille se itselle oikea, onnelliseksi tekevä.
Apulantaa lainatakseni, ''ihmistä pitkin sä et ikinä voi itseesi matkustaa''. Tunne ensin itsesi, rakasta ja arvosta itseäsi, sitten voit olla avoin maailmalle ja rakastaa muitakin. Ja kun löydät rohkeuden olla oma itsesi, löydät rohkeuden myös kuunnella omaa sydäntäsi ja toteuttaa omaa tahtoasi, kävellä omaa polkuasi. Kohti onnea.
**LEPPOISAA LOPPUVIIKKOA!**
Oman elämänsä onnellisuuskonsultti/19.1.2014
''Vannon humanismin nimeen:
Kansainvälisen humanistisen ja eettisen liiton IHEU:n määritelmän mukaan ’’humanismi on kansainvälinen eettinen elämänkäsitys, joka väittää, että ihmisillä on oikeus ja velvollisuus antaa merkitys ja muoto omalle elämälleen.’’
1400-ja 1500 –luvuilla italialaiset humanistit alkoivat korostaa ihmisen saavutuksia ja mahdollisuuksia, eivätkä nähneet ihmiselämää ensisijaisesti valmistautumisena tuonpuoleiseen elämään. Oman elämäni 2010-luvun savolais-päijäthämäläisenä humanistina tahtoisinkin – noiden italialaisten humanistien aatteiden pohjalta – korostaa elämän jokaisen vaiheen sen hetkisiä saavutuksia ja mahdollisuuksia, ja vastustaa nykyistä vallitsevaa elämänkäsitystä, jonka mukaan ihmisen tulisi elää elämänsä aktiivisin ja hyvävointisin aikakausi valmistautuen työelämän jälkeiseen elämään; eläkeikään!
Tai Nykäsen Matin hajatelmaa hieman muokaten; (työ)elämä(n aikainen aikakausi) on ihmisen parasta aikaa! :)
Jaan nyt karkeasti ihmiset kahteen ryhmään: Sitku –ihmiset ja Mutku –ihmiset. Yhteistä näille on, että molemmat ovat kadottamassa päätäntävallan omaan arkeensa ja elämäänsä – jokin suurempi ja mahtavampi voima estää heitä toteuttamasta unelmiaan (työ, lapset, sairaudet…). Erona on pienenpieni optimismin häivähdys Sitku –ihmisen lauseissa – Mutku-ihminen on jo vajonnut epäuskoon ja voimattomuuteen.
Sitku –ihmisen tunnistaa seuraavanlaisista keskustelunavauksista, jotka saattavat ilmetä myös itselleen yksinäisyydessä hiljaa huokaistuina; ’’Sitku mul on enemmän vapaa-aikaa…’’, ’’Sitku asuntolaina on maksettu…’’, ’’Sitku lapset ovat muuttaneet pois kotoa…’’, ’’Sitku puolison työ ei vaadi enää niin paljon matkustamista…’’, ’’Sitku oon eläkkeellä…’’. Sitku –ihmiselle annetaan kuitenkin (pienet) pisteet optimismista, sillä hänellä vielä unelmat ja haaveet ovat elossa ja toteutettavissa – sitku sitku sitku…
Mutku –ihminen on siirtynyt jo astetta pidemmälle – ja syvemmälle. Omilla teoilla ja ratkaisuilla ei ole enää mitään tekemistä haaveiden ja tavoitteiden toteutumisen kanssa, kaiken edessä on jokin ylitsepääsemätön este. ’’Mutku töiden jälkeen ei ole kuin muutama tunti valveillaoloaikaa…’’, ’’Mutku mulla on nuo lapsetkin…’’, Mutku ei tullut silloin aikoinaan tehtyä/lähdettyä/uskallettua kokeilla…’’, ’’Mutku asuntolainaakin on vielä 15vuoden edestä jäljellä…’’, ’’Mutku niitä yhteisiä cd-levyjä on niin kamalan ikävää alkaa jakamaan erossa…’’ Ja ehdoton oma suosikkini: ’’Olisihan se matkusteleminen mielenkiintoista, mutku aletaan olla nyt siinä iässä, että kohta alkaa se sairasteleminen, niin ei sitä enää tässä vaiheessa viitsi lähteä…’’
Lohdutuksen sanana, että kyllä Sitkulla ja Mutkulla on toki mahdollisuus päästä Nytku –tilaan, mutta joskus sinne pääsy saattaa tarkoittaa vuosikymmenienkin kieriskelyä odottelussa ja selittelyissä – nuo itsesäälin vuodet saattavat jopa tehdä Nytkusta marttyyrimaisen hahmon… ’’Nytku asuntolaina on viimein maksettu…’’, ’’Nyt kun lapset ovat viimein muuttaneet pois kotoa…’’, ’’Nytku vihdoin rohkaistuin ja lähdin huonosta parisuhteesta…’’, ’’Nytku vihdoin uskalsin palata työelämästä koulun penkille ja ottaa aikaa opiskella unelmieni ammattiin…’’
Jo lapsissa huomaa piirteitä Sitkusta ja Mutkusta – liekö sisäsyntyistä vaiko aikuisten sitkuilua ja mutkuilua seuratessa pahoille tavoille oppineet. Saattaa johtua aikuisten vuosien varrella kehittämästä pessimismistä, mutta lapset omassa puhtaassa optimismissaan ovat nopeampia huomaamaan omat mahdollisuutensa ja yrittämään yhä uudelleen ja uudelleen tavoitteeseen pääsyä vanhemman antaman pienen rohkaisun jälkeen – oli kyse sitten palikkatornin kasaamisesta tai villatakin napittamisesta omin pienin kätösin. Samaa sisukkuutta ja uskoa omiin taitoihin ja taitojen kehittymiseen toivoisin aikuisillekin!
Mutta ehkä aikuisilla Sitku –ja Mutku –ihminen ovatkin vain vaiheita kohti humanistia – he ovat vain unohtuneet systeemiuskoon ja ajopuustrategiaan. He ovat pieniä osasia koneistossa, joiden täytyy pyöriä pyörimistään, jotta koko systeemi pysyy jatkuvassa liikkeessä. Heillä ei ole vaikutusvaltaa omaan elämäänsä – muut tahot ohjaavat ja määrittelevät heidän elämäänsä – Sitku ja Mutku vain ajelehtivat mukana heitä suuremmassa virrassa, tiedostaen ajoittain takaraivossa häilyvän faktan, että vauhdin kiihtyminen tarkoittaa lähestyvää putousta.
Sitku –ja Mutku vain kaipaavat pientä tönäisyä oikeaan suuntaan – joidenkin täytyy tulla kovimman kautta se putous ajopuulla istuen alas – havahtuakseen, että voi aivan itse valita sen vajoamisen takaisin vaikutusvallattomaksi rattaaksi systeemiin tai valita se omalla tavallaan haasteellisempi tie ja ottaa avoimin mielin vastaan vastuun elämästään.
Uskallan melkein vannoa, että moni asia elämässä paranee ja helpottuu, kun Sitku ja Mutku viimein ymmärtävät ja hyväksyvät oman vastuunsa elämäänsä. Kun he lopulta ymmärtävät ottaa tuon vastuun, huomaavat he saaneensa samalla enemmän vaikutusmahdollisuuksia elämäänsä, sillä päätäntävalta omasta elämästä kasvaa vastuunottamisen myötä. Ja ihminen, jolla on voimaannuttava tunne oman elämänsä hallinnasta, pystyy parempiin suorituksiin niin työssä kuin yksityiselämässäkin!
Nykyisen suorituskeskeisen työelämän tiimellyksessä on päässyt unohtumaan, että kaikki lähtee yksilön hyvinvoinnista. Vaikka huippu-urheilija olisi olympialaisia varten hionut itsensä huippukuntoon ja nukkunut pois jet lagit ennen suoritustaan, ei hän tule voittamaan, jos hänellä on ollut riitaa vaimonsa kanssa! Sama pätee työelämään; vaikka ratas koneistossa olisi huippukoulutettu ja alansa konkari, ei hän ole koneiston näkökulmasta se tehokkain palanen, jos sosiaalinen elämä on jäänyt minimiin vuoden aikana kertyneiden 200 matkustuspäivän vuoksi. Ihminen on ihminen.
Onnellinen, hyvinvoiva ihminen on myös tehokkain ratas koneistossa!
2010 –luku tuntuu olevan elämäntaitovalmennuksen kulta-aikaa – ihminen on unohtanut mitä hyvinvointi on. Eikä onnellisuuskonsulttikaan ei pysty ihmeisiin: Jos ihminen ei sisäsyntyisesti halua parannusta elämänlaatuunsa, on tuloksia turha odottaa. Lopullinen vastuu elämästään ja onnellisuudestaan on loppujen lopuksi ihmisellä itsellään.
Ja niille hyvinvointiaan metsästäville pienenä vinkkinä kerrottakoot; Hyvinvointi on muutakin kuin kyky nostaa penkistä viikosta toiseen parempia tuloksia tai minimiä hipova rasvaprosentti. Se on jotakin muuta kuin vain voitokkaasti johdettu projekti ja siitä saadut bonukset palkkakuitissa. Hyvinvointiin kuuluu myös hersyvä nauru, sydämessä hohkava rakkaus, ystävät, perheen kanssa vietetyt leppoisat lauantait, vapaapäivä mato-ongella istuen, kauniit korvaan kuiskatut sanat, iso kuppi kahvia terassilla nautittuna aamuauringon noustessa ja vaikka onnistuneesti uunissa kohonnut kakkupohja! '' :)
