perjantai 10. heinäkuuta 2015

Kaivuutyöt tältä osin valmiit, jeij!

Raksalla on saatettu viime viikolla valmiiksi ensimmäinen vaihe remontista - ensimmäiset kaivuutyöt! Kävin ennen reissuun lähtemistä kiertämässä kameran kanssa raksan ympäri ja luvassa siis kuvapäivitys talon ympäryksen viimeisimmästä tilanteesta:
Onhan se taas vähän erilaisen näköinen - huomattavasti siistiytynyt tuo ympärystö siinä salaojien kaivamisen, patolevyjen asentamisien ja sokkelien korjauksen yhteydessä verrattuna siihen lähtötilanteeseen!

Seuraavana olisikin vuorossa etuoven siirtäminen tältä pitkältä tienpuoleiselta sivulta tuohon talon päätyyn - vähän kuin pois tieltä - ja juurikin tuon tienpuoleisen sivun seinien korjauksen aloittaminen. Lisäksi irroitamme, kunhan taas ehdimme kesälomailulta ja lapsiperhe-elolta, nuo valkoiset levyt seinistä.

Phuuh, nyt tää nainen jatkaa lomailua! :)

P.s. Pyrimme irroittamaan vanhat ikkunat rakennuksesta mahdollimman ehjinä, jotta voisimme ne hyötykäyttää joskus tulevaisuudessa lasisen kesähuoneen (astetta monikäyttöisempi kasvihuone siis) rakentamisessa. Osa laseista on hajonnut/hajoitettu - näyttäisi kiviä tulleen laseista sisään - mutta noihin pokiin sitten leikkaamme vain uudet lasit tilalle.

2 kommenttia:

  1. Olette olleet kyllä ahkeria! Tuosta tulee varmasti hieno! Iso peukku lasien käytölle kesähuoneeseen.:)

    VastaaPoista
  2. Täytyy kyl sanoa, että kaivinkoneen käyttäjä on ollut meitä ahkerampi... ;) Mutta yksi vaihe päästy projektissa eteenpäin, pienen juhlistuksen paikka jo melkein sekin! Ja onhan tuo paikka siistiytynytkin melkoisesti kevään aikana - alkaa näyttää sille, että jotain siellä tapahtuu... ;)
    Vanhojen ikkunoiden lisäksi kesähuoneessa olisi tarkoitus hyödyntää myös vanha puuhellakin kesäkeittiön merkeissä - ja samalla se toimii keväisin ja syksyisin tilan lämmittäjänä. Mutta se onkin sitten projekti joskus tulevaisuudessa... :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...