maanantai 17. syyskuuta 2018

Havaintoja Habitare 2018 -messuilta


Tänä vuonna varasin Habitaren kalenteriini jo hyvissä ajoin ja anoin perheeltäni lapsivapaata aikaa päästäkseni tuulettamaan päätäni (ja kameraani) oikein ajan kanssa.

Aamulla en meinannut päästä sängystä ylös laisinkaan, sillä jostain syystä olinkin viime metreillä kadottanut innostukseni 'nähdä vaivaa' lähteäkseni Pasilaan saakka messuille. ...Osaksi fiilikset saattoivat johtua tovi sitten samaisessa Messukeskuksessa viettämistäni kahdesta todella intensiivisestä ja takin täysin tyhjentäneistä päivistä Esimies & Henkilöstö -messuilla...

Mietin tosin ääneen miehelle, että ehkä myös oma kotimme on vihdoin siinä pisteessä, etten enää kaipaa suuria inspiroitumisia erilaisista värimaailmoista ja materiaaleista; talomme on löytänyt oman äänensä, sitä ei tarvitse enää etsiä trendioppaista tai maaliliuskoista!

...Mutta kuten olin arvellutkin, löysin lopulta paljon kaunista kuvattavaa ja ihmeteltävää - sekä sen kadonneen innostuksen tunteen! 

Tänään siis luvassa isohko valokuvakooste teemoista, jotka jäivät mieleeni messuilta - ehkä näistä löytyy inspiraatiota sinunkin syksyiseen kotiisi!



LUONNONMATERIAALIT, ERILAISET TEKSTUURIT JA MAANLÄHEISET SÄVYT
'Back to the roots'


 Seinäelementit (yllä vasen), Woodroom




Nietos ja Wolite -valaisimet (yllä oikealla),  Averi




KUOSIT JA PRINTIT TARINAN KERRONNAN VÄLINEINÄ
'Folklore'




KIERRÄTETTYÄ, TUUNATTUA JA ITSE TEKEMISEN ILOA
'Sustainability & Hygge'



 3rd HandMade



VAHVAT VÄRISÄVYT, UTUINEN SAMETTI 





Messupäivän jälkeen olen möbleerannut taas tarmokkaasti olohuonettamme ja vaihtanut jopa valokuvakehyksiä 'syksyisempiin'....

Eli visiitti Habirate -messuilla teki tehtävänsä täydellisesti; herätti jo hieman syksyiseen kaamosmasennukseen nuupahtaneen sisäisen sisustajani!


Näiden kuvien voimaannuttamana taas uudella energialla tähän alkaneseen viikkoon!

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Räävittömän kakaran päivä prinsessana - rohkeita poistumisia mukavuusalueelta


KAUPALLINEN YHTEISTYÖ // Tarja Sirkiä

Sain tovi sitten Keski-Uudenmaan Blogien, Kublon, kautta kunnian päästä nauttimaan päivästä prinsessana valokuvaaja Tarja Sirkiän studiolle Kellokosken kauniiseen ruukkimiljööseen.

Jännitin valokuvaus hieman etukäteen, sillä kaikki minut tuntevat tietävät, että nautin paikastani kameran takana - en niinkään kuvauksen kohteena olosta. Tämän arkailun tunnistan aikuisiän myötä tulleeksi (turhaksi) itseni tarkkailuksi ja tiedostamiseksi, sillä lapsena viihdyin harrasteteatterin lavalla ja koulun näyttämöllä, mutta viime vuosina jopa isommalle tiimille puhuminen on saattanut aiheuttaa jännitystä. Toki pienessä paineessa pääsee parhaimpiin suorituksiin, uskon mä, mutta onhan siellä omalla mukavuusalueella vain niin helppoa piileskellä!

Uudessa roolissani työelämässäni joudun entistä useammin puhumaan yleisölle - ihan vaikka vain kiitospuheiden myötä, kun tiimiläisellä täyttyy pyöreitä palvelusvuosia. Small talk ei tunnu enää luontevalle suuhuni, sillä vanhetessa olen alkanut - tiedostaen ja tiedostamattakin - vetää mutkia suoriksi ja yksinkertaistaa elämää.


Miksi käyttää aikaa pölinää, jonka sisältö on höttöä, eikä suoraan sanottuna lopulta kiinnosta kumpaakaan, mutta vie aikaa itse asialta?

Joudun siis tarkoituksella harjoittamaan tuotakin taitoa ja lyömään itseäni tilanteisiin, joissa en voi piiloutua faktojen ja konkreettisten teemojen taakse, vaan maltan leppoisasti pysähtyä vaikka päivittelemään säätä.

...Luulisi olevan helppoa vanhalle savolaiselle, mutta näköjään vuosikymmenet Hämeessä ja Uudellamaalla ovat tehneet tehtävänsä!


Ehkä siksikin olen viime aikoina haastanut itseäni osallistumaan kaikenlaisiin tempauksiin, joissa joudun laittamaan itseäni henkisesti koetukselle. Voin todeta, että fyysinen haastaminen on huomattavasti vähemmän kuormittavaa!

Yksi tällaisista haasteista saapui ennen kesälomia Kublon kautta. Tartuin haasteeseen heti, ennen kuin ehdin aloittaa turhan liiallisen pohdiskelun ja empimisen, kun valokuvaaja Tarja Sirkiä etsi aikuisia, 30+ naisia henkilökuvauksia varten. '30+ nainen' - BINGO! ...Tuosta 'aikuisesta' voidaan olla montaa mieltä... ;)

Olemme miehen kanssa kovasti pohtineet sitä, miten voi olla, ettei henkinen ikä ja numero-ikä täsmää mitenkään?!

Tiedättekö minkä ikäiseksi tunnen itseni?

Kyllä, palttiarallaa tällaiseksi edelleen:


Henkisen, kurahousut kainaloissa asti virnuilevan kakaran kulkeminen mukana päivittäin on mielestäni se elämän suola, joka pitää mielen virkeänä ja liian vakavoitumisen kaukana! 

Tuo samainen kuriton kakara on se ärsyttävä kyseenalaistaja, joka ei suostu purematta nielemään palavereissa niitä asioita, jotka ovat ristiriidassa logiikkani ja oppimani kanssa. Haastaa, kysyy tyhmiä - ja oppii alati uutta!

Syytän sisäistä lastani kaikesta kärsimättömyydestäni ja siitä, että liian usein menen kolmevuotiaan lapseni tasolle täydellä tunteella. Unohdan liian usein, että olen se aikuinen tässä taloudessa - niin hyvässä kuin pahassakin. Välillä mökötän ja kiukuttelen, kun mies on syönyt viimeisen suklaapalan kaapista, mutta toisaalta minua ei nolota heittäytyä pelleilemään muksujen kanssa - edes julkisella paikalla, kun lapset toivoisivat, etten olisi se 'nolo mutsi'.

...Sen verran olen sentään kasvanut, etten ottanut pienemmästä pojastani kesäistä mallia ja heittäytynyt nudisti -asetuksilla tuonne takapihan trampoliinille. Veikkaan, että naapureilla oli kestämistä jo poikanikin kanssa.... :D

Vaikka jännitin valokuvausta ja ennakko-odotukseni oli, etten takuulla osaisi olla luontevasti kuvattavana, oli kokemus aivan päinvastainen! Tarjan ohjattavana oli todella helppoa asettua kameran eteen - tunnelma studiolla oli muutenkin sekä valmistelujen että itse kuvaustenkin aikana niin kotoisa ja leppoisa, että huomasin N A U T T I V A N I  päivästä huomion keskipisteenä!


Ollessani Salon LK:n uskomattoman taitavan kampaaja-maskeeraaja Laura Simulan käsittelyssä tajusin yllättäen, etten itse asiassa ole koskaan aiemmin ollut kenenkään toisen meikattavana! Ja että kampauksen olen teettänyt ammattilaisella ainoastaan Wanhojen tansseihin palttiarallaa 18 vuotta sitten, sekä Lahden Kaupungin itsenäisyyspäivän vastaanotolle kahdeksan vuotta sitten...

Olo oli näiden oivallusten jälkeen entistä enemmän kuin prinsessalla - ihanaa hemmottelua!

Olen niin onnellinen näistä kahdesta valokuvasta - ne ovat ehdottomat suosikkini monen muunkin onnistuneen joukosta!

Näihin tallentui mielestäni oivallisesti aikuinen Satu, josta pilkahtelee se rääväsuisen kakaran särmäkkyys.

Kiitos Tarja ja Laura tästä mahtavasta päivästä sekä unohtumattomasta kokemuksesta! 



********
...Pssst,

Toinen itseni haastaminen on tulossa lokakuussa julkisen puhumisen muodossa Hyvinkäällä, mutta tuosta kublolaisten tapahtumasta lisää myöhemmin - kannattaa seurata Villa Kotirannan Facebook sivustoa, minne linkkaan pikemmiten kutsun kuulemaan lisää aiheesta bloggaaminen.

Jos pääset paikalle, saa ehdottomasti tulla nykäisemään hihasta ja haastamaan minua juttutuokion merkeissä! :)

lauantai 8. syyskuuta 2018

Syksyinen asetelma tuvan avohyllyihin

Pienen pienin muutoksin valtaa syksy kotimme...

Viime viikonloppuna kerroin valosarja -projektistani makuuhuoneessamme ja torstaina tupaamme vaihtuneista tyynyistä sekä uusista huonekasveista. Eilen minulla oli vapaapäivän kunniaksi aikaa tarttua myös tupaamme johtavan käytävän seinällä oleviin avohyllyihin.



Olin aivan varma, että olin kesäksi kyhännyt kyseisille hyllyille vihertävän värimaailman, mutta kauhukseni totesin, että hyllyt asennettiin paikoilleen H E L M I K U U S S A - ja tuolta asti on yksi ja sama asetelma hyllyssä ollut!

Täytyy sanoa, että vihertävä värimaailma oli sen verran mieluinen, että vaati melkoisia ponnisteluja lähteä vaihtamaan asetelmaa, koska oli aivan varma, etten saisi uudesta syksyisestä värimaailmasta yhtä ihanaa.

Muistatko mille aiempi asetelma näytti? 


Lisää valokuvia tuosta aiemmasta esillepanosta löydät täältä; KLIK!

Aiempaan asetelmaan verrattuna ainoastaan pikkukivet, suuri käpy lasikuvun alla sekä pienemmän pojan velmuilukuvat säilyivät tässä uudessa värimaailmassa - tosin pojan kuville vaihdoin uuden kehyksen.

Rakastan näitä tämän sarjan ja juuri tuon punaisen värisiä puukehyksiä! Olen niitä kirpputoreilta haalinut jo melkoisen sarjan eri kokoisina ja niihin olen kehystänyt vuosittain otetut perhekuvatkin. ...Ne toki vielä odottelevat pinossa seinälle nostamista, sillä en ole vielä päättänyt, mille seinälle - tai edes mihin tilaan - haluaisin tuon alati kasvavan kuvasarjan asetella.



Nuo hyllyillä säilyneet, sileiksi hioutuneet ja pyöreät pikkukivet ovat minun lapsuudessani keräämiä. Ne tulivat vastaan lapsuudenkodissani vanhoja tavaroitani läpikäydessä - pakkohan ne oli pelastaa ja ottaa käyttöön!


Tuo vanha puulipas on isäni isän jäämistöä ja rakas aarre ukilta, jota en koskaan ehtinyt tapaamaan. Minulla on muitakin muistoesineitä Aapelilta, ja mm. yksi hänen sodanaikaisista kunniakirjoistaan on kehystettynä seinällämme - kera isoenoni rintamalla tekemän puisen puukkotupen. Näistä kuvia ja juttua ukistani enemmänkin, löytyy täältä; KLIK!

Ukin lipas kulkee aina mukanani ja ansaitsee aina kunniapaikan!

Lippaan päälle nousivat muutama viikko sitten kirpputorilta (muistaakseni 1,50€ yhteishintaan) kolme metallista tuikkukippoa, jotka muistuttavat kruunuja. Näin avohyllyyn sijoitettuna pitänee käydä hakemassa led-tuikkuja, jotta pääsen kipot testaamaan - veikkaan, että valo heijastuu kauniisti tuolta 'kruunujen' kuvioiden läpi.


Tämän vanhasta kellosta uusikäyttöön otetun kuvun alle sujautin pari oman kanalan sulkaa.

Tuon pienemmän lasikuvun olen parilla eurolla vuosia sitten ostanut alennusmyynnistä. Niitä oli alun perin kaksi, mutta toisen onnistuin kilauttamaan hajalle edellisessä kodissamme...


Kipaisin alakerran kirjahyllystä valitsemassa sävyltään oranssit kirjat ja asettelin niitä hyllyille.

Tämä oli itse asiassa hauska tapa löytää kirjahyllystä niitä kirjoja, jotka ovat vielä jääneet syystä tai toisesta lukematta, kuten tuo Ethan Hawken 'Tuhkakeskiviiikko'. Olin jo unohtanut koko kirjan!


Muuton yhteydessä löysin myös vuosia, vuosia vanhan akryylimaalaukseni, jota olen joskus kansalaisopiston maalauskurssilla tuhertanut. Ei ehkä mitenkään onnistunein työni, mutta auringonkukkien värit osuivat täydellisesti syksyn tunnelmaan!


Tämän punotun koristeruukun ostin tovi sitten paikalliselta kirpputorilta - muistaakseni alle eurolla. Minulla ei ollut sille suoraan paikkaa, mutta heti ruukun nähtyäni tiesin, että sille löytyisi käyttöä. Tuon pinta on niin upea!

Samoin alakuvien oranssi maljakko/kynttilänjalka on parin euron kirpputorilöytö. Rakastuin välittömästi lasin väriin ja maljakon muotoon! Jos joku tietää kyseisen esineen taustoista enemmän - oli se sitten vaikka Ikean viime sesongin mallistosta - niin kuulisin mielellään lisää. :)


Oikein innostuin tämän hyllyn myötä katselemaan koko tupaa uudelleen - mitä kaikkea voisinkaan hieman uudelleen järjestää ja vaihtaa värimaailmaa?!

Minulla odottaa paikallisella kyläkoululla neljä ihanaa opetustaulua noutoa - nekin osaltaan innostavat miettimään sisustusta uudelleen, sillä haluan niistä ainakin kaksi heti käyttöön tupaamme. Koulu järjesti siis viime viikolla myyjäiset, jossa vanhat, käytöstä poisjääneet opetustaulut laitettiin kiertoon. Omassa nipussani on mm. yksi Wendelinin taulu ja aivan ihanan jouluinen omena-aihe...!

Mutta noista lisää, kun ehdin taulut hakemaan ja valokuvaamaan!


Me lähdetään nyt urheiluseuran vuoden palkintojenjakoon katsomaan, josko nuo meidän pienet yleisurheilijat saisivat pokattua mitaleja. Odotuksissa on ainakin maastojuoksu- ja hiihtokisoista palkinnot... Jännittävää! :)

Aurinkoa viikonloppuunne!


torstai 6. syyskuuta 2018

Syksystä, sohvasta ja vähän huonekasveistakin


Tästä sohvasta on tullut ehdottomasti koko perheen lempipaikka tuvassamme. Isompi poika muistaa säännöllisesti siinä reporankana maatessaan kehaista, kuinka hyvä tällä pehmeällä sohvalla on makoilla, ja mies kaatuu siihen melkein päivittäin iltaruuan jälkeen pienille torkuille - siis jos ehtii ennen kuin lapset sohvan valtaavat.

Tuntuu, että varsinkin syksyn edetessä ja talvea kohti siirtyessä sohva kutsuu yhä useammin; kesällä oleskelutilat siirtyivät pihalle, ja sohva taisi olla pääasiassa vieraiden istumapaikkana. Kelien huonontuessa ja iltojen pimetessä tekee mieli vain rakentaa pesä tuonne sohvan kulmaan tyynyistä ja peitosta ja nukahtaa viereisessä pönttöuunissa loimuavan tulen rätinään.


Näitä valokuvia ottaessa piti sen verran 'lavastaa' tilannetta, että pöyhin tyynyt suht kuosiin ja asettelin semi-siististi (ja kuitenkin huomasin, että tuossa ylemmässä kuvassa toinen raitatyyny jäi väärin päin, eli kuvaan tuli tuo tupsuton puoli - pienempi poika ilmeisesti tästä tyynystä nyhtänyt kaksi tupsua irti ja ne odottelevat hyllyn päällä kiinni ompelua...) - eihän meidän sohva koskaan oikeasti näin järjestyksessä ole!

...Sanotaan nyt vaikka näin, että miesvoittoisessa taloudessa, jossa minä saan naisvertaistukea ainoastaan pihakanalan leideiltä, ei juuri ketään muuta kuin minua hetkauta tippaakaan, ovatko tyynyt littanassa, kasana yhdessä nurkassa, viskattuna selkänojan yli sohvan taakse vai aseteltuna trampoliiniksi sohvan eteen... Minä sitten aina perheen poikien - ison ja pienten - siirryttyä sohvalta pois käyn yksin tyynysotaa, jotta edes kerran päivässä sohva näyttäisi tältä...! :)


Ulkona syksyyn pukeutuva maisema sai minut kaipaamaan sisällekin jotain pientä väripiristystä - jotain lämpimämpää sävyä tuohon pesänrakennukseeni.

**Muistatko sohvan aiemmat keltaiset tyynyt? Kuvia löytyy vaikka täältä; klik!

Ensi hätään laitoin H&M Home verkkokauppaan tilauksen kahdesta poltetun oranssin sävyisestä samettikankaisesta tyynynpäällisestä, jotka itse asiassa saapuivat tänään, ja joiden saman tien totesin olevan aivan liian oranssit olohuoneeseen, mutta täydelliset makuuhuoneen Nefriitin seinävärin kanssa.

Onneksi kaapista löytyi käyttöönottoa odottamassa kauniit, ilmeisesti myös H&M Home:n tyynynpäälliset, jotka olen ostanut paikalliselta kirpputorilta muutaman euron yhteishintaan viime keväänä. Ne sointuivat kauniisti sohvalla jo olleisiin Hemtexin raitatyynyihin ja aiemmin H&M Home:n alennusmyynnistä tilaamiini vaaleanvihertäviin tyynyihin.


Yläkuvassa tuo kuviotyyny on näitä kirppislöytöjäni syksyyn - samoin kuin alla olevan kuvan punertava ja tummemman vihreä tyyny.


Kodin sisustamisen osalta en ole oikein saanut otetta vielä syksystä - en tosin ole ihan varma, ehdinkö kunnolla tässä tohinassa saada otetta kesästäkään! :)

Olen aiemminkin kertonut, etten ole oikein sellainen 'sesonkisisustaja'; kodin värit eivät vaihdu vuodenaikojen mukaan, enkä muutaman kuukauden välein maalaa seiniä viimeisimmillä trendiväreillä.

Pidän tietynlaisesta pysyvyydestä - varsinkin tässä koko ajan muuttuvassa maailmassa ja yhä enemmän ja enemmän vaativassa työelämässä, jossa ainoa vakio tuntuu olevan muutos, on ihanaa, kun tietyt pienet, mutta niiiiiiin tärkeät asiat pysyvät turvallisen vakaina. Yksi tällainen on koti.

Koti on turvasatama. Paikka johon ankkuroitua, kun ympärillä myllertää.

Koti on paikka, jossa voit olla täysin oma itsesi - hyvinä ja huonoina päivinä - ja jossa ladata henkiset akut. 

Toisille koti on ehkä henkisempi määritelmä. 'Koti on siellä missä sydän on.' Minulle talo/huoneisto tai muu rakennus ei itsessään täytä termin 'koti' vaateita - vaikka siellä kuinka asuisivat kanssani elämäni rakkaimmat ihmiset; olen asunut elämäni aikana monen monessa asunnossa ja talossa - nopeasti laskettuna kaikkiaan yhdessätoista - mutta vain kolmessa kodissa.

Villa Kotiranta on ehdottomasti KOTI!


Eikä kenellekään taida enää tulla yllätyksenä, että rakastan sisustamisessa runsautta, joka tietyissä määrin on sanakirjassani synonyymi 'kodikkaalle'.

Tuvassamme runsautta ja elävyyttä sisustamiseen tuovat erityisesti alati lisääntyvät huonekasvit.

Nyt syksyä kohti innostuin ostamaan taas muutaman kasvin lisää - varsinkin, kun ne löytyivät näppärästi paikallisesta K-Citymarketista ruokaostoksien yhteydessä hyvin, hyvin edullisesti!

Helteiden väistyttyä kasvit tuntuvat nauttivan olostaan - onko joku muukin huomannut saman? Kesän aikana kärvistelleet viherkasvit ovat nyt syksyä kohti jotenkin ryhdistäytyneet ja varsinkin rönsyt tuntuvat paljon tuuheammille näin säiden viilennyttyä ja auringon paahteen vaihduttua syksyn kuulauteen.


Tuvan pitkää seinää lähes dominoi tuo vuosi sitten lahjaksi saatu kahvipuu, joka oli jäänyt edellisillä omistajillaan tarpeettomaksi ja kasvanut jopa liian massiiviseksi heidän kotiinsa. Ehdottomasti yksi suosikeistani täällä kotonamme!

Kahvipuun viereen kipusi uusi tulokas, kultaimarre, joka onkin oikea kodin vihersuodatin, eli sillä on  ilmaa puhdistavia ominaisuuksia. Kasvi ei siedä suoraa auringonvaloa, vaan viihtyy hajavalossa tai jopa varjossa, joten kuvittelisin sen nauttivan olostaan tuossa eteläikkunaa vastapäätä olevalla seinustalla.


Kultaimarretta pitäisi muistaa sumutella säännöllisesti, joten tässä onkin minulle hieman uutta haastetta ja muistettavaa... Täytynee ottaa viikonloppuisin tavaksi kantaa tämä sekä peikonlehdet kylpyhuoneeseen erityishoitoon - jos en rakenna tietoisesti sumuttelusta rutiinia johonkin tiettyyn päivään, voin suoraan sanoa, etten tule muistamaan koko puuhaa....

Mutta jos onnistun tämän kasvin lannistamaan, niin voin yrittää aina uudelleen, sillä kasvin hinta, 4,99€, ei pistä vielä irvistämään!


Toinen uusi hankintani ei ole tuo alakuvan vasemman reunan aloe vera, vaan oikean reunan muorinkukka.

Muorinkukkia on ilmeisesti monen tyyppisiä ja meiltäkin löytyy nyt kaksi - tai jopa kolme - aivan erinäköistä muorinkukkaa! Yksi olohuoneessa tuolla samaisella seinustalla ja mielestäni verannallakin majaileva kasvi on muorinkukka...


Kuten kultakimarre, muorinkukkakaan ei viihdy suorassa auringonvalossa, mutta toisaalta tämä kasvi kaipaa valoa eikä viihdy varjossa.

Muorinkukka oli ostettaessa jo valmiiksi tuossa kotiimme sopivassa saviruukussa - ja ruukkuineen hintaa kasville jäi ainoastaan 5,90€!


Tuvan kanssa minulla on tällä hetkellä todella ristiriitainen fiilis; toisaalta pidän siitä juuri sellaisenaan, mitään en ottaisi pois taikka vaihtaisi, mutta samaan vauhtiin - koska syksy nyt vain on henkisesti sellaista uudistumisen ja uusien alkujen aikaa - minun tekisi mieli möbleerata koko tila ylösalaisin ja laittaa aivan uuteen uskoon!

...Ja samaan aikaan, kun tätä kirjoitan tässä keittiön pöydän äärellä ja katselen tupaan päin, en todellakaan tiedä mistä repisin ajan ja energian aloittaa mylläyksen tässä arjen keskellä - ja mikä pahinta, en sitä kuitenkaan edes kerralla ehtisi valmiiksi saattaa ja tuloksena olisi ainoastaan pitkään to do -listalla roikkuvia tavarakasoja lattioilla, jotka odottelisivat läpikäyntiä & uuden sijoituspaikan löytämistä...!

Kuulostaako tutulta, te ruuhkavuosissa kierivät kohtalotoverit...? ;)


Ehkä olen tässä kohti armollinen ja annan periksi; ehkä jopa nostan käteni ylös tämän sohvan ympärille sijoittuvan tyynyshowkin (draamaa vai tragikomediaa?!) kanssa ja vain heittäydyn tuonne sekaan nauttimaan hiljaisista, hämäristä aamuista ja pimeistä illoista lasten nukahdettua...!


Tsemppiä ja aurinkoa kaikille vielä viikon viimeisiin arkipäiviin!

Nauttikaa tuosta ihanasta alkavasta ruskasta - vaikka pienin kävelylenkein!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...