lauantai 16. toukokuuta 2015

Toisen roska on toisen aarre

Eilen rakennuksen edellinen omistaja vei viimeisetkin tavarat pois talosta ja jätti jälkeensä kaksi isoa kasaa puuroskaa - toisessa kasassa on tosin mukana myös rakennukset keittiöstä purettua puutavaraakin.
Voitte uskoa, että vanhan puuverstaan liitereistä ja varastoista löytyi muutama lauta ja lankku, sekä erinäinen määrä kaikkea jännittävää puusta tehtyä tavaraa. Keräsin tänään esineen jos toisenkin lautojen seasta talteen - osa menee käyttöön suoraan sellaisenaan, osa vaatii pientä tuunausta ja askartelua.

Saikin todeta löytöjä kasoista tehdessä, että tosiaan toisen roska on toisen aarre;
Lähes identtisen puulaatikon (samalla leimalla) olen aikoinaan ostanut kirpputorilta (edellisessä postauksessani näkyy taustalla) ja se toimii olohuoneen pöydällä kaukosäätimien säilytyslokerikkona. Tämä puulaatikko tulee toimimaan kasvatuslaatikkona yrteille - lupaan laittaa valokuvan myöhemmin kesällä! ;)
Lisää erilaisia puuesineitä hyötykäyttöön; pikkujakkaran päälle voi asetella rappusille vaikka äitienpäivälahjaksi isältäni saadun ruusupensaan ruukussa. Korkeaan puulaatikkoon voi askarrella vaikka piilopohjan ylimmän poikkilaudan alareunaan, istuttaa orvokkeja ja käyttää 'koristekukkaruukkuna' talon seinustalla. Ja tuohon ihanaan ja todella hyväkuntoisen pärekorin voi vaikka asettaa terassin pöydälle ja asetella siihen kukkasia, kynttilöitä ja kauniita koriste-esineitä. Siinäpä muutama idea - keksittekö lisää?
Tämän laudanpätkän nappasin talteen kauniiden värien vuoksi (jotka eivät tässä valokuvassa näy täysin edukseen); kuluneessa puussa on vaaleaa turkoosia, hieman vihreää ja pehmeää vaaleanpunaista. Voi olla, että miehellä on tähän jotain sanottavaa, mutta ajattelin etsiä tähän sopivat naulakkokoukut ja tehdä persoonallisen naulakon - vaikka helminauhoille vaatehuoneeseen.
Myöskään tämän ihanan pienen (~40x40) yläkaapin oven kaunis vaalea turkoosin sävy ei näy tässä kuvassa kunnolla (yritän ottaa lähipäivinä siitä paremman kuvan ulkoilmassa), mutta pisti heti silmään lautakasassa. Ovi on täyspuuta ja nelisen senttiä paksu - täydellinen vaikka olohuoneen sivupöydän pöytälevyksi! Tähän vain metsästämään kauniita jalkoja - vaikka puisia, sorvattuja, jotka voisi maalata valkoisiksi...
Käsittelemättömiä ikkunapokia löytyi myös kasapäin eri kokoisina ja tuolle kuvan suurimmalle olenkin jo keksinyt tuunausidean - tai paremminkin tuunausidea on tähän asti odottanut, että löytäisin sopivat kehikot; Kehikko saa valkoista maalia pintaan ja vähän hiontaa, jotta pinta olisi kuluneen näköinen ja nurjalle puolelle kiinnitän kanaverkkoa - saan eteiseen kauniin muistitaulun, johon vaikka pikkuisilla pyykkipojilla voi kiinnittää kortteja, tms muistoja. Vastaavanlaisen, mutta pienemmän version, tahtoisin myös vaatehuoneeseen korujen säilytystä varten.

Kuvia siis tuunauksista luvassa myöhemmin! :) Ja ideoita otetaan vastaan noiden kehikoiden tuunaukseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...