Tänä aamuna aamupalapöydässä, kun katselin poikiani - toinen aloittaa syksyllä koulun, toinen täyttää juuri neljä kuukautta - hymyssä suin mietin, kuinka voikaan elämä olla taas mallillaan! :) Noissa arjen pienissä hetkissä, kuten yhteisessä rauhallisessa aamun vietossa, on elämä parhaimmillaan. Ja noita lapsia ihmetellessä unohtuu maailman murheet, kiireet ja stressit, tekemättömät askareet ja jopa vähälle käytölle jääneet juoksukengät! Aina tulee taannuttua marisemaan milloin mistäkin pienestä - viikkaamattomat pyykit vaatehuoneessa, huuhtelematta jätetty kulho pesualtaassa, eteisen holtiton kenkäkaaos - ja annamme unohtua, että elämässämme on loppujen lopuksi kaikki mitä parhaimmin!
Ehkäpä se onkin se vakaa taustatuki, joka kimpoaa rakkaista ihmisistä lähellämme, joka antaa meille rohkeutta myös välillä olla vaikka pahalla tuulella, sillä kaiken pohja ja perusta - perhe - jaksaa kannatella läpi vähän huonomminkin nukuttujen öiden jälkeisten päivien.
Näitä ajatuksia pyöritellessä mietin myös, kuinka muutamassa vuodessa on elämä vaihtanut suuntaa suuresti; jonkin aikaa sitten asuin Lahdessa kerrostalokolmiossa, jossa ainoat kasvit olivat kuoleman porteilla veden puutteesta - tai ylikastelusta - nuokkuneet viherkasvit. Eikä kevään tulo merkinnyt sen isompia toimenpiteitä elämässä, kuin autoon renkaidenvaihdon ja talvitakkien varastoon viennin.
Nyt, täällä Mäntsälän sivukylällä, olen löytänyt viimein oman paikkani - ja oman sisäisen puutarhurini! Mikä riemun tunne syntyikään esimerkiksi siitä, kun mieheni oli käynyt kurkkaamassa perunamaan harson alle ja laittoi minulle viestiä, että versot näkyvät jo! Voi onnistumisen iloa!
Ja ehkä suurin kontrasti vanhaan kaupunkielämääni; heräsin aamulla aivan tohkeissani siitä, että mieheni on luvannut minulle lapsivapaata omaa laatuaikaa ja lähden loppuviikosta viettämään hetken aikaa Saaren Kartanon Kevätpuutarhapäiville! Can't wait! :)
Toivottavasti mukaan tarttuisi ideoita uuden tontin pihaistutuksia varten ja ehkä jotain kasveja täksi kesäksikin nykyiselle pihalle ja puutarhaan. Ja kuvamateriaalia blogiin tietenkin! ;)
Ehkäpä se onkin se vakaa taustatuki, joka kimpoaa rakkaista ihmisistä lähellämme, joka antaa meille rohkeutta myös välillä olla vaikka pahalla tuulella, sillä kaiken pohja ja perusta - perhe - jaksaa kannatella läpi vähän huonomminkin nukuttujen öiden jälkeisten päivien.
Nyt, täällä Mäntsälän sivukylällä, olen löytänyt viimein oman paikkani - ja oman sisäisen puutarhurini! Mikä riemun tunne syntyikään esimerkiksi siitä, kun mieheni oli käynyt kurkkaamassa perunamaan harson alle ja laittoi minulle viestiä, että versot näkyvät jo! Voi onnistumisen iloa!
Toivottavasti mukaan tarttuisi ideoita uuden tontin pihaistutuksia varten ja ehkä jotain kasveja täksi kesäksikin nykyiselle pihalle ja puutarhaan. Ja kuvamateriaalia blogiin tietenkin! ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti