maanantai 22. helmikuuta 2016

Bataatinkasvatuksen kokeilunhaluiset amatöörit

Miehen bataattiviljelykokeilu pääsi viimein pienoiseen alkuun, kun viikon keittiön tasolla lojuneita bataatteja ryhdyin pienen viivyttelyn jälkeen jääkaappiin siirtämään.

Yhdessä kolmesta bataatista näkyi pienen pienet, violetinpunertavat itämisen alut! :)
Nopean googlauksen jälkeen päädyin kokeilemaan vesiastiassa liottamista itämisen edistämiseksi. Toinen vaihtoehto olisi ollut istuttaa bataatti multaan versoava puoli ylöspäin.
Ensin pesin bataatin, sillä sen pinnalle on saatettu ruiskuttaa itämisenestoaine (apua, yök!). Tosin lohduttauduin, ettei tässä Citymarketista ostetussa bataatissa (ei mikään luomuversio) ole tuota ainetta, kun keittiön tasollakin alkoi jo itämään. Mutta varuilta kuitenkin kevyesti huuhtaisin juureksen.
Sitten leikkasin bataatista 1/3, eli luonnollisesti sen pään, jossa itämistä jo tapahtuu, ja tuikkasin kylkiin kolme hammastikkua. Täytin astian vedellä niin, että hammastikkujen varaan lasketusta bataatinpalasta reilu sentti jäi pinnan alle.
Muistuttelinkin miestä, että muistaisi nyt sitten kerran viikkoon vaihtaa uuden veden tälle kasvatilleen - elämme toivossa, että bataatin itäminen ottaa vesiastiasta vauhtia ja kuukauden päästä palasessa komeilisi pitkä verso. :)
...Jäädään seuraamaan tilannetta...! ;)

3 kommenttia:

  1. Taidanpa kokeilla minäkin. Kiitti vinkistä ja muistutuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koetin samalla konstilla idättää avokadoa, mutta siitä kokeilusta ei tullut menestystarinaa... :D Sormet ristissä tämän bataatin kanssa!

      Poista
  2. Ei mun bataatti koskaan itänyt! Nyyh!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...