perjantai 12. elokuuta 2016

Raparperi-kesäkurpitsahillo -reseptini

Kesäkurpitsaa on tälle kotipuutarhurille kypsynyt jo tässä vaiheessa loppukesää enemmän kuin tarpeeksi, ja joitakin olen antanut myös ystävillekin maistettavaksi.

Katselin tuossa päivänä eräänä keittiön pöydälle nostettua viittä kesäkurpitsaa, ja googlailin kesäkurpitsahillon reseptiä. Kaikissa löytämissäni resepteissä mainittiin myös omenat ja sitruuna, joita kotonamme ei juuri sillä hetkellä ollut, joten suljin tietokoneen ja kävelin jääkaapille katsomaan, mitä tarveaineita meillä sen sijaan löytyisi.

Jääkaapissa, valmiiksi viipaloituna kulhossa odottelivat raparperit valmistamistaan. Olin ajatellut tehdä niistä vielä yhen erän mehua, mutta nostin kulhon pöydälle ja avasin muistivihkon; nyt kehiteltäisiin raparperi-kesäkurpitsahillo! :)

...Joku olisi tietenkin voinut vielä googlata, olisiko valmista reseptiä löytynyt jostain, mutta sehän olisi ollut ihan tylsää! :D

Tällainen siitä reseptistä sitten tuli:


Raparperi-kesäkurpitsahillo

1l raparperia kuorittuna ja pilkottuna
2dl vettä
1l (2 keskikokoista) kesäkurpitsaa kuorittuna ja pilkottuna
Kanelia maustamiseen
2dl hillosokeria



1. Kuori ja pilko raparperit.
2. Kaada kattilaan vesi ja raparperiviipaleet. Keitä, kunnes raparperit ovat pehmenneet. Hämmennä keittämisen ajan, raparperit saattavat muuten palaa pohjaan.
3. Kuori kesäkurpitsat. Voit halkaista ne ja poistaa siemenet, mutta omissa kesäkurpitsoissani siemenet olivat vielä niin pienet, että en lähtenyt niitä erikseen poistamaan. Pilko kesäkurpitsa.
4. Lisää kesäkurpitsat raparperiseoksen joukkoon ja keitä, kunnes kesäkurpitsatkin pehmenneet.
5. Nosta kattila liedeltä ja soseuta raparperi-kesäkurpitsaseos sauvasekoittimella samettiseksi.
6. Mausta kanelilla. Itse laitoin kanelia reippaasti, reilut 2 tl, mutta jokainen oman maun mukaan!
7. Mittaa hillosokeri ja sekoita soseen sekaan.
8. Nosta kattila takaisin liedelle ja keitä sosetta miedolla lämmöllä 10min. Sekoita keittäessä.
9. Anna hetki jäähtyä ja purkita. Sulje kannet tiiviisti ja jäähdytä. Säilytä jäähtynyt hillo jääkaapissa, tai kylmäkellarissa.


Tämä hillo maistuu vaikka paahtoleivällä - tai vaniljajäätelön kupeessa! Kesäkurpitsa vie pahinta särmää raparperin happamuudelta, joten hillo maistuu yllättävän pehmeälle ja makealle.

....Voi olla, että näitäkin hilloja tulee vietyä tuliaisiksi ystäville kylään mennessä - sen perinteisen Juhla Mokan sijaan... ;)

5 kommenttia:

  1. Aineet ovat ainakin hyvät. Eiköhän se maistukin hyvälle ??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin pienemmälle pojalle maistunut puuronkin seassa! :) itse ajattelin tänään herkutella vaniljajäätelön ja kaurakeksimurujen kera, nam! :)

      Poista
  2. Oi, kuulostaa hyvälle hillolle!
    Varmasti olisi hyvää juuri paahtoleivän
    päällä.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, pitääkin kokeilla paahtoleivänkin kera! :) Leppoisaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  3. Jouduin tuplaamaan hillosokeri määrän. Oli silloinkin vielä aika ärkkyä. Kannattaa tehdessä maistella ettei talvella tule pettymään.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...