perjantai 19. helmikuuta 2016

Istutussuunnittelukurssin satoa - osa1; istutus-ja pihasuunnittelua aloittaessa huomioon otettavia asioita

Istutussuunnittelukurssi. Siellä minä maanantai-illan vietin – työpäivän jälkeen, pimenevässä illassa, kamppaillen ristiriitaisten fiilisten parissa; toisaalta ihanaa oppia taas jotain uutta, tehdä jotain luovaa ja viettää hetki aikaa ihan ikioman jutun parissa. Toisaalta samaan aikaan podin huonoa omatuntoa, kun en mennytkään suoraan töistä kotiin, köllöttelemään olohuoneen lattialle poikien kanssa Duplojen sekaan...

Koetin pitää mielessä, että onhan tämäkin omalla tavallaan pieni askel ja apu kohti yhteistä kotia ja valmista pihaa. Mies on käyttänyt aikaa raksalla raivaten purkutöistä sisätiloihin kertynyttä puutavaraa pihalle ja suunnitellut vaihtamista kaipaavien kattopalkkien irroitusta ja uusien palkkien kiinnittämistä paikoilleen, joten minä koetan kantaa taas kortta kekoon miettimällä, kuinka saisimme pihastamme sekä toimivan, että kauniin.
Olin aikaisemmin ajatellut kurssille ilmoittautuessa, että keskittyisimme pääasiassa kukkapenkin rakenteeseen ja suunnittelisimme jonkin yksinkertaisen ruukkuistutuksen, mutta olin todella positiivisesti yllättynyt, että saamme myös työkaluja hieman kokonaisvaltaisemman pihasuunnitelmankin hahmotteluun.
Illalla kotiin palatessa minua ovella odotteli mies ja kaksi lasta, jotka joutuivat halauksien kera kuulemaan innokkaan puhetulvani ja ylistyksen siitä, kuinka jo tämä yksi oppitunti (1,5h mittainen sellainen) osoitti minulle niin monta seikkaa, jotka olisin ilman tätä ohjausta toteuttanut pihassamme aivan väärin – tai olisin epähuomiossa jättänyt jotakin huomioimatta, ihan puhdasta tietämättömyyttäni!
Raakile hahmotelma, jonka olen raapustanut joskus projektin alkuvaiheessa viime vuonna. Moni asia muuttunut, mutta tämän ajatuksen pohjalta hyvä lähteä jatkojalostamaan ideaa:

En toki haaveile, että yhden istutussuunnittelukurssin jälkeen osaisin tehdä pihasuunnitelmaa, mutta luotan siihen, että saan sen hyviä ohjeita ja vinkkejä, joiden avulla osaan miettiä mitä ehdottomasti tarvitsemme pihaan ja mitä ei ehkä kannata lähteä edes kokeilemaan juuri tälle tontille. Lisäksi osaan kurssin jälkeen ehkä paremmin selittää sekä sanallisesti että piirrosten avulla meidän maanmuokkaajallemme, että mitä haluaisimme ja minne. Onnemme on erittäin ammattitaitoinen ja entuudestaan tuttu mies kaivurissa, jonka käsiin uskallamme jättää huoletta pihan - ja jolta löytyy myös näkemystä, mitkä ratkaisut toimivat meidän tontillamme!

Mitä siis opin ensimmäisellä kerralla? PALJON! :)
Tässä tiivis (mutta silti niin paljon tietoa, toivottavasti jaksatte lukea loppuun asti…) paketti asioista, joita tulee ottaa huomioon istutus-ja pihasuunnitelmaa miettiessä. Olen kirjoittanut nämä tunnilla käydyistä asioista lähinnä Villa Kotirantaa ajatellen, sillä luonnollisesti pääni otti vastaan asioita omaan pihaamme liittyen, mutta uskonpa, että näistä saattaa olla vinkki muillekin! …Mukana myös omia havaintojani, esimerkkejä ja kommentteja liittyen opetuksen aiheisiin sekä tietenkin oman raksan pihaan, sillä tämä blogi toimii itselleni hieman muistikirjan kaltaisesti.



Huomioitavia asioita ja ajatuksia saatujen ohjeiden jalkautukseen Villa Kotirannassa:

- Pihasuunnitelman ensimmäisessä vaiheessa tulee hahmotella pihan ns. julkiset tilat; tiet, roskakatokset, postilaatikon paikka, parkkialueet. Vasta näiden jälkeen, suunnittelun seuraavassa vaiheessa, keskitytään kasvillisuuteen, pihan eri tilojen erotteluun kasveilla, rakenteisiin, pintamateriaaleihin sekä pihan valaistukseen.

- Piha tulisi jakaa kasvillisuuden avulla kolmeen eri tilaan; yllä mainitun julkisen tilan lisäksi pihassa on puolijulkinen tila (sisäänkäynti, veranta, pihatie) ja yksityinen tila (pihamaa, puutarha, terassi – alueet, joihin ei kutsumatta vieras tule).

- Lain mukaan pihasuunnitelman saa tehdä itse (kuten allekirjoittanutkin koettaa), mutta koska suunnitelmassa tulee ottaa huomioon rakennuslainsäädäntöä, olisi hyvä käyttää ammattilaista. Näitä huomioonotettavia seikkoja ovat mm. salaojat, talon/piharakennusten rakenteet, rakennustavat. Hyvä vinkkivitonen tähän väliin, että 1m talon seinästä tulisi olla kiviainesta. Muutoin riskinä ovat kosteusvauriot! Lisäksi talon tai mahdollisten tukimuurien viereen puita miettiessä tulisi ottaa huomioon puiden juuret ja niiden mahdollisuus aiheuttaa vaurioita rakenteisiin. Myös rakenteiden mahdolliset maanalaiset osat voivat vaikuttaa kasvualustamääriin.

- Pihasuunnitelmassa on hyvä ottaa myös huomioon rakennuksista putoavat kattolumet ja lumilinkojen tekemät lumityöt (mihin lumet kasautuvat), sillä suuret lumimassat voivat mm. katkoa alle jäävät puuvartiset kasvit.

- Kuivatussuunnitelma on tärkeä osa pihasuunnitelmaa, ja siinä mietitään veden poiskuljettaminen tontilta tai niiden ohjaaminen kosteikkoihin. Tosin liiallinen kuivattaminen on jo nykyisin ongelma ja hulevesiä tulisikin sitoa jo satamispaikkaan. Ojien ympärille voi toteuttaa suojakaistoja, sekä sadevesijärjestelmiin ja salaojituksiin suunnitella keräyspisteitä, joihin kerääntyneet sadevedet voi hyödyntää vaikka kasvien kasteluvetenä.

- Villa Kotirantaan mietitty tällaista sadevesien keräyspistettä, sillä jo taloudellisestikin järkevää hyödyntää sadevesi hyötymaan kasteluun. Lisäksi veden ohjaamista tontilta joudutaan miettimään pihatien osalta, sillä pihatie laskeutuu ylempänä olevalta tieltä alas rinnettä pitkin, ja ylempänä olevalta tieltä valuvat keväisin lumien sulamisvedet pihaa kohti. Ongelma voi kasvaa entisestään, jos pihatie asfaltoidaan, jolloin tuolla osuudella vettä ei saada sidottua maaperään. Mutta mieheni minua ehtikin jo valoittamaan, että tähän on jo löydetty ratkaisu, onneksi! :)

Valaistussuunnitelma voi tuntua turhalta kustannukselta, mutta kannattaa ehdottomasti tehdä! Valaistus pihalla tuo sekä tunnelmaa, että turvallisuutta pihan käyttöön. Suunnitelma kannattaa tehdä myös yhtä aikaa muun pihasuunnitelman kanssa, sillä kun kaivinkone on pihassa ja tontti revitty auki, samaan vauhtiin saa maahan upotettua kaapeloinnitkin. HUOM! Kaapeloinnit ja sähköasennukset tekee AINA vain ammattilainen!

Villa Kotirantaan on mietitty pihavaloja niin rakennuksien päätyihin, kuin tolppavaloina pihamaallekin ohjaamaan tontilla liikkumista sekä luomaan tunnelmaa iltoihin. Pihalle tulee saada tehokas valaistus, esimerkiksi talven pimeinä iltoina lapsien pihaleikkejä varten, mutta myös halutessaan vain keveä tunnelmallinen valaistus syyshämäriin. Myös tontin alalaitaan tulevan kesähuoneen valaistusta tulee tässä kohti jo miettiä – kesähuoneen edustalle tulevaan ’terassialueeseen’ tahdon perusvalaistuksen lisäksi mahdollisuuden hieman hämyisempään illanistujais -valaistukseen. ;)

- Pihasuunnitelmassa tulee ensisijaisesti ottaa huomioon pihan toimivuus ja käytettävyys! Esimerkiksi kodinhoitohuoneen ulko-oven läheisyyteen kannattaa sijoittaa kuivausteline/tamppausteline. Roska-auton tulee päästä helposti käsiksi roskakatokseen ja roska-astioihin. Pihan tulee olla myös helppokulkuinen; pengerryksiä miettiessä kannattaa varmistaa, että pihan eri tasoilta toiselle on helppo liikkua ja ettei esimerkiksi ruohonleikkuria tarvitse nostella.

Villa Kotirantaan on tulossa tasoero kasvimaan ja muun pihamaan välille – kasvimaa on tulossa alapihalle ja pengerretään alemmalle tasolle omaksi alueekseen. Olimme miettineet betoni/kiviportaiden tekemistä, joiden avulla laskeudutaan pihalta kasvimaalle, mutta tosiaan pihaan täytyy myös miettiä portaaton kulkeminen tasolta toiselle, jo ihan kottikärryjen käyttöä ajatellen! Ehkäpä pihan toiseen reunaan tehdään tunnelmalliset portaat ja toiseen reunaan vaihtoehtoinen, portaaton, kulkureitti.
Valokuva otettu raksalta keväällä 2015, kuvauskohtana tontin alalaita, jonne suunnitteilla on kesähuone. Kuvassa olevasta liiteristä on puolet purettu, kuten jotkut ehkä viime kesältä muistavat, ja tuon liiterin ikkunaalisen osaan on tulossa tulevaisuudessa kanala. Kanalan katetun ja verkoitetun ulkoilupihan vaatima alue on hyvä myös huomioida nyt pihasuunnitelmaa tehdessä.

Pihalle voidaan luodaan korkeuseroja, tai tontin korkeuseroja voidaan ratkaista pengerryksien, muurin tai luiskien avulla.

- Pihasuunnitelmaa tehtäessä tulee ottaa huomioon perheen elämäntilanne; lapsiperhe tarvitsee melko todennäköisesti eri asioita pihamaalle kuin eläkeläispariskunta. Kannattaa myös miettiä, ovatko pihan elementit muunneltavissa tarvittaessa? Esimerkiksi hiekkalaatikosta kasvatuslaatikoksi?

- Istutuksilla ohjataan liikkumista tontilla, ja niiden avulla voidaan ratkoa erilaisia ongelmia; esimerkiksi joskus talo voi olla sijoitettu tontille niin, että takaovea luullaan helposti etuoveksi. Istutuksilla tulisi pyrkiä ohjaamaan tontilla liikkuvien kulku luontevasti oikealle ovelle. Tässä voi auttaa myös valaistussuunnittelu; selkeästi valaistu kulkureitti johdattelee etuovelle.
Kuva otettu isältäni 'ennakkoperinnöksi' saadusta kirjasta Suomalainen Puutarha; Oma Piha (1988).

- Miten tontti asettuu ilmansuuntien mukaisesti? Onko tontti/istutuksen sijainti aurinkoinen, puolivarjoisa vai varjoisa?

- Villa Kotiranta on aurinkoinen tontti, kesäisin suorastaan paahteinen. Aurinko paistaa lähes koko päivän pihalle, ja varjoisaa on ainoastaan rakennuksen pohjoisreunalla iltaa kohti – siellä myös nykyisin viihtyy liiterin takana, tulevan kanalan kyljessä, syreenin lisäksi kaunis alppiruusu, jonka tahtoisin tulevan kanalan kulmilta siirtää näkyvämmälle paikalle, mutta ei taida löytyä yhtä hyvää paikkaa tontilta…
Maanpinnan muotojen erot on myös hyvä ottaa huomioon; kuperalle pinnalle tarvitaan enemmän kasveja, kuin suoralle ja koveraa pintaa tulisi välttää, sillä niihin saattaa mm. kasautua vettä.

- Luonnollisesti Villa Kotirannan tontilla on koveraa pintaa, eihän tämä nyt liian helppoa saa olla, mutta todennäköisesti saamme nuo pinnanmuodot tasaantumaan kaivinkoneen aloittaessa työt. Emme siis pyri tarkoituksella säilyttämään pihan nykyisiä koveria muotoja.

Tontilla jo olevat kivet, isot puut ja pensaat, joita ei ole tarkoitus pihalta poistaa, tulisi mitata ja piirtää suunnitelmaan. Muista huomioida latvusten suuruus! Iso puu pihamaalla voi vaikuttaa istutusten/kasvimaan sijoitteluun tontilla, sillä isot puut vievät vettä ja ravinteita maasta. Esimerkiksi koivu on ahnas vedelle, eikä sen läheisyyteen kannata istutuksia suunnitella.

- Villa Kotirannan tontilla on tietenkin myös iso koivu, jonka olemme päättäneet jättää paikoilleen. Sen läheisyyteen olisi ajatus istuttaa marjapensaita, mutta nyt joudumme ehkä uudelleen miettimään pensaiden sijoittelua. Toisaalta alueella on nytkin vanhoja marjapensaita, jotka viime kesänäkin näyttivät tekevän satoa.

- Mieti puutarhallesi tyyli ja tavoitteet.

- Tämä olikin helppo… :) Kotoisa, rehevä, luonnontilaa muistuttava piha, joka ei näytä viivoittimen kanssa suunnitellulle, vaan vuosien varrella lopulliseen muotoonsa muokkautuneelta. Värikäs, muttei värien kaaos. Helppohoitoinen, monivuotisia kasveja pääasiallisesti, puutarha ja kasvimaa isossa roolissa. Selkeä jako kasvillisuuden ja pihan korkeuseron avulla pihan ja kasvimaan välillä. Näkösuojaa naapuriin, koko kesän kestävää kukintaa ja tuulensuojaistutusta pihan rinteeseen suojaamaan kasvimaata hallalta. En minä liikoja vaadi, en… ;)

Kasvualustan kantavuus sekä millainen kasvualusta on – hiekkapitoinen- (puut ja pensaat), turve- tai multapitoinen (perennat ja kesäkukat) maa, vai kenties savimaa? Kasvilajit voidaan valita kyseiseen kasvualustaan sopiviksi, tai maata voidaan parantaa. Esimerkiksi savimaahan tulisi lisätä hiekkaa ja turvetta jo pelkän nurmen kasvua ajatellen. Myös kasvualustan pH olisi hyvä tarkistaa puutarhaliikkeissä myytävillä pH –testeillä.

- Olemme ajatelleet Villa Kotirannan nurmialueiksi matalakasvuista valkoapilaa, joten seuraava tehtävä onkin selvittää millaisen kasvualustan apila kaipaa. Olettaisin, että piha on hapan maa, sillä poimulehti viihtyy tontilla hyvin.

Istutussuunnitelmasta voi tehdä karttamaisen piirroksen kuvattuna piha/istutusryhmä ylhäältä päin, mutta olisi suositeltavaa hahmotella myös ns. näkymäkuva, jossa kasvit on kuvattu edestäpäin. Näkymäkuvasta ilmenee kasvien koko, kukintojen väri sekä lehdistön muodot, sekä mahdolliset tuennat. Tällaisesta kuvasta on helppo hahmottaa istutusten kerroksellisuus, sekä mahdollinen tarve lisätä erimittaisia/muotoisia kasveja.
Saimme myös nipun hyviä nettisivustoja, joihin kannattaa tutustua oman pihan kasvillisuutta miettiessä:
www.maisematukku.fi – puuvartiset kasvit
www.suomalainentaimi.fi – marja- ja hyötykasvit
www.hyötykasviyhdistys.fi – 1-2 vuotiset viljelykasvit
Myös kirjavinkkinä (omallakin ostoslistalla): Ella Räty - Viheralueiden puut ja pensaat. Kirjasta löytyy mm. puiden ja pensaiden mitat täysikasvuisina, joka auttaa hahmottamaan jokaiselle lajille riittävän tilavan kasvupaikan – ja ottamaan huomioon, kuinka lähelle puuntaimea kannattaa sitä kukkapenkkiä hahmotella.
Kovasti nyt kalenteria olen tutkinut, koska ehtisin kirjastoon mennä viettämään aikaa puutarhalehtien ja –kirjojen pariin… :) Muistin myös oppitunnilla istuessa, että minullahan on myös kotona isältäni saama puutarhakirjasarja, josta yksi osa on erikoistunut pihasuunnitteluun! Vaikka teokset ovatkin aikakaudelta ennen-internetiä, eivät perusasiat pihasuunnittelussa saati lajikkeiden elinolosuhteissa ole niin radikaalisti muuttuneet.
HUOM! Ensimmäisellä tunnilla kävimme myös läpi kasvien yhteensopivuutta ja kasvien ryhmittelyä perustuen kasvualustaan sekä valon ja veden tarpeeseen. Opimme myös suojaistutuksista ja istutusten kerroksellisuudesta, sekä väreistä, mutta näistä kaikista seuraavassa postauksessa! :)

2 kommenttia:

  1. Huh huh, paljon olet saanut tarpeellista tietoa. Onnea projektiin, siitä tulee varmasti upea, kun kuuntelet myös omaa sisäistä ääntäsi <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos! <3 Onneksi kerrankin tiedän mitä haluan, eikä tarvitse tässä kohti enää lähteä arpomaan esimerkiksi tyylisuuntaa puutarhalle! Esikuvana oman isäni kaunis ja rehevä, läpi kesäkauden kukkiva, ketomainen piha ja puutarha. <3 Lisäavuksi voitin vielä Luontopiha -kirjan Pihakuiskaan puutarha -blogin arvonnasta, joka opastaa esimerkiksi juuri meidän pihalle sopivien kasvien valintaan.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...