tiistai 19. tammikuuta 2016

Yksinäinen keittiön varatuoli sai ympärilleen somistusta

Sunnuntaita vietettiin täällä etelässä erittäin aurinkoisissa merkeissä.

Ja koska keittiökin kylpi auringonvalossa, oli päivällä sopiva hetki ottaa muutama valokuva keittiön nurkassa nököttävästä varatuolista - jugoslavialainen Bonanza-wanna-be - joka sain alleen anopin minulle muutama vuosi sitten virkkaaman maton, sekä yläpuolelleen seinälle isomman poikani vesiväreillä maalaaman taideteoksen.
Tämänkin syksyisen maalauksen tekemisestä kulunut kohta jo kolme vuotta, poikani oli tuolloin 5-v. Nyt vihdoin sain hankittua kuvalle kehykset - tähän asti ollut nuppineuloilla vanhan kodin työhuoneen seinällä esillä. 

Keittiön jääkaapin ovessa on muuten magneeteilla kiinni viimeisin pojan tekemä syksyinen työ, kärpässienet, joka muuten sekin odottaa kehyksiä ympärilleen!

...Miksi lasten taideteokset niin kovin usein unohtuvat kaappien pohjalle, tai kouluista saatuihin kartonkisiin säilytystaskuihin? Niiden paikka on kotien seinillä, tuomassa pehmeyttä ja kotoisuutta, aivan yhtä ansaitusti kehyksissä, kuin aikuistenkin maalaukset.
 
Pienempi poika muuten innostui samaan aikaan 'häiriköimään' valokuvausta ja kokeili kärsivällisyyttäni heiluttelemassa huonekasvin oksia - joiden tasan tarkkaan tietää olevan häneltä kiellettyä puuhaa... :)

'Nalle-ai-ai':n (joka tarkoittaa siis nallen halailua) rinnalle onkin muodotunut puheessani jo 'kukka-ei-ei' -hokema...
Kertakaikkiaan kaunis sunnuntai - tällaisia viikonloppuja lisää! ...Mielellään vielä silloinkin, kun muutto saatu saatettua loppuun ja viikonloppuisin on aikaa keskittyä kaikkeen muuhunkin, kuin vain laatikoiden tyhjentämiseen! ;)

2 kommenttia:

  1. Niin opettavaiset vastakohdat, nalle ja kukka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän hyvin tuo 'ei' on jo opittu - pyörittelee itsekin jo päätään valmiiksi, kun tietää olevansa kielletyissä puuhissa... :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...