keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Enää ei tarvitse vain mielikuvitusta käyttää - havainnekuva keittiöstä!

Vaikka omassa mielessään onkin voinut kuvitella jo pidemmän aikaa tulevan kotimme jokaisen huoneen, ja lähes jokaisen yksityiskohdankin, niin melkein itku onnesta pääsi, kun eilen näimme keittiöstämme tehdyn havainne-esityksen.

Juuri sellainen, kuin olimme ajatelleetkin!


Havainnekuva: Noblessa -keittiöt

Kävimme koko perheen voimin eilen illalla tutustumassa Noblessa -keittiöihin Hyvinkäällä, ja hakemassa tarjouksen unelmiemme keittiölle.

Jos ette ole vielä tutustuneet aiempaan postaukseen aiheesta, niin kerrottakoot, että törmäsin Noblessa -keittiöihin Habitare -messuilla syyskuussa, ja rakastuin heidän esittelykeittiöönsä välittömästi (kuva alla).

Habitare 2016:Noblessa -keittiöt:

Tuosta harmaasta betonikuosista löytyi punainen lanka keittiömme suunnitteluun, ja sitä käytimme pohjana keittiöiden kilpailutuksessa.


Havainnekuva: Noblessa -keittiöt

Kuten tuosta yllä olevasta havainnekuvasta näkyykin, ovat korkeat kaapit nyt kiiltovalkoiset, samoin kuin ikkunan alla olevat ovet. Molemmat tasot ovat harmaata betonikuosia, samoin saarekkeen ovet ja sivut.

Astianpesukone on täysin integroitu, jääkaappi ja pakastin haluttiin pitää omilla valkoisilla ovillaan. Mikro on integroitu kaapistoon, samoin uuni (saarekkeessa).


Havainnekuva: Noblessa -keittiöt

Kerroin myös tuosta kaappien ja laatikostojen sijoittelun suunnittelusta aikaisemmassa postauksessa - kuinka astianpesukoneen tyhjennys voi olla turhauttavaa puuhaa, jos astioita pitää kantaa eri puolille keittiötä ripoteltuihin kaappeihin.

Tämän keittiön suunnittelussa on koetettu ottaa huomioon hukka-askelten minimointi, eli astioiden säilytys tapahtuu siellä, missä astioita myös käsitellään eniten; astianpesukoneen äärellä!

Yllä olevassa kuvassa vetolaatikot 2-3 on takoitettu astioille, oven 4 takana on integroitu astianpesukone. 5-6 on tarkoitettu mm. siivoustarvikkeille, pesuaineille, vanhojen paristojen keräämiseen, jne...

Vetolaatikoissa 7-8 sijaitsevat roskat, ja kierrätykseen liittyvät asiat - tässä ehdoton toiveeni oli saada bioroskis ylätasolle, jolloin astioiden puhdistuksen ruokailun jälkeen voi tehdä suoralla selällä, kumartelematta roskisten äärelle.

Ja lopuksi oven 9 takaa kulmasta löytyy kattilakaappi, esiin vedettävillä hyllyillä.


Havainnekuva: Noblessa -keittiöt

Korkeat kaapit (yllä oleva kuva) sijoitettiin kaikki samalle seinälle, ja näihin piiloutuu pääasiassa ruuanlaittoon liittyviä asioita.

Mikro integroitiin kaapistoon (2), ja mikron alle on tulossa peitelevy - jostain syystä kuvassa näkyy avohyllynä. Mikron ylle tulee hyllykaappi (1), joka on syvyydeltään pienempi, kuin nuo viereiset korkeat kaapit.

Kaapit 3,4,7,8 ovat hyllykaappeja, ja tarkoitettu tarvikkeille, joita on pakko keittiössä säilyttää, muttei välttämättä edes viikottain/kuukausittain oteta käyttöön.

Kaapit 5 ja 6 ovat korkeat kaapit esiin vedettävillä laatikostoilla - periaatteessa kuin apteekkarinkaappi, mutta esiin vedetään vain tarvittava hylly, ei koko kaapin sisältöä. Loistava säilytyspaikka kuiva-aineille, ja usein käytettäville kodinkoneille,kuten sauvasekoitin tai blenderi,


Havainnekuva: Noblessa -keittiöt

Saarekkeesta (yllä oleva kuva) minulla ei vielä olekaan kuvaa jokaiselta puolelta, mutta tästäkin havainnekuvasta voin avata, että saarekkeen ikkunan puoleisella sivulla on 60cm syvät rungot, joihin on integroitu uuni ja kahdessa rungossa on vetolaatikot astioille. Saarekkeen toisella puolella on 40cm syvät rungot, jotka käytetään hyllykaappeina harvemmin käytettäville astioille (1-4).

Saarekkeen päätyyn, uunin yläpuolelle, tulee induktioliesi, ja toiseen päätyyn (punaisella ympyröity) ns. aamiaisnurkkaus, jossa - kuvasta poiketen - taso jatkuu hieman pidempänä kaappirunkojen yli.

Saarekkeesta tuleekin aika lailla samanmittainen - ja näköinenkin - kuin tästä (alla) Hyvinkään Noblessa -keittiömyymälän esittelysaarekkeesta; ainoastaan leveys on meillä 10cm kapeampi ja taso jatkuu pituussuunnassa yli kaappirunkojen, muodostaen tosiaan sen aamiaisnurkkauksen tuonne päätyyn.


Sovimme, että perjantaihin mennessä teemme päätöksen - tosin en tiedä, olisimmeko edes tarvinneet tuota mietintä aikaa... Poistuimme tapaamisesta todella tyytyväisinä, ja varmoina tehdyistä valinnoista - ja mikä parasta; tämä keittiö ei ole kummallekaan kompromissi, vaan molemmille (sekä mitä ilmeisesti vanhimmalle pojallekin) mieluinen! :)

Olen kuullut hyvää Noblessa -keittiöiden laadusta, ja hintakin oli sitä mitä olimme ajatelleet. Palvelu on ollut erinomaista, ja haavekuvamme täydellisestä keittiöstä on osattu ratkaista ilman ongelmia toimivaksi suunnitelmaksi.


Luulenpa, että taisimme löytää meidän keittiömme! <3

2 kommenttia:

  1. On toimivan näköinen keittiö. Kiva kun saitte mieluisen ja toimivan keittiön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Haasteita keittiön suunnitteluun toi alakertaan vievän portaikon sijainti keittiön äärellä, mutta hienosti saatiin jopa haaveilemamme saareke asettumaan tupakeittiöön! Niin hyvä mieli! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...