perjantai 23. helmikuuta 2018

Raksa -messuilta inspiraatiota kodin rakentamiseen ja remontointiin [**Arvonta**]


*Kaupallinen yhteistyö: Lahden Messut


Remontin aloittamisen jälkeen on meillä miehen kanssa ollut huhtikuisin kalenteriin merkittynä Raksa -messut Lahdessa - eikä tästäkään vuodesta tule poikkeusta, vaikka remontti alkaakin jo olla lähes valmis.

Meillä työnjako menee aina Raksa -messuilla jouhevasti niin, että mies keskittyy niihin oikeasti remonttiin ja rakentamiseen liittyviin asioihin, kuten lämmitysjärjestelmiin, ja minä taas pintaremontti- ja sisustusjuttuihin, kuten vaikka laattauutuuksiin.

Ja mukana joka vuosi kulkenut pienempi poika taas työkoneisiin ja yleiseen härväykseen. :)


Piti oikein kaivaa arkiston helmiä menneiltä Raksa -messuilta, sillä niin monia remonttiin liittyneitä elementtejä on juurikin noilta messuilta meille löytynyt.

Yhtenä hyvänä esimerkkinä on yläkerran wc- ja suihkutilan lattialaatta: olimme etsineet tähän tarkoitukseen marokkolaishenkistä kuviolaattaa, mutta nähdessäni Raksa -messuilla ensimmäistä kertaa tämän Pukkilan Curvytile -laatan suurena pintana olimme molemmat myytyjä ja valinta oli tehty!


Samaisilta messuilta löytyi myös kodinhoitohuoneeseen valittu Pukkilan Antique Normandie -lattialaatta, josta tilasinkin meille kotiin näytteen ihasteltuani sitä ensin Starkin messuosastolla.


Myöskin kotiimme muuratun pönttöuunin vihreä värisävy vahvistui Raksa -messuilla vuosi sitten, kun pääsimme Tiilerin messuosastolla vertailemaan värikartan sävyjä isompina pintoina.

Olimme tekemässä seuraavana päivänä tilausta pönttöuunista, joten messut osuivat todella oikeaan hetkeen!

Samalla myös näimme ensimmäistä kertaa valitsemamme mallin ja (lähes oikean) korkeuden 'livenä', sillä olimme päässeet aiemmin tutustumaan pönttöuuneihin vain valmistajien nettisivujen kautta.

Ja mikä parasta, olimme ehtineet päättää jo tilaavamme pönttöuunin mustareunaisella lasiluukulla, mutta messuilla olleessa näyteuunissa olikin upeat vanhanaikaiset peltiluukut tuon lasiluukun ohella. Täydellinen!

Kyseisiä peltiluukkuja emme olleet nähneet edes valmistajan nettisivuilla, joten käynti messuilla oli oikea lottopotti - olemme edelleenkin niin tyytyväisiä tähän valintaamme!


Ja tuon tupakeittiön päätyseinä, joka pilkahtaa tuossa yllä olevassa, käsittelyvaiheessa otetussa kuvassa keskeneräinen versio (kuva valmiista seinästä alempana), sai inspiraation niin ollen Raksa -messuilla olleesta suuresta seinäpinnasta.


Voisi olla, että ilman tuota messukäyntiä olisi päätyseinämme jäänyt valkoiseksi... ;)


Tänä vuonna Raksa -messut järjestetään 9.-11.3. Lahden Messukeskuksessa.

Hieman edellisvuosista poiketen on ensimmäisen messupäivän, perjantain, sisältö tänä vuonna suunnattu erityisesti rakennusalan ammattilaisille, joten muun messuohjelman ohessa tarjolla on (myös kuluttajille avoimia) laadukkaita ammattilaisseminaareja.

Tänä vuonna Raksa -messujen teemoina ovat Tee-se-itse DIY, Piha & Terassi sekä Mökki & Sauna. Tarkemman messuohjelman löydät täältä, KLIK, mutta listaanpa tähän alle omat menovinkkini lauantaille, jolloin itsekin aiomme paikalle ehtiä:

RAKSA-LAVA:

12:30 Kalkkimaalit – mitä ne ovat ja miksi ne ovat niin suosittuja?
14:00 Asiaa ilmanvaihdosta - vinkkejä kotiin ja mökille
15:00 Sopivan lattiamateriaalin valinta

VINKKI-LAVA:
12:00 Ekologiset maalit ovat nouseva trendi - tule kokeilemaan savimaalin tekoa
13:00 TRENDIKÄS PILLIHIMMELI – NÄIN SE TEHDÄÄN!
14:00 Nikkaroi naulakko!


Messujen näytteilleasettajalistakin on melkoinen, joten kierrettävää ja katseltavaa riittää takuulla!

Tiedän, että mieheni listalla tämän vuoden messukäynnille on ainakin aurinkopaneelit, joista olemme jo useamman vuoden haaveilleet, ja varmaan vilkuilemme hieman myös lämpöpumppujakin.

...Ja todennäköisesti löydämme vielä jotain, mitä emme ole edes tienneet tarvitsevamme! ;)

Varsinkin tuo teema 'Piha & Terassi' on tänä vuonna meitä erityisesti kiinnostava, sillä tulevana kesänä pääsemme vihdoin tuon oman pihammekin kimppuun sisätilojen valmistuttua!



Sain ilokseni Lahden Messuilta arvottavaksi pääsylippuja Raksa -messuille (arvo á 12€), jotka oikeuttavat ilmaiseen sisäänpääsyyn messuviikonlopun aikana.


Arvonnan säännöt:

Arvotaan 2kpl lippupaketteja, jotka sisältävät kumpikin 2 sisäänpääsyä (yhden lippupaketin arvo 24€).

1 lippupaketti arvotaan blogissa ja 1 lippupaketti Instagramissa arvontaan osallistuneiden kesken. Voit siis tuplata mahdollisuudet ja osallistua molemmissa! :)

Osallistuminen blogissa:
- Olet blogin lukija ja jätät tähän postaukseen kommentin, mihin sinä voisit lähteä Raksa -messuilta hakemaan inspiraatiota (1 arpa).

Osallistuminen Instagramissa:
- Olet Villa Kotiranta -instagram tilin seuraaja ja jätät pääsylippukuvaan kommentin, mihin sinä voisit lähteä Raksa -messuilta hakemaan inspiraatiota (1 arpa).


Aikaa osallistua on sunnuntaihin 25.2.2018 klo 18:00 saakka.

Muistathan jättää myös s-postiosoitteesi, jotta saan voittajaan pikaisesti yhteyden ja pääsyliput postiin! :)


Onnea arvontaan!!


6 kommenttia:

  1. Tosi kauniit laatat olet valinnut. Pönttöuunista tykkään kans.

    VastaaPoista
  2. Hakisin inspiraatiota takkahuoneen remonttiin! :)
    Villavalkea@yahoo.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti Raksa -messuilta ideoita ja inspiraatiota tuohonkin remonttiin löytyy! :) Onnea arvontaan - Instan puolella arvonta jo suoritettu, laitan juuri toisenkin lippupaketin arvat pyörimään Random.org -sivustolle.

      Poista
  3. Pihanlaittoon vinkkejä; kohta on kevät:)
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, no sinulle tuo Piha & Terassi -teema sopii täydellisesti! :) Onnea arvontaan, Tanja!
      Psssst, pihaan ideoita löytyy myös huhtikuun Pihapiiri -messuilta, jonne myös lippupaketteja tulossa arvontaan, vinkvink... ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...