maanantai 8. tammikuuta 2018

Kirpputorilta löytyikin pieni muisto lapsuudestani



Ihan pienin askelin vaihtuu sisustus tuvassamme jouluisesta talviseksi.

...Kuusi tosin edelleen pönöttää tukevasti pönttöuunin kupeessa, mutta huomenna - huomenna mies uhosi sen saksia palasiksi ja saada aikaan pienen neulas -shown! :)

Raikkaita, hieman viileitä vihreän sävyjä tuo tupaamme pönttöuunin kaverina uusin kirpputorilöytöni; Keiteleen vesistökartta!


Kerroinkin jo aiemmin, kuinka piipahdin Mansikkatilan mailla -blogin Tainan kanssa lauantaina Lahdessa tutustumassa ensimmäistä kertaa Renkomäessä sijaitsevaan Kisälli kirpputoriin.

Huikea paikka!!

Jos rakastat vanhaa ja rustiikkista, niin kannattaa ehdottomasti käydä visiitillä! Löysin enemmän kuin syliin mahtui ja vielä moni juttu jäi harmittamaan, jotka jätin hyllylle... Lupasin viedä miehenkin sinne tekemään löytöjä - veikkaan, että alakerran huonekaluosastolta saattaisi mukaan lähteä yhtä ja toista... ;)


Tähän karttaan liittyy itse asiassa paljon enemmän tunnetta, kuin vain hyvän kirppislöydön tuoma onnellisuus: isäni on aikoinaan nuoruutensa elänyt Tervossa, joka sijaitsee aivan Keiteleen kupeessa. Ukkini rakensi sinne sodan jälkeen rintamamiestalon, jossa isäni asui neljän veljensä kanssa, kunnes muutti omilleen.

Keitele on siis tuttu paikka lapsuuden kesäreissuilta, samoin kuin Tervon ja Keiteleen vieressä oleva Pielavesi. Sieltä Lystilä tuli vuosien aikana lavatansseineen tutuksi!

Eli aivan sattumalta löysin kartan, jonka väreistä jo kaukaa näin, että tuo on saatava tupaan, sekä palasen omaakin historiaani. Oikein odotan, että vanhempani tulevat seuraavan kerran käymään ja isäni löytää tämän kartan seinältämme - veikkaan, että saan kuulla muutamankin hyvän kalatarinan kartan vesistöistä. ;)


Kuten tiedätte, olen maailman huonoin heittämään mitään menemään - jopa kukintansa lopettaneet hyasintit saivat jatkaa eloaan tuvassamme, tuoden kauniita vihreän sävyjä huonekasvien tapaan.

Tuon pienen jakkaran löysin muutama viikko sitten paikalliselta kirpputorilta, taisi olla alennuksessa viitisen euroa +/- jotain. Harkitsen vielä sen maalaamista, mutta tällä hetkellä ainakin se sopii täydellisesti tuon vanhan jugoslavialaisen pinnatuolin seuraan.


Hyasintit nostelin ruukkuineen tähän puiseen viini(?)laatikkoon, jonka ostin parilla eurolla viime syksynä paikallisen kuolinpesän tyhjennyksestä - tai itse asiassa ostin näitä useammankin!

Todella kauniita ja tukevia puulaatikoita, jotka sopivat hyvin kaikenlaisen pientavaran säilyttämiseen kauniisti esillä. Verannalla tällaisen sisään hujahtivat kaulaliinat ja pipot - tämän ajattelin täyttää kesäkengillä, kunhan joskus raaskin noista hyasinteista luopua.


Hyasinttien sipulit ruukkuineen piilotin tällaisella koristeheinällä, jonka otin talteen eräästä joulun herkkukorista.

...Eihän tällaisia hukkaan kannata heittää pakkausjätteiden mukana - monet joulut vielä tuunaan näistä asetelmiin 'peitettä'. Ja pääsiäisenä vaikka helmililjoja tuonne sekaan ja kauniita koristemunia noiden käpyjen tilalle.

Rajattomasti mahdollisuuksia! :)

 
Arvatkaapa muuten mitä tämä ihana ja melko suurikin vanha kartta maksoi....?


Hinta oli sen verran sopuisa, ettei tarvinnut kahta kertaa miettiä: neljä euroa!!

Ensin ajattelin kehystää sen, mutta kotoa ei valmiina löytynytkään sopivan kokoisia kehyksiä - sitten muistin nämä Deseniosta** saamani puiset julisterimat! Rimat on valtavan helppo kiinnittää, eikä niistä jää minkäänlaisia jälkiä julisteisiin, sillä ne toimivat magneeteilla.

Nyt en enää itse asiassa edes kaipaa niitä kehyksiä, sillä nuo puiset rimat sopivat kauniisti noiden puisten kalusteiden kanssa yhteen.

**Kaupallinen yhteistyö



Voimia kaikille tähän alkaneeseen viikkoon!


Täällä pilkahti hieman aurinkoakin päivällä ja pakkanen tuntuu kiristyvän yötä kohti - ehkä pääsemme pian jo luisteluakin kokeilemaan?!

Tämähän saattaa vielä talveksikin ehtiä muuttumaan ennen kevättä... ;)


2 kommenttia:

  1. Ihana löyty ja sopii tosi hienosti kotiinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä aamuna taas karttaa täältä pirtinpöydän ääreltä katselin ja totesin, että kyllä, loistava löytö! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...