sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Tuvan kolmas avohylly ja edelleen muuttuva olohuoneen järjestys



Joulun alla. juuri hetkeä ennen jouluaattoa, sain vielä 'viime hetken' inspiraation ja löysin täydellisen paikan alakerran työhuoneessa lojuneelle avohyllylle; tupamme seinällä, sekalaisen lipasto- ja sivupöytäkokoelmamme yllä.

Maailman parhaaksi mieheksi voi taas kehua tuota kotimme työkaluvastaavaa, joka vain hetkellisen mutinan jälkeen haki valineet varastosta ja napautti hyllyn seinään! ;)


Tämä on yksi kolmesta avohyllystä, jotka mies muutama vuosi sitten tuunasi vanhaan kotiimme vanhoista laudoista ja Ikean metallisista kannattimista. Ne kaksi muuta hyllyä ovat itse asiassa tuvan toisella puolella keittiön seinustalla.

Alunperin olin ajatellut kaikki kolme hyllyä tuonne keittiöön, mutta tila työtason yllä ei ollutkaan lopulta riittävän korkea - hyllyseinustasta olisi tullut todella ahtaan oloinen. Niinpä tämä yksi hylly jäi odottelemaan paikkaa parempaa.


Tuo puolitoista vuotta sitten kotiimme muuttanut aloe vera on edelleen hyvinvoiva ja vahvasti hengissä - kovasti tätä ehdin jo epäillä, sillä en todellakaan tiedä mitään kyseisen kasvin hoidosta, enkä suoraan sanottuna ole edes ehtinyt tutustumaan....! :)

Niin täällä Villa Kotirannassa, kuin aiemmassa kodissammekin, on aloe vera ollut sijoitettuna ikkunaa vastapäätä olevalle seinälle. Vanhassa kodissa valoa oli (ympäri vuoden) hieman vähemmän, sillä olohuoneen ikkunaa hieman varjosti terassin valokate, joten odottelin uuden kotimme valoisamman olohuoneen etelänsuuntaisten ikkunoiden antavan tällekin kasville vauhtia innokkaampaan kasvuun.


Tälle hyllylle nostelin vain nopean asetelman joulun alla ja kovasti jo olen lepotuolista käsin miettinyt kevään tuomista tällekin hyllylle. Kirpputorilta löytynyt valokuvakehys saa jäädä, samoin ukkini rintamalla tuntemattoman sotilaan joululahjana saama Kalevala. Myös lampunvarjostimet keikistelevät yläilmoissa hauskasti, joten ne saavat jatkoaikaa.


Nyt on muuten vielä viimeiset hetket nauttia tuvan seinustasta tällaisenaan!

Eilen, monen mutkan kautta, saapui Tori.fi:stä löydetty vitriinikaappi kotiin ja se odottelee nyt seinustan tyhjentämistä sivupöydistä, sekä tuon vanhan lipaston tyhjentämistä ja siirtämistä.

Lupailin miehelle uuden kalusteen myötä paremmin tilaa keittiön kaappeihin isoille keraamisille ja lasisille kulhoille - joita meiltä muuten löytyy yllättävän monia - sillä vitriinikaappiin olisi tarkoitus sijoittaa astioita keittiön saarekkeen kaapeista.

...Haaveilen kyllä, että saisin myös sisustuskirjani ja kaikki maljakkoni siististi kaapin alimmalle tasolle...

Vitriinikaappi on ~160cm leveä ja ~110cm korkea, joten tilaa se vie, mutta toisaalta myös säilytystilaa tulee roimasti lisää!


Palailen tuohon vitriinikaappiin heti ensi viikosta paremmin!


Nyt kipaisen keittämään kahvia ja ihmettelemään tuonne yläkertaan, että kuinka kauan muu perhe meinaa nukkua näin sunnuntaina....! ;)


Leppoisaa sunnuntaita ja viikonlopun jatkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...