lauantai 20. elokuuta 2016

Raksan pintamateriaalien, uuden keittiön ja muiden yksityiskohtien hahmottelua 1:20

Mielikuvitus on huikea juttu; vaikka moni pyörittelee edelleenkin päätään tälle projektillemme, ja arvioitu sisäänmuuttoaika on vasta vuoden pasta, niin näemme jo tulevan kotimme aivan kirkkaasti! :)

Vielä keväällä tuo kellarikerros oli minulle utuinen hahmotettava, mutta nyt senkin suhteen alkaa olla jo selvät sävelet. Toki laatat puku- ja kylpyhuoneeseen sekä saunaan ovat vielä löytämättä, mutta ajatus tilan värimaailmasta ja tunnelmasta on muodostunut.

Jotta ajatus pysyisi kirkkaana projektin edetessä, ja jotta puhuisimme mieheni kanssa samaa kieltä, on meille muodostunut erilaisia tapoja jakaa ajatuksiamme.

Ehkä paras tapa on kuvallinen viestintä; Villa Kotirannalla on Pinterest -sivutkin, vinkvink, jos ette vielä tienneet. Tuonne olen kerännyt omaa silmää miellyttäviä ideoita (itse ottamieni valokuvien lisäksi), joiden avulla on sitten ollut helppo näyttää miehelle, mitä tarkoitan milläkin ratkaisulla.

Myös lehdistä olen leikannut talteen kaikki kuvat, joissa on joko juuri sopivanlainen rakenneratkaisu, pintamateriaali tai ihan vain tunnelma. Nämä lehtileikkeet muistilapuille kirjoitetuin huomioin onkin sitten ripustettu kotimme seinälle ideatauluksi. Tämän virikeseinän äärellä on miehen kanssa seisottu monet kerrat kahvia juoden ja suunnitellen. :)
Lisäksi mukana kulkee aina muistivihko, tai pari, joihin kirjoitan ajatuksia ylös ja piirtelen hahmotelmia. Näihin vihkoihin on myös merkitty ylös messuilla tulleet kontaktit, toimittajien kanssa sovittuja yksityiskohtia, jne... Eli puoli elämää kulkee mukana! :) En tiedä mitä tekisin, jos hukkaisin vihkoni....!
Kokonaisuuden hallinnan helpottamiseksi piirsin myös sekä asuinkerroksen, että kellarikerroksen pohjapiirrokset itse uudelleen suhteessa 1:20. Näihin pohjakuviin olen merkinnyt yksityiskohtia, kuten eri tiloihin valitut laatat, uusien pistorasioiden paikkoja, seinien pintamateriaaleja, jne.

Näistä piirroksista on helppo molempien tarvittaessa tarkistaa, mitä olimmekaan sopineet ja päättäneet - ja näitä päivitetään sitä mukaa, kun uusia ideoita tulee.
Ja onneksi olemme molemmat mapittajia - pysyvät tässä taloudessa järjestyksessä ja tallessa kuitit sekä kupongit! :) Olenpa jopa tulostanut Excel -listat hankintojen ja muiden kulujen kirjaamista varten.

...Saa nauraa, mutta ilman järjestelmällisyyttä ei tällainen projekti pysyisi hallinnassa - ja suunnitelmallisuudella, toimittajiin ja materiaaleihin ajan kanssa tutustumisella, kilpailutuksella ja maltillisella toteutuksella olemme pysyneet alkuperäisessä kustannusarviossammekin! :)


Tällaisilla ajatuksilla tähän viikonloppuun! Viikon päästä irroittaudunkin näistä siisteistä paperihommista, ja siirrymme raksalle puruimurin kanssa vielä kertaalleen. Tarkoitus on siivota koko raksa sisältä vielä ennen ikkunoiden saapumista kuun lopulla.

Eli parisuhteen laatuaikaa luvassa taas - JEIJ! <3

4 kommenttia:

  1. Oi, miten ihanaa aikaa siellä eletään! Nautin itsekin seuratessani tätä teidän projektia!:D Pitäis joku viikonloppu sopia treffit sinne teidän raksalle..Nyt on tätä juhlahumua useampi viikko, mutta ehkä syyskuun loppupuolella?
    Nostan hattua sun taidoille ja järjestelmällisyydelle.:D Kuvat virikeseinällä näyttävät niin kivoille. Villa Kotorannasta tulee hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin nyt ollaan sellaisessa murrosvaiheessa tuon remontin kanssa, kun kaikki purkutyöt (kuten vanha katto ja ulkopaneelit) on saatu valmiiksi (sisällä tosin odottaa vielä vanhan lieden purkaminen), ja olemme päässeet uuden tekemisen kimppuun. Toki vielä on matkaa...! :D
      Syyskuun loppupuoli käy ihan loistavasti, pääset kuules paikan päälle katsomaan meidän uusia ikkunoitakin, jotka ovat siihen mennessä jo paikoillaan! ;)
      ...Voisi luulla, että kun projektipäällikkönä päivät töissä touhuaa, niin kotona olisi ihan leväperäinen, mutta Excelin rakastajana - ja pienenä perfektionistina - en taida osata olla ottamatta tätäkin 'harrastusta' projektina. Tosin tässä pprojektissa on kaksi projektipäällikköä; toinen vetää tuota toteutusta ja toinen suunnittelupuolta... ;)

      Poista
  2. Hyvä homma tuo muistivihon mukana olo. Ei sitä koskaan tiedä minkä ajatuksen saa päähänsä kun kotiin menee on sen jo unohtanut. Me suunnittelimme keittiötä, remontoimme, oikein tosissamme ja mietimme mitä tulee minnekin laatikostoon. Olemme tosi onnellisia kun saimme hyvin suunnitellun keittiön.
    Jotenka ei mitään turhaa ole miettiä ja suunnitella erilaisia ratkaisuja. Hyvä siitä tulee, jaksamista vain !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistikirja ja puhelin - pakolliset mukana kulkevat muistiinpanovälineet! Jos ei ehdi kirjoittaa jotain ylös, onneksi nykyisin kaikesta voi napata valokuvan talteen. Tosin, kun puhelimessa alkaa olla yli 10,000 valokuvaa, on niitä vaikeampaa selata, kuin muistikirjojen raapustuksia...
      Meillä tosiaan tuo keittiö myös ollut hahmoteltavana kohta jo vuoden päivät, ja moni asia muuttunut alkuperäisestä ajatuksesta. Ja talven aikana onkin tarkoitus tuon oman hahmotelman kanssa käydä juttelemassa useammankin toimittajan kanssa, ja vielä tarkistaa samalla olemmeko unohtaneet jotain olennaista. Tarkoitus ei ole lähteä hifistelemään, vaan luoda perustoimiva keittiö, jossa on kaikki toiminnot mietitty käytettävyyden kannalta, ja joka miellyttää omaa silmää vielä vuosienkin päästä. :)
      Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, vai miten se nyt meni? ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...